Tänään aloitellaan Espoon Länsiauto Areenalla Gatorade huippusalibandyturnausta. Kolmipäiväiseen mittelöön osallistuu SSV, Classic, Gunners, Erä ja muutama ulkomaalainen nippu.
Ulkomaalaisista mukana ovat Sveitsin alppiliigan HC Winterthur Rychenberg, Ruotsin Elitserienin Järfalla IBK sekä Ruotsin alemman divarin Visby IBK.
Otteluohjelma ja turnausfaktaa löytyy liigan sivuilta ja turnaussivuilta.
Luvassa on mukava tapahtuma, joka tosin olisi voinut olla vieläkin mukavampi. Alustavasti tapahtumaan kaavailtiin osallistujiksi myös Espoon Oilersia ja Tukholman AIK:ta. Ikävä kyllä molemmat hallitsevat mestarit peruivat tulonsa ja jättivät ison aukon turnauksen kiinnostavuuteen.
Toki seurattavaakin riittää. Ulkomaalaisten joukkueiden lisäksi kentällä nähdään ainakin uusilla Erä-hankinnoilla ryyditetty SSV, takatukka-Vänttisellä maustettu Classic sekä monen mielestä heikentynyt Erä. Nyt Erällä on mahdollisuus näyttää miten pojat pärjäävät ilman Kukkolaa ja Kapasta.
Lisäksi kovin suotavaa olisi, että Gunners raahaisi turnaukseen mukaan uuden Tshekki-vahvistuksensa Pavel Brusin. Herkkäkätinen Brus esiintyi ainakin MM-kisoissa edukseen ja kuului ehdottomasti Tshekin parhaimpiin pelaajiin. Mielenkiinnolla odotamme miten nuorukainen sopeutuu Suomeen ja salibandyliigaan.
Saatetaampa maalin kulmilla nähdä myös mailansa taakse piiloutunut Karppanen.
Noh, aikookos Mummo itse pelata Gatoradessa? Nyt kun Mosan tähdet muuttivat Vuosaareen niin Erän menestys riippuu vain ja ainoastaan J. Ojalan pelikunnosta.
Mummohan on aina tiukassa pelikunnossa, rystypyörtsärit ja tarkat laukaukset on hiottu kuosiin loukkaantumisiksi naamioitujen harjoitusleirien aikana.
Mummo on ikävä kyllä vielä Gatoraden aikoihin telakalla. Tosin syy on se, että olen töissä kyseisessä tapahtumassa.
Toistaiseksi kroppa kunnossa(niin kunnossa kun vanhalla ihmiselle voi olla) ja ”harjoitusleirit” ovat jostain syystä kiertäneet meikäläistä yllättävän kiitollisesti.
2.10. starttaa Erän liigakausi ja siihen mennessä olen toivottavasti huippukunnossa. Eli vielä on kuukauden päivät aikaa treenata kroppaa, mutta myös toisaalta kuukauden päivät aikaa teloa itsensä.
Tero ei muuten piilotellut Gatorade-turnauksen Erä-Gunners-pelissä.
Vanha konna mehutti Erän poikia oikein kunnolla ja kirjautti vaatimattomat 7+2-tehot.
Karman paluu on totta.
Näköjään peruslukemat Erä-G -pelissä :D 11-11 :P
Aina hieman särähtää korvaan tuo ”Vuosaari”, kun puhutaan SSV:stä. Joukkue, joka treenaa pääsääntöisesti Pasilassa, pelaa siellä ja jonka toimisto sijaitsee Myllypurossa, ei kovinkaan vuosaarelaiselta vaikuta.
Mutta SSV:n molemmat maksavat katsojat tulevat Pasilaan sieltä Vuosaaresta. Eli vuosaarelainen joukkue.
Avokatsomo 2003—2008