perjantaina 28. huhtikuuta 2006

Miksi salibandypallossa on reikiä?

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 12.40. Aihe: salibandy.

Miksi salibandypallossa on reikiä?

Vastausta meille lähtee kertomaan kesäkuussa 2005 tarkastettu, Josban paidassa liigaa vuodesta 1995 lähtien pelanneen Markus Ketosen pro gradu -tutkielma Miksi salibandypallossa on reikiä?, jonka voi kopioida pdf-muodossa Joensuun yliopiston fysiikan laitoksen nettisivuilta (myös suora linkki). Lainaus gradun tiivistelmästä:

Tässä Pro gradu-tutkielmassa tarkastellaan salibandypallon reikien merkitystä ja niiden vaikutusta pallon aerodynamiikkaan ja lentorataan. — — Aukottomia tuloksia ei esitetä vaan pyrkimyksenä on ollut pikemminkin aerodynaamisten tekijöiden merkityksen ymmärtäminen ja selittäminen salibandypallon tapauksessa.

Vinkki löytyi salibandy.orgin etusivun pikaviestilaatikosta.

· Linkki tähän juttuun

torstaina 27. huhtikuuta 2006

Ilmassa tuhon merkit

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 19.58. Aihe: jääkiekko.

Mestis-seura Joensuun Jokipoikien itsenäisellä fanisivustolla, Mehtimäkeläisessä, tiedetään tai ”tiedetään”, että joukkueen ensi kauden valmentajana on Juhani Tamminen ja että Veli-Pekka Ketolakin on liittymässä seuran taustoille. Näin kertoo HockeyBlogikin, jossa jokipoikataustainen Risto Pakarinen lausuu asiasta oman mielipiteensä:

Sanon suoraan, että ilmassa ovat tuhon merkit.

Pakarinen sanoo suoraan paljon muutakin, joten lukekaa.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

tiistaina 25. huhtikuuta 2006

Porilaisen hulluuden Kanadan-serkku

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 11.15. Aihe: jääkiekko, videot.

Klippi Calgarystä, missä Flames sai NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa vieraakseen Anaheimin. Kotiyleisö on kuin kuudes kenttäpelaaja.

Välittäjänä tutusti Off Wing Opinion.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

maanantaina 24. huhtikuuta 2006

Voittaja Esa Jussila

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 11.29. Aihe: salibandy.

Esa Jussila laukoi Alligator Malansin Sveitsin mestariksi, kertoo Salibandyliiga.fi.

Jussilalle ei siis enää hopeaa eikä pronssia, saati tappiota cupin finaalissa. Tällä kaudella palkinnoksi kultaa sekä liigasta että cupista.

Tässä yhteydessä on hyvä muistella, mitä Jussila sanoi tappion kitkerästä hetkestä alkukesästä 2005, jolloin hän oli ”nauhalla” niin ikään puhuvan Otto Moilasen kanssa vetämässä salibandyleiriä Turussa: Jussila tappiosta (mp3).

Nyt sitten toukokuuta ja MM-kisoja odottelemaan.

2 protestia · Linkki tähän juttuun

Menestys aivan sama

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 0.27. Aihe: TPS.

Kaksi menestykseltään kovin samanoloista kautta Turun Palloseuran salibandynaisilta ja -tytöiltä. Viime keväänä B-tytöt juhlivat seuran ensimmäistä SM-kultaa, A-tytöt nappasivat SM-hopeaa ja naisten edustusjoukkue nousi kakkosdivarista ykköseen.

Eilen sunnuntaina B-tytöt uusivat mestaruutensa rangaistuslaukauskilpailun jälkeen Tampereella, ja menestyspaketista muodostui aivan sama — ilman kursivointia — kuin vuosi sitten, sillä A-tytöt olivat jo uusintaneet hopeansa ja edustusjoukkue varmistanut sarjauudistusten vuoksi jälleen nousunsa kakkosdivarista ykköseen.

Edelliskevään menestyksensä kloonasivat sunnuntaina myös Tepsin B-pojat, jotka voittivat toisen kolmannen peräkkäisen SM-pronssinsa.

Kaiken kaikkiaan hassua & erikoista. Ja hieno juttu Tepsille, tietty.

Lisäys: Naissalibandy.net B-tyttöjen SM-lopputurnauksesta.

3 protestia · Linkki tähän juttuun

sunnuntaina 23. huhtikuuta 2006

Europas största fotbollsklubb

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 22.30. Aihe: jalkapallo.

Ruotsalainen IF Brommapojkarna on Euroopan suurin futisseura, kertoo Valkku ja jatkaa, että seuralla on 242 joukkuetta ja yli 3000 pelaajaa.

Oho!

Mutta mikähän seura sitten joukkuemäärällä mitattuna on maailman suurin? Wikipedia ja Google eivät valitettavasti tarjoilleet vastausta lautasella.

· Linkki tähän juttuun

Lukee kuin Sihvonen

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 17.40. Aihe: jääkiekko, media.

Toimittaja Tero Hakola Hesarin Pressikatsomo-blogin kirjoituksessa Porilainen juttu:

Uusi finaalipari virkisti kummasti SM-liigan loppukautta. Samalla HPK ja Ässät osoittivat, että Suomen ainoassa todellisessa ammattilaisliigassa pienemmilläkin resursseilla toimivat seurat voivat saavuttaa kirkkaimmat mitalit, kunhan henkeä riittää, ja seuroilla on vankka paikallinen tuki takanaan.

Kunhan henkeä riittää ja seuroilla on vankka paikallinen tuki takanaan

Oliko tämä nyt sitä löysää urheilujournalismia? Missä tässä mainitaan peli, jääkiekko?

Luulisi, ettei Petteri Sihvosen ajatuksista muotoiltua teesiä Ensin on peli, sitten hulluus voi kukaan kolumnisti enää ohittaa. Ainakaan ei saisi.

2 protestia · Linkki tähän juttuun

Puuhun kiipeämisen taito

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 12.53. Aihe: sekalaiset.

Helsinkiläinen Hannu Pietiäinen kirjoittaa tänään Helsingin Sanomien mielipidesivustolla, ettei huippu-urheilun tukeminen ole kansallinen tehtävä.

Yhteiskunnan investointien tavoitteena ei — — tule olla kultamitali Derwangan kesäkisoista, saati Andien talvikisoista. Kaikkea muuta. Tavoitteena pitää olla oman kehonsa kanssa hyvin toimeen tuleva ihminen, jolle liikunta on pakoton ja luonteva tapa ilmaista itseään.

Hyvin sanottu. Sen jälkeen tulee kuitenkin jotain kerrassaan kultaista:

Muuten olen sitä mieltä, että puihin kiipeämisen taito on vaarallisella tavalla kadonnut nuorisomme taitovalikoimasta. Tähän on ehdottomasti kiinnitettävä huomiota, ja toivonkin ministeri Tanja Karpelan tarttuvan epäkohdan korjaamiseen kaikella tarmollaan. Elmokin oli taitava puuhunkiipeilijä.

Ministeri Karpela, Teidät on haastettu.

· Linkki tähän juttuun

lauantaina 22. huhtikuuta 2006

Nuoret varsat laitumella

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 22.55. Aihe: salibandy.

Juniorien loppuhuipentumissa tunnelma on luokkaa parempaa kuin helsinkiläisessä liigaottelussa. FCV tuulettaaNiin myös tänään Helsingissä Mosahallissa, jossa (etenkin Gunnersin) liput liehuivat ja rummut paukkuivat.

En tiedä, merkitseekö se Happeelle valoisaa tulevaisuutta, mutta ainakin Vaajakoskella riittää salibandyn taitavia Kohosten ja kumppanien jälkeenkin. FC Vaajakosken C89:t olivat välierässään Oilers Redsiä vastaan jo 0—3-tappiolla, mutta nousivat kolmella komealla maalilla tasoihin. Edes Oilersin johtomaali päätöserän alkuun ei kääntänyt kelkkaa, kun FCV pääsi vielä pelaamaan ylivoimaa ja syöttö luukulle pomppasi espoolaispelaajasta omiin.

Maali!Loppusummerin soidessa taululla seisoi 4—4, joten jatkoajalle, joka ei ehtinyt kovin vanhaksi. FCV:n Matias Lievonen nousi vasenta laitaa ja kiskaisi laukauksen, joka suhahti Oilersin maalin takakulmaan (alakuva) ja aloitti keskisuomalaiset juhlat.

Joukosta erottui etenkin FCV:n kapteeni Juuso Heikkinen, joka tuntui luikertelevan pallo lapaan liimattuna mistä välistä tahansa.

Finaalit pelataan sunnuntaina. B-pojissa ilman nimekästä TPS:aa, jonka kohtalosta Avokatsomon läntiset toimittajat ehkä kertovat lisää.

3 protestia · Linkki tähän juttuun

”Tölös egen Tarzan”

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 0.25. Aihe: salibandy.

Vuojärvi pohtii Suomen salibandymaajoukkueesta puuttuvaa sukupolvea ja lähestyvien MM-kisojen näkymiä.

Minun nuoruudessani ruotsin kieli ei jostain syystä ollut koulussa muotia, mutta nykyään ainakin salibandysta innostuneilla koululaisilla olisi kaikkien aikojen saumat oppia toinen kotimainen mielenkiintoisella tavalla.

Vai?

· Linkki tähän juttuun

perjantaina 21. huhtikuuta 2006

Porilainen salibandy tänään (eilen)

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 13.00. Aihe: salibandy.

Ässien SM-liigafinaalihumun keskellä porilaiset salibandyseurat ovat eilen tiedottaneet ensi kauden joukkueistaan.

SBS Porin pelaajasopimustilanne 20.4. pitää sisällään uusia pelaajia. Osa uusista SBS:läisistä tulee naapuriseura FBT Porista, joka sekin kertoo sopimustilanteestaan.

Tulevasta Porin salibandykaudesta myös keskustellaan.

Sivuhuomio: SBS Porin nettisivut ovat salibandyseurojen sivustojen joukossa esimerkillisen käyttökelpoiset.

· Linkki tähän juttuun

torstaina 20. huhtikuuta 2006

Ai niin

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 23.47. Aihe: linkit, media, vinkit.

Olettehan huomanneet YLEn ruotsinkielisen urheilun Chriso Vuojärven blogin? Laatutavaraa.

Ja Just sopivasti käy studion puolella.

· Linkki tähän juttuun

Valkku

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 22.09. Aihe: jalkapallo, MM-Saksa 2006, salibandy.

Valkku on blogi Kuningas Jalkapallosta ja mukava uutuus näin kesän MM-kisoja odotellessa.

Valkun kirjoittajiksi ilmoittautuu kolme nimimerkkiä, Agentti, Huoltaja ja Skoutti. Avokatsomon tiedustelupalvelun tietojen mukaan nimimerkeistä yksi kuuluu Rauman Pallo-Iirojen kasvatille, 90-luvun lopulla Ykköstä pelanneelle Toni Lötjöselle.

2 protestia · Linkki tähän juttuun

NSBN Award Winner Mika H

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 17.48. Aihe: salibandy.

Naissalibandy.net on tällä viikolla jakanut useita NSBN-palkintoja naissalibandyn saralla kunnostautuneille pelaajille ja muille toimijoille. Hetki sitten NSBN-palkinto myönnettiin Mika Hilskalle naissalibandyn eteen tehdystä palveluksesta.

Avokatsomo onnittelee!

· Linkki tähän juttuun

Keski-Uusimaan uutisia

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 16.20. Aihe: salibandy.

Salibandyseura Derius on solminut 1+1-vuotisen valmentajasopimuksen Kai Ahlstedtin kanssa, kertoo Keski-Uusimaa.

Saman lehden tietojen mukaan Finnsta Pro ei ilmeisesti jatka Nurmijärvellä ja puuhamies Ossi Härkönen on jo siirtynyt AC HaKin taustoille. SB-Pro yrittää kuitenkin koota sarjapaikalle divarijoukkueen.

· Linkki tähän juttuun

Urheilu on sen kieli

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 15.49. Aihe: jääkiekko, media, sekalaiset.

Risto Pakarinen kirjoitti viime viikolla ansiokkaan kommentin Avokatsomossa listattuihin Seppo Pänkäläisen kuuteen tosiasiaan suomalaisesta urheilujournalismista.

Pakarinen jatkaa aiheesta HockeyBlogissa. (Siellä mainittu Samuli en muuten ole minä.) Pakarinen on saanut Ilkka Levältä oikeuden julkaista pdf-tiedostona Levän artikkeli ”Sotakirveet esiin!” — Miehisyyden haurastuvat rajat työjääkiekossa, joka kertoo mielenkiintoista tarinaa kiekkokielestä.

· Linkki tähän juttuun

Sitä sun tätä

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 12.18. Aihe: jääkiekko, salibandy.

”Limmet” ja jotkut muutkin ruotsalaiset bloggaajat harrastavat sitä sun tätä -merkintöjä joten kokeillaanpa.

Tuomas Manninen ottaa torstain Ilta-Sanomien urheiluosaston kolumnissaan kantaa muun muassa MTV3:n intoon hehkuttaa salibandylähetyksissään kovimpia tööttejä. Myös Tedy Salutskij ja Tommi Ahola ovat esillä.

HockeyBlogissa Risto Pakarinen esittää muutamia syvällekäyviä mietteitä jääkiekon ja vähän muunkin tilasta. Olen ehtinyt huomata, että näistä asioista ei tahdo syntyä keskustelua. Ja sen, että Pakarinen katsoo asioita aika eri tavalla kuin vaikkapa Hiitelä.

Nykyn ja kumppanien lista oli Raine Lainetta lukuunottamatta aika odotettu. Lasse Salmista olisin odottanut mukaan, mutta kovia rightin laitureita on kieltämättä tyrkyllä ilahduttavan paljon. Pakeista on vaikea lähteä pudottamaan, ylhäältä vähän helpompaa. Esa Jussila ei tunnu ikinä voittavan mitään ja Hannes Öhmanin en ole koskaan nähnyt pelaavan oikein huippuottelua. Tosin meriiteistä päätellen jotkut muut ovat. Entä ovatko Kukkola ja Pikku-Kohonen oikeasti pelikunnossa?

Sisältääkö Karjalaisen juttu aiheesta aluepoliittista närkästystä vai luulenko vain?

P-P Sintonen voi olla Happeelta hyväkin kaappaus. Onnistuisikohan hän viimeinkin kunnolla myös suomalaisessa joukkueessa? Muuan valmentaja analysoi kerran, että syvällä maalissa pelaava ja lehdistötorjuntoja loikkiva Sintonen sopii hyvin juonikkaaseen ruotsalaiseen pelityyliin viime hetken poikkisyöttöineen. Suomalainen taas ampuu suoraan, paljon ja kaukaa, ja se on Sintoselle myrkkyä.

4 protestia · Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 19. huhtikuuta 2006

Kaksi turkulaista liiganousijaa

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 12.54. Aihe: salibandy, TPS.

Turkulaisen divarisalibandyn tiedotusviikon ohjelmassa keskiviikkona: AFC Campuksen runko paketissa. Samalla Campus tekee selväksi, että ensi kauden tavoite on yksinkertaisesti nousu Salibandyliigaan.

» Lue koko juttu

· Linkki tähän juttuun

Maajoukkuetta kasaamaan

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 11.04. Aihe: media, salibandy.

Oho, Oskari!

Monen parjaama Salutskij on mielestäni hyvin lähellä maajoukkuekomennusta kevään kisoihin.

Tarvitseeko salibandymaajoukkuekin oman Jarkko Ruutunsa? Vai onko tämä Oskari Saaren heittämä ehdotus ymmärrettävä haasteeksi — tai tanssiinkutsuksi — meille muille säbähörhöille? Että nyt sitä omaa unelmajoukkuetta kasaamaan.

4 protestia · Linkki tähän juttuun

Aamun lööpit

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 9.44. Aihe: jääkiekko, media.

IS: Ässät nousi haudan partaalta
IL: Verinen finaali

Lisää otsikkoehdokkaita:

Komarov oli KUOLLA
Jokela kiistää teloituksen
Saarinen RÄJÄYTTI Porin
Missä oli Karalahti?
Viiksivaha loppui Porista
Sihvonen: Nuori Suomi tuhoaa jääkiekon

· Linkki tähän juttuun

tiistaina 18. huhtikuuta 2006

TPS:n runko tiedotuksessa

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 13.44. Aihe: TPS.

TPS Salibandy tiedottaa ensi kauden divarijoukkueensa rungosta ja Salibandyliiga.fi nostaa otsikkoon luonnollisesti Ville Veikkolaisen: Veikkolainen palaa TPS:n paitaan.

Merkittäviä lähtijöitä päättyneen kauden joukkueesta ei ole. Veikkolaisen lisäksi tulopuolella on SPV:stä puolustaja Harri Karjala. Yhtä maalivahtia ja viittä kenttäpelaajaa etsitään vielä.

Pääsiäisen aikaan Tepsin nettisivujen Käytöskakkos-palstalla julkaistiin Tomi Aaltosen kattava katsaus TPS:n kauteen 2005—2006. Pakkolukemistoa, se.

· Linkki tähän juttuun

Kohtalon IV.26

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 13.20. Aihe: sekalaiset.

Manageripeli Hattrickistä ei Avokatsomossa ole enää paljoakaan kirjoitettu, mutta tätä kirjausta ei voi ohittaa: Avokatsomon perustajajäsenet pelaavat ensi kaudella Hattrickiä samassa lohkossa.

Asia varmistui pääsiäislauantaina, kun joukkueeni Suurlohjan Torpedo sai puristettua putoamiskarsintaottelusta voiton ja jatkaa IV.26:ssa, minne nousee oman vitosen lohkonsa voittanut Maukan Port Arthur Wednesday.

Torpedo ja Wednesday kohtaavat toisensa sarjaottelussa alustavasti 13.5. ja 15.7.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

Espoonlahdessa 1994

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 10.37. Aihe: salibandy.

Korhosen Pasi käveli vastaan perjantain kolmannessa finaalissa LänsiAuto Areenan katsomossa.

Ai kukako?

Ei enempää eikä vähempää kuin mies, joka oli estää Oilersin nousun liigaan keväällä 1994. Pelattiin Oilersin ja Tapanilan Erän välisen ratkaisevan kolmannen liigakarsintaottelun jatkoaikaa, kun Erä sai hyökkäyspään vaparin ja kuvio oli tuttu siirto sivuun ja veto. Erän kovaotteisen luottopakin Pasi Korhosen rannari lähti kovaa mutta viuhui puolitoista senttiä ohi tyhjän takakulman.

Nykyhetki ja historia kohtasivat perjantaina muutenkin, sillä Oilersin kakkosmaalivahtina istui penkillä sama Jari Nuurtila, joka silloin 1994 aloitti Espoonlahden Urheiluhallissa Öljymiesten nousujuhlat torjumalla rankkarikisassa Erän Tero Sipilän, Miikka Liukon ja Markku Rantalan laukaukset. Kun Oilers samalla upotti kolme perättäistä, kisa loppui lyhyeen.

· Linkki tähän juttuun

maanantaina 17. huhtikuuta 2006

Jere on Jere

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 23.44. Aihe: jääkiekko, media.

Olemme vuosien myötä oppineet, ettei Karalahti tykkää siitä, että häntä etsitään kissojen ja koirien kanssa. Me odotamme yhteydenottoa.

Jere on Jere -mentaliteetti saa loppua.

Lainaukset HIFK:n toimitusjohtaja Pentti Matikaiselta, yhdessä ja samassa HS:n jutussa.

3 protestia · Linkki tähän juttuun

Kuvia finaaleista

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 20.01. Aihe: kuvat, salibandy.

Salibandyliigan ja naisten liigan finaalipelien kuvallista jälkipyykkiä muutaman gallerian verran:

Juho Meuronen: naisten viimeinen finaaliottelu NST — Classic ja NST:n juhlintaa pelin päätyttyä.

Antti Vehviläinen
: Miesten finaalit Oilers — SSV, Espoossa ja Helsingissä.

6 protestia · Linkki tähän juttuun

perjantaina 14. huhtikuuta 2006

Päivän mies

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 22.33. Aihe: kuvat, salibandy.

Jatkoaikaa odoteltaessa kentän laidalla pohdittiin sopisiko Oilersin mestaruusmaalin tekijäksi parhaiten kapteeni Jaakko Hintikka, sadannen play off -ottelunsa pelaava Mika Kavekari vaiko kenties Tedy Salutskij, jonka näyttävä 2—1-osuma herätti varsinaisen peliajan kovimman huutomyrskyn.

5 protestia · Linkki tähän juttuun

torstaina 13. huhtikuuta 2006

Campusajatus

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 11.57. Aihe: salibandy.

Oletko sinä AFC Campuksen seuraava supertähti tai markkinointipäällikkö?

Aina Salibandyliigan porteille saakka päättyneellä kaudella kantanutta Campuksen tähdenlentoa on sekä kiitelty että kritisoitu, mutta kiitoksista ja kritiikeistä riippumatta voimme olla sillä lailla urheilusta tuttuun tyyliin varmoja, että Campuksesta on tullut varsin vakaa tekijä huippusalibandykentille — tai vähintäänkin niiden tuntumaan.

Tuskin siis mikään tähdenlento.

On mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi seura ja sen edustusjoukkue lähtevät kehittymään edelleen. Tukeutuuko seura opiskelijataustaansa voimakkaammin vai lähteekö se ikään kuin valtaamaan kokonaan uusia alueita?

FBC Turun tipahtaminen kakkosdivariin voisi antaa valtauksille hyvät edellytykset. Turussa on ensi kaudella enemmän tilaa tarjolla.

Keskustelupalstarintamalla vallanvaihdos on jo tapahtunut. Campuksen palsta on ollut Turun ykkönen sen jälkeen, kun turkkilainen kräkkeri otti ja tuhosi FBC:n perinteisen foorumilinnakkeen.

14 protestia · Linkki tähän juttuun

Canada Cup

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 9.45. Aihe: salibandy, videot.

Canada Cup ei ole se Canada Cup, jota ennen vanhaan syksyisin kiekkokaukalossa väännettiin. Tämä on salibandyturnaus Kanadassa ja mukana on tietysti myös suomalaisia joukkueita kuten Team Hand of Doom ja M-Team, sekä tukku suomalaisia tai suomalaisperäisiä pelaajia ripoteltuna muihin joukkueisiin. Pelit alkavat tänään ja mestarit ovat selvillä sunnuntaihin mennessä.

Esittelyvideokin on tehty:

Muita mainitsemisen arvoisia avoimia turnauksia ulkomailla ovat ainakin Tsekin avoimet elokuussa, Floorball Festival Cologne syyskuussa Saksassa ja maailman suurin junioriturnaus Storvreta Cup vuodenvaihteessa Ruotsissa.

7 protestia · Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 12. huhtikuuta 2006

Kaikkia osapuolia kiinnostava aihe

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 9.34. Aihe: media, sekalaiset.

Helsingin Sanomien Erno Rautarinta haastaa Pressikatsomossa lukijat kertomaan mielipiteensä meitäkin kiinnostavasta aiheesta eli siitä, minkälainen olisi lukijoita kiinnostava sekä houkutteleva urheilusivusto netissä.

Löytyy myös linkki Rautarinnan journalistiikan alalta laatimaan graduun, jossa on kaikenlaista kiintoisaa. Kuten Seppo Pänkäläisen listaamat kuusi tosiasiaa suomalaisesta urheilujournalismista.

  1. Se on miesten luomaa ja ylläpitämää
  2. Se muuttuu hitaasti, perusrakenteiltaan tuskin lainkaan
  3. Se on miesten kilpa- ja huippu-urheiluun keskittyvää
  4. Se on tiettyihin kansallisiin ja ns. valtalajeihin keskittyvää
  5. Se suhtautuu uusiin lajeihin passiivisen myönteisesti
  6. Se on erityisesti nuorten ja keski-ikäisten miesten suosima sisältöaines

Mutta nyt taisi mennä turhan teoreettiseksi. Lätkätappelu. Hyvä Suomi. Dumari on nuija. Fyysistä rähinää. Muurinen ulos. Telaketjuosasto. Kylmää kaljaa. Röyh.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

tiistaina 11. huhtikuuta 2006

Tie vie

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 22.30. Aihe: media, salibandy.

Kun en sunnuntaina kyennyt tautivuoteelta Hartwall Areenalle, oli kerrankin tilaisuus katsoa suorana, miltä ne paljon puhutut salibandyn televisioinnit näyttävät.

Ainakin yksi painopiste tuli selväksi, kun avauserässä tehtiin kuusi maalia joiden sekaan sopi hienojakin, mutta selostajat harmittelivat, että on ollut vaisua kun ei ole ollut fyysistä rähinää. Sen verran ilmeisesti kuitenkin kontaktia, että päästiin kertaamaan hidastuksena torppauksia, joita hehkuteltiin parhaiksi pusuiksi.

Happeen sivuilla numero 97 pohtii, minne (huippu)salibandy on matkalla vai onko minnekään. Vähän pitkä ja tajunnanvirtaa, mutta miettimisen arvoisia kysymyksiä muun muassa isojen areenoiden ja tunnelmaa kiehuvien kyläsalien suhteesta.

12 protestia · Linkki tähän juttuun

Asetelmia 2006

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 21.58. Aihe: jääkiekko.

Koko muu Suomi riemuitsee, kun pikkukaupungin sympaattiset Ässät yllättivät rahassa kylpevän mahtiseuran Kärpät?

6 protestia · Linkki tähän juttuun

Nöyrät 100 pistettä

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 15.28. Aihe: jääkiekko.

Lyhyesti: Washington Capitalsin kapteeni Jeff Halpern tietää, miten 100 pisteen rajan viime yönä Suomen aikaa rikkonut tulokas Alex Ovechkin pidetään nöyränä.

Off Wing raportoi. — Tsekatkaa ne video(t)!

· Linkki tähän juttuun

maanantaina 10. huhtikuuta 2006

Urheilun kansalaisjournalismia

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 22.49. Aihe: jääkiekko, media.

Mediablogi huomaa meille kaikille tutun kansalaisjournalismin saarekkeen nimeltä Jatkoaika.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

Ikkunanpesijä Mika Noronen

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 20.08. Aihe: jääkiekko, videot.

Tässä videossa Rochester Americansin (tuolloinen) maalivahti Mika Noronen tekee selväksi, mitä mieltä on maalituomarin havainnointikyvystä.

Vinkistä kiitokset jälleen Off Wing Opinionille, jossa on juttua ja kuvaa myös YouTuben kaikkein katsotuimmasta kiekkoklipistä. Kyseessä on tietenkin megahurja taklaus.

· Linkki tähän juttuun

sunnuntaina 9. huhtikuuta 2006

Caribiassa ”sitä jotakin”

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 23.39. Aihe: salibandy, TPS.

Jo toisen kerran tällä kaudella salibandyjoukkue pääkaupunkiseudulta enemmän tai vähemmän päätti kautensa johtoasemassa hölmöilyyn ottelussa Turun Palloseuraa vastaan Caribiassa.

Helmikuun alussa ykkösdivarin ottelussa TPS—Finnsta Pro Finnstan Ville Hautajoki söhläsi itselleen 2+10+5+20 minuutin penaltit, minkä jälkeen TPS käänsi ottelun 7—8:sta 12—8:aan.

Sunnuntaina B-junioreiden SM-puolivälierässä Helsingin IFK:n Mikko Jolma ja Kaho Yau kiehuivat jälkipelissä TPS:n maalilla. Nyt Jolmalle 2+10 ja Yaulle 5+20 minuuttia, ja ottelu kääntyi 6—7:stä 9—7:ään.

Finnsta-ottelun 8—8:aan tasoittanut Mikko Hautaniemi iski HIFK:ta vastaan voittomaalin 8—7:ään ja viimeisteli sen jälkeen vielä hattutemppunsa voittomaalin identtisellä kaksosella.

B-junnujen kähinöistä lisää JunnuSB:ssä.

5 protestia · Linkki tähän juttuun

Killar som gillar killar gillar hockey också

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 12.25. Aihe: jääkiekko, linkit.

Stockholm Snipers on ruotsalainen jääkiekkoseura. Ja samalla Euroopan ensimmäinen homokiekkoseura. Siis homojen jääkiekkoseura.

HockeyBlog kertoo Dagens Nyheterin Snipers-jutusta ja vähän muustakin.

On myös olemassa The International Gay & Lesbian Ice Hockey Association.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

lauantaina 8. huhtikuuta 2006

Lajin nimeltä jääkiekko journalismi

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 13.04. Aihe: jääkiekko, media.

Urheilulehden nettisivustolla Petteri Sihvonen julistaa porilaisen hulluuden kuolleeksi ja on perinteiseen tapaansa huolissaan kiekkojournalismista.

Sihvosen juttu tarvitaan taustatiedoksi, kun sukelletaan HockeyBlogiin lukemaan tämän merkinnän varsinainen vinkki eli Risto Pakarisen valitsema viikon sitaatti. Huolissaan kiekkojournalismista on Pakarinenkin.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

Totuus puolustajista

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 1.01. Aihe: sekalaiset.

Viikon, ellei jopa kuukauden allekirjoitus Jatkoajan keskusteluista poimittuna:

Meidän puolustajat tekee teidän hyökkääjien maalit.

Krediitit nimimerkille E.

· Linkki tähän juttuun

perjantaina 7. huhtikuuta 2006

Urheilulehti salibandyfinaaleista

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 14.48. Aihe: media, salibandy.

Urheilulehden sisältöä viikolla 14:

  • jalkapalloa 14 sivulla (miehet 8, naiset 6)
  • yleisurheilua 11 sivulla (sis. historiamuistelot)
  • jääkiekkoa 8 sivulla
  • moottoriurheilua 6 sivulla
  • tennistä 3 sivulla
  • muita aiheita: koripallo, lentopallo, pyöräily, ringette, uinti, golf… pesäpalloakin vähäsen

Entäpä Salibandyliigan finaaleista?

0 sivulla 0 juttua. 0 sanaa.

No mutta, ei se mitään. Ehkä sitten ensi viikolla, sopivasti ennen kolmatta ja mahdollisesti ratkaisevaa finaalia… Ei kun kappas: ensi viikolla luvassa onkin 96-sivuinen erikoisnumero Veikkausliigasta! Perkeles!

8 protestia · Linkki tähän juttuun

Esitys yhteiskuntasopimuksesta

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 14.23. Aihe: sekalaiset.

Turun Riento on jättänyt kulttuuriministerille esityksen yhteiskuntasopimuksesta, kertoo perjantain Turun Sanomat.

(U)rheilujärjestöjen jäsenmaksujen tulisi olla vähennyskelpoisia verotuksessa, mikäli seurat tuottaisivat yhteiskunnalle vastikkeeksi palveluita vanhustenkodeille, sairaaloille, terveysasemille tai kouluille.

· Linkki tähän juttuun

Ehkä suuri päivä

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 9.56. Aihe: salibandy.

Lappeenrannassa aurinko nousi tänään klo 6.14. Aamulla oli muutama aste pakkasta ja pilvinen sää.

En tiedä, moneltako NST:n pelaajat ja valmentajat tänään heräilivät, mutta voin kuvitella, että useimpien ensimmäinen ajatus oli: tänäänkö se tapahtuu?

Joukkueenjohdolla on paljon tehtävää, vaikka mestaruuspaidat on tietenkin tilattu jo aiemmin. Pitää varmistaa saunan varaus ja ruokailut, hankkia juhlajuomia, entä otettaisiinko kukkia? Ja mihin piilotetaan ottelun ajaksi se kaikki, mitä pelaajat eivät missään tapauksessa saa nähdä ja mitä ei oikeastaan ole olemassa ennen kuin.

Mestaruuspokaali saapuu ottelun alla Lappeenrannan Urheilutalolle, seremoniaohjeet on lähetetty, palstatilaa varattu.

Neljännen loppuottelun alkuun on kahdeksan ja puoli tuntia.

Myös Etelä-Saimaa odottaa.

· Linkki tähän juttuun

Ei maalia

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 9.41. Aihe: kuvat, salibandy.

Tämä Lasse Salmisen laukaus ei mennyt maaliin 24.3.2006

· Linkki tähän juttuun

Kerrasta poikki

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 0.24. Aihe: salibandy, vinkit.

Lauantaina ratkotaan Ruotsin salibandymestaruudet Globenin finaalitapahtumassa. Kanavia ja ohjelmaoppaita tongittuani olen melko varma, että SVT Europa ei näitä otteluita näytä, mutta jos SVT 1 tai 2 näkyy niin seuraavat ajat muistiin:

SVT 2: 13:25 Innebandy: SM-final damer, IKSU — Rönnby.
SVT 1: 16:25 Innebandy: SM-final herrar, Pixbo Wallenstam — AIK.

Saattaa tosin olla, että ottelut pystyy katsomaan ainakin jälkikäteen kokonaisina verkosta, sillä SVT:llä on tuota videomateriaalia aika mukavasti tarjolla. Mukana on tietysti tuoretta Zorroilua (videolinkki, Windows Media).

Balrogia edustanut Petri Manninenkin pohjustaa finaalia peilaillen samalla kulunutta kauttaan Elitserienissä.

3 protestia · Linkki tähän juttuun

torstaina 6. huhtikuuta 2006

Heikko esitys

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 10.04. Aihe: MM-Saksa 2006, videot.

Eivät ne futismainoksetkaan aina napakymppejä ole.

5 protestia · Linkki tähän juttuun

Ei maalia

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 1.17. Aihe: kuvat, salibandy.

Tero Karppanen ei tehnyt tässä tilanteessa maalia 4.4.2004.

6 protestia · Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 5. huhtikuuta 2006

Ruutu beats the living shit out of Phaneuf

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 15.00. Aihe: jääkiekko, videot.

PÄIVITYS: Tuo ylläoleva pätkä ei toimi, mutta tappelu on edelleen olemassa.

Konkari Jarkko Ruutu opettaa tulokas Dion Phaneufia maailman kovimman kiekkoliigan tavoille. Kyllä näissä lätkätappeluissa jotain kiehtovaa on. Virnistys.

(Once again we thank Off Wing Opinion.)

6 protestia · Linkki tähän juttuun

Sairastuvalla

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 13.31. Aihe: salibandy.

Poiminta Salibandyliigan viikkotiedotteesta:

Sairastuvalla

Ensi kertaa tällä kaudella yhdenkään pelejään jatkavan joukkueen pelaajia ei ole ilmoitettu sairastuvalle.

Onko tässä vaiheessa kautta niin, että pelaaja ontuu hallille ja kirmaa kaukalossa kivuista piittaamatta? Vai ovatko viimeisissä peleissä vastakkain ne joukkueet, joiden pelaajat ovat kestäneet pitkän kauden parhaiten?

1 protesti · Linkki tähän juttuun

Uusliberaalin Suomen symboli?

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 9.19. Aihe: linkit, media, salibandy.

Salibandyn Suomen mestaruuden ennen sotia Manse Unitedin paidassa voittanut Kalle Veirto suomii lajin nykytilaa Etelä-Suomen Sanomissa.

Tela on leveä ja sävy tumma, mutta maalausjälki heijastaa hyviä kysymyksiä.

Mitä ominaisuuksia meidän pitäisi korostaa salibandya markkinoidessamme? Vai sopiiko koko verbi tähän lajiin lainkaan?

11 protestia · Linkki tähän juttuun

tiistaina 4. huhtikuuta 2006

Ykkösdivarin maratontaulukon edustukset

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 19.49. Aihe: salibandy, TPS.

TPS ykkösdivarin maratontaulukon ykköseksi, kertoo Salibandyliiga.fi. (Saako nyt tuulettaa? Tai siis: pitääkö?)

Maratontaulukkoon on listattu kaikkiaan 108 joukkuetta.

Eniten divarijoukkueita on tullut Helsingistä, 28. Se on enemmän kuin joka neljäs. Espoosta on tullut 6 joukkuetta ja Vantaalta 4. Kauniaisista 1. Enemmän kuin joka kolmas joukkue on siis pääkaupunkiseudulta. Jos pääkaupunkiseutu rajataan täten.

Tampereelta divarijoukkueita on ollut 10, jos — kuten taulukko väittää — Pirkkalan Pirkat lasketaan tamperelaisten joukkoon.

Turusta ja Jyväskylästä joukkueita on ollut 5. Hämeenlinnasta ja Porvoosta 4. Joensuusta ja Porista 3. Lappeenrannasta, Kirkkonummelta, Kuopiosta, Vaasasta, Maarianhaminasta ja Oulusta 2.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

maanantaina 3. huhtikuuta 2006

Kryptattu varikkoradio

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 17.52. Aihe: media, sekalaiset.

Punainen vormula, kuva GenkiGenki Überkuul nostaa esiin herkkupaloja F1-kisojen radioliikenteestä: Epätoivoa, valehtelua ja nöyryytystä. Itsekin muistelen kuulleeni Fisichellaa piikiteltävän jo viime kaudella.

Yritin kovasti hakea esimerkkejä näistä radiokeskusteluista, mutta tulokset olivat laihanlaisia. Sopii vinkata jos joku tietää hyviä lähteitä. Jotain sentään löytyi, mutta tuotos haiskahtaa hieman fiktiolta. Tosin ihan hilpeältä sellaiselta:

Koska taajuudet ovat avoimet, McLaren on ottanut käyttöön mullistavan Ronspeak™ -teknologian, jonka ansiosta muiden tallien on hyvin vaikea ymmärtää hopeanuolten taktisia liikkeitä. Itse asiassa myös omien kuljettajien on hyvin vaikea ymmärtää Ronin kuvioita. Eilenkin Montoya pyörähti lämmittelykierroksella, tulikohan siellä kypärään jotain tämäntyyppistä ohjeistusta:

Juan Pablo, it is a vocational prerequisite that you consign, upon specific application from myself, information a propos to your locality promptly and succinctly.

Samaan lähetykseen mahtuu vielä TOP 10 Sources -palvelun Formula 1 -sivu, johon on kerätty kymmenen kovinta alan julkaisua verkossa.

(Kuva GenkiGenki.)

· Linkki tähän juttuun

Maaliskuu scores!

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 11.38. Aihe: Avokatsomo.

Koska tilastot ovat urheilua, lätkäistäänpä tähän varsin raa’at lukemat Avokatsomon maaliskuun kävijämääristä:

» Lue koko juttu

1 protesti · Linkki tähän juttuun

Liimaus

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 11.34. Aihe: kuvat, salibandy.

· Linkki tähän juttuun

sunnuntaina 2. huhtikuuta 2006

Tällainen länsilohko?

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 10.03. Aihe: salibandy, TPS.

Oho, Blue Fox säilytti lauantaina sarjapaikkansa 8—3-voitolla Westend Indiansista. Ykkösdivaripaikan säilyttämiseen riitti kuusi voittoa divarissa ja kaksi karsintapeleissä.

Seuraavaksi Pietarsaaressa aletaan varmaan odotella, minkä seuran Jori Isomäki ja kumppanit ensi kaudeksi valitsevat.

Kun Blue Foxin tapaan myös AFC Campus ”varmisti” ykkösdivaripaikkansa, kauden 2006—2007 länsilohkoksi voimme hahmotella seuraavaa:

» Lue koko juttu

1 protesti · Linkki tähän juttuun

lauantaina 1. huhtikuuta 2006

Hajamiete

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 22.28. Aihe: salibandy.

Kuka olisi syksyllä arvannut, että HIFK:n kauden kohokohta olisi oleva AFC Campuksen voittaminen.

· Linkki tähän juttuun

Mömmö

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 22.25. Aihe: salibandy.

Joskus tarina päättyy juuri oikein.

On kokenut sarjajyrä, entinen maajoukkueen luottopelaaja, maailmanmestarikin, mutta yhtä puuttuu aina vain, vaikka liigaura on lopuillaan.

SM-mitali.

Edessä uran viimeinen liigaottelu, pronssiottelu, viimeinen mahdollisuus ottaa se mitali.

Pelaaja voisi jädä ilman mitalia. Tai pelaaja voisi saada sen kokoonpanon laidalle pudonneena, ajan ohittamana, joukon jatkona. Mutta ei, tällä kertaa tarina saa juuri oikean lopun: pelaaja pelaa loistavasti, laukoo upealla yksilösuorituksella voittomaalin ja palkitaan ottelun parhaana.

Hyvä tarina.

· Linkki tähän juttuun

Hulluksi tullu

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 14.20. Aihe: salibandy, TPS.

Timo Tuominen on ostanut FBC:n — Greasers FBC:n.

Maailma on tullut hulluksi.

(Lisäys 3.4.: Arkistointihuomio: kyse on Greasersin aprillipila-automaatista.)

2 protestia · Linkki tähän juttuun


Avokatsomo 2003—2053