Tulevalle kaudelle Salibandyliigaan saatiin päätettyä käsittämätön sääntöuudistus. Paluun tekee jo kerran muutama vuosi sitten surkeaksi todistettu vaihtoaitiosääntö.
Säännön mukaan joukkueet eivät vaihda vaihtoaitioita pelin aikana ollenkaan. Kuitenkin puolet vaihtuvat erätauoilla normaalisti. Tästä johtuen otteluiden toisissa erissä joukkueiden vaihtoaitiot ovat niin sanotusti väärässä päässä, jonka seurauksena vaihtaminen vaikeutuu olennaisesti.
Tämä aiheuttaa toisiin eriin muun muassa yleistä sekavuutta, päättömiä ylivoimahyökkäyksiä ja läpiajoja sekä ylipitkiä vaihtoja.
Sääntöuudistusta perustellaan sillä, että nyt vaihtoaitioiden välinen reissaaminen vähenee. Lisäksi on mahdollisuus myydä esimerkiksi kotijoukkueen vaihtopenkin kohdalle mainoksia, kun vaihtopenkki säilyy koko pelin ajan samana.
Hyötyihinsä nähden sääntöuudistus vaikuttaa liian paljon peliin ja sen lopputulokseen. Sen takia yritämme vedota turhan säännön poistamiseen jo ennen kauden alkua, eikä vasta kauden jälkeen, kun olemme saaneet taas todeta sen toimimattomaksi.
Jyväskylän Happeen Lasse Riitesuon alkuperäisideasta päätimme kerätä Avokatsomon sivuille adressin säännön poistamiseksi. Adressiin on tarkoitus kerätä mahdollisimman monen liigapelaajan ja -valmentajan sekä lajia seuraavan nimi.
Toivonpilkahdukset säännön poistumisesta ovat aiheuttaneet värikkäitä kommentteja pelaajien suunnalta:
”Mielestäni säännön käyttöönottoa pitäisi harkita uudestaan. Edellinen kokeilu ei ollut onnistunut, eikä sitä pitäisi ottaa käyttöön nytkään! Mitkä ovat säännön käyttöönoton perustelut? Toivottavasti salibandyssa voidaan reagoida nopeasti sääntömuutoksiin kun kentältä pelaajien ja valmentajien suunalta tulee palautetta, kuten mm. jääkiekossa tehtiin. Yhteistä asiaa tässä yritetään parantaa ja viedä lajia parempaan suuntaan!”
Jaakko Hintikka, Oilers
”Minun nimeäni saa käyttää adressissa vaikka kahdesti, jos sillä jotenkin asiaan voi vaikuttaa. Hyvän asian puolesta varmaan meiltä Happeesta saadaan useampiakin nimiä…”
Petri Manninen, Happee
”Onhan toi ihan hanurista koko sääntö. Viime perjantain harjoitusottelussa HIFK—Erä pallo vaihtoi omistajaa puolen minuutin aikana keskimäärin 72 kertaa ja peli oli muutenkin melkosta hurlumheitä, kun molemmat joukkueet karvasivat. Siihen kun vielä lisätään vaihtopenkkisääntö, niin tuntuu, että laji ottaa kivasti 20 vuoden taka-askeleen. Laji palaa sählyn alkujuurille, kun vauhti oli sata ja äly nolla.”
Toni Lötjönen, HIFK
”Todellakin samaa mieltä vaihtoaitiosäännöstä! Käsittämätöntä, että yksi kaikkien aikojen huonoimmista säännöistä on kaivettu esiin. Mitä järkeä on muuttaa kolmasosa pelistä täysin erilaiseksi. Käännetään samantien maalit väärinpäin… huh huh.”
Petri Väänänen, Josba
Lisäys kello 20.35:
Adressi on saanut julkisuutta muun muassa MTV3:n ja Urheilulehden nettisivuilla.
Tähän asti adressin ovat allekirjoittaneet:
1. Jussi Ojala, Erä
2. Lasse Riitesuo, Happee
3. Sami Koivumäki, AC Haki
4. Toni Lötjönen, HIFK
5. Antti Laitinen, OLS
6. Tedy Salutskij, Oilers
7. Sasu Heino, AC Haki
8. Papu Sintonen, Happee
9. Kari-Matti Ratsula, SSV
10. Wilhelm Sandström, SSV
11. Tom Strömsten, Erä
12. Mikko Jokela, Oilers
13. Petri Manninen, Happee
14. Santtu Manner, SSV
15. Jani Helenius, Erä
16. Petri Väänänen, Josba
17. Petteri Bergman, Erä
18. Jaakko Hintikka, Oilers
19. Timo Mäkynen, Erä
20. Jani Naumanen, Erä
21. Jussi Kosola, Erä
22. Petri Kauko, Happee
23. Henri Lehtonen, Erä
24. Lauri Lehtonen, Erä
25. Saku Lehti, SSV
26. Petteri Nykky, Oilers
27. Tommi Tapio, Happee
28. Antti Rissanen, Erä
29. Jaakko Rissanen, Erä
30. Markus Ketonen, Josba
31. Jarno Hirvonen, Happee
32. Mika Ahonen, SSV
33. Thomas Granlund, AC Haki
34. Jani Mäntyniemi, AC Haki
35. Stefan Korhonen, AC haki
36. Jukka Kantola, AC Haki
37. Sami Vidgren, AC Haki
38. Jan Kondo, AC Haki
39. Petri Raitala, AC Haki
40. Toni Riikonen, AC Haki
41. Kristian Björksten, SSV
42. Janne Sjamsi, Erä
43. Janne Oinonen, Erä
44. Tatu Jaarinen, Erä
45. Petri Hartman, Erä
46. Matti Tiilikainen, NST
47. Janne Korhonen, Trackers
48. Jens Pedersen, Trackers
49. Mikko Alanko, SSV
50. Juha Hirvonen, Happee
51. Joonas Kuitunen, AC Haki
52. Markus Huhtimo, SSV
53. Juhana Särkelä, Erä
54. Petteri Rapo, Erä
55. Ville Aapro, SSV
56. Sami Lehtinen, Erä
57. Antti Luhta, Happee
58. Tuomas Arponen, Josba
59. Mikko Kohonen, Happee
60. Juuso Jehkinen, Happee
61. Juho Moilanen, Josba
62. Pasi Kotilainen, SPV
63. Aki Seppälä, NST
64. Juha Seppä, HIFK
65. Mikko Lehto, Happee
66. Jere Kinanen, AC Haki
67. Ossi Lahti, NST
68. Valtteri Sainio, Happee
69. Roope Pietilä, Happee
70. Ilari Heikkinen, NST
71. Lauri Kapanen, SSV
72. Jaakko Vahtokari, Trackers
73. Niko Raunio, SPV
74. Timo Kukkonen, OLS
75. Aki Halko, Oilers
76. Henri Johansson, Classic
77. Ari Korhonen, Happee
78. Janne Louhelainen, NST
79. Petri Ikonen, NST
80. Asser Jääskeläinen, Classic
81. Tuomas Repo, NST
82. Karo Kuussaari, Trackers
83. Juha Mäki, OLS
84. Patrik Wardi, Oilers
85. Matti Vasara, Pirkat
86. Joni Niiranen, Erä
87. Miika Malkamäki, SPV
88. Matti Tuomiranta, Gunners
89. Matias Blomqvist, Pirkat
90. Kari Niilivuo, Pirkat
91. Heikki Luukkonen, Gunners
92. Joonas Naava, HIFK
93. Tuukka Kiviranta, SPV
94. Teemu Lehikoinen, Oilers
95. Sasu Hyytiä, SPV
96. Pekka Nieminen, Oilers
97. Vesa Wettervik, Gunners
98. Joonas Dammert, Erä
99. Jani Koski, SPV
100. Kaapo Rossi, OLS
101. Jussi Kuparinen, OLS
102. Harri Forsten, SSV
103. Kimmo Paananen, Happee
104. Tapio Salomaa, HIFK
105. Sauli Hynynen, Pirkat
106. Leo Lyytinen, OLS
107. Miikka Hulmi, Josba
108. Petteri Salminen, Trackers
109. Johnny Ojala, SPV
110. Heikki Asikainen, Gunners
111. Teemu Lehtola, Classic
112. Antti Tahvanainen, Josba
113. Kara Tilhe, Classic
114. Juha Kivilehto, SSV
115. Marko Lamu, OLS
116. Eetu Pättiniemi, OLS
117. Anssi Soini, OLS
118. Jyrki Holopainen, OLS
119. Lauri Pienipaavola, OLS
120. Matti Rössi, OLS
121. Juha-Antti Kurttila, OLS
122. Pekka Lidgren, OLS
123. Jukka Kinnunen, OLS
124. Tapio Ala-Rautalahti
125. J-P Järvenpää, OLS
126. Juha Tammela, OLS
127. Kimmo Kontiainen, OLS
128. Pasi Riikola, OLS
129. Riku Laukka, OLS
130. Joonas Hannikainen, OLS
131. Juho Mattila, OLS
132. Niko Karinen, OLS
133. Jouni Vehkaoja, Oilers
134. Jere Liljenbäck, Trackers
135. Jouni Heikkilä, SPV
136. Tuomo Reponen, NST
137. Juhani Tuomainen, Josba
138. Lasse Salminen, Classic
139. Juuso Kilpikoski, Happee
140. Ilkka Mäkipää, Gunners
141. Juuso Kiviharju,Gunners
142. Ville Kuusela, SPV
143. Sami Vatanen, Gunners
144. Roman Pass, Pirkat
145. Joni Hiltunen AC Haki
146. Janne Lamminen, Gunners
147. Miika Mikkola, Gunners
148. Perttu Raitala, Erä
149. Iiro Oksanen, SSV
150. Timo Suonpää, SSV
151. Simon Riihelä, HIFK
152. Juha Kortelainen, NST
153. Oscar Hänninen, Oilers
Liigapelaajien ja -valmentajien lisäksi nimensä adressiin ovat jättäneet:
1. Tomi Rastas, Rangers
2. Miikka Kaira
3. Pia Myllymäki
4. Ville Veikkolainen, TPS
5. Mirka Lahti
6. Kari Koskelainen, Chur Unihockey
7. Samuli Hiltunen, Salibandy.org
8. Pekka Honkanen, SC Classic 3
9. Jere Suontausta
10. Eetu Häkkinen
11. Jaakko Fredrikson
12. Terhi Hallasaari, Salibandy.org
13. Jaakko Kaistinen, SC Blues
14. Joonas Laru
15. Henrik Hurtig
16. Jussi Tolonen, OLS
17. Ville-Pekka Laaksonen, SSV C91
18. Mika Strömberg, NST naiset
19. Tuomas Ylenius
20. Niklas Elers
21. Harri Leppänen, Raju
22. Tomas Nurmi, SB Pro
23. Patrik Vilenius, Trackers B
24. Mikko Saarenoja, SC Sähly
25. Ville Pernaa
26. Lauri Huusko
27. Janne Aaltonen, Kloten-Bülach Jets
28. Mikael Grönlund
29. Jan Malm, FBC Elit
30. Timo Nikula, M-Team
31. Joni Ervasti, TPS 93
32. Marika Kirsilä
33. Tapio Liukolampi, SSV
34. Ville Uotila, SC Sähly
35. Markus Järvinen, TPS
36. Tapio Härmä, PaKa
37. Joona Koski, RHS
38. Tero Syrjälä
39. Kari Koivula, Tiikerit
40. Joonas Valjakka, SC Blues
41. Harri Gerlach Happee N1
42. Janne Kainulainen, Sbandy
43. Ismo Tiittanen
44. Sampo Kiviharju, FinnPa
45. Teppo Mäkelä
46. Marko Turunen
47. Matti Rönkkö, Happee A
48. Toni Huhtala, Saba-eläkeläinen
49. Joni Haapamäki, FCV
50. Anssi Gröhn, Happee A
51. Juhani Anttila
52. Ville Vahtera, FBT Pori
53. Petteri Pietiläinen, SSV
54. Ville Peltola, SC Hyvinkää
55. Jarno Lötjönen, Happee N1
56. Jarno Mäkeläinen
57. Saara Kaijanen
58. Jukka Eronen, TPS
59. Ville Manner
60. Jori Kaipio
61. Elias Jokiranta, SC Blues
62. Ville Vihermaa
63. Tuomas Rintala, SC Blues
64. Paul Boman
65. Niklas Malm
66. Eetu Eronen, Kola-GB
67. Sari Huuskonen
68. Markus Maijala
69. Martti Tytykoski, AU
70. Joni Gustafsson
71. Jarkko Lappalainen, Jönköpings IK
72. Iivo Pantzar
73. Christian Andersson, Rangers
74. Niko Arposuo
75. Sauli Haapaniemi
76. Marko Vuoriheimo, Helsingin Hero
77. Jukka Ukkonen, StU
78. Thomas Salokangas, Sbandy
79. Pauliina Höri, Nibacos
Voit allekirjoittaa adressin protestoimalla juttua omalla nimelläsi.
Viimeksi kokeilu ei toiminut, miksi nyt toimisi?
Muut viime vuosien uudistukset ovat olleet hyviä ja palvelleet lajin kehittymistä & julkisuuskuvaa hyvin, mutta ensi kaudelle kaavailtu 2. erän sirkuspalloilu voi kyllä olla askel taaksepäin…
Toivottavasti asiaa vielä pohditaan uudelleen pelaajien & valmentajien mielipiteiden pohjalta!
Mitäpä tätä nyt kommentoimaan, on niin turhamaista pelleilyä koko sääntö.
Haluaisin tavata yhden pelaajan joka on tämän uuden säännön puolella. Niitä ei nimittäin montaa ole!
pelleilyä.
Irroitetaan seuraavaksi verkot maaleista, samalla voidaan kummallekin katsojalle jakaa ovella taskulaskimet, jotta pysyvät laskuissa…
varsin huono sääntö
Sääntöuudistuksessa ei ole mitään järkeä.
Kerran kokeiltu ja huonoksi todettu, eipä toimi nytkään sen paremmin.
Toisen erän sääntö muuttaa peliä ja tuo varmasti tilanteita lisää mutta säännön tuomat sekavuudet tekevät pelistä enemmän sählyä. Ja olisiko sääntö tullut kv. peleihin??? En näe todennäköisenä, että tällainen sääntö voisi olla MJ peleissä. Sääntö vaikuttaa liiaksi pelitaktiikkaan.
Edellinen kokeilu oli täydellinen floppi. Laji on muuttunut siitä ajasta suuntaan, jonka perusteella ennustan, että tämä on täydellinen katastrofi. Jääkiekko on kiva laji, mutta salibandy ei ole sama kuin kiekko.
Huono sääntö. Takapakkia lajille. Ei toimi. Ei mukava pelaajille, ei yleisölle. Tää ei ole sääntöuudistus, vaan sääntövanhennus kuten muistetaan vuosien takaa. Ei toiminut silloin, ei toimi nytkään.
Kerran protestoin jo aikaisemmassa jutussa, mut näin hyvään asian eteen voisin järjestää vaikka mekkalan Kiasman eteen!!
Mukana! Eli pistetääs tää sääntö nyt nopiasti takas historiaan ja aletaan pellaamaan tätä peliä..
Ei saa minkäänlaista kannatusta tältä suunnalta! Kerran kokeiltu ja täysin sudeksi todettu, ei vie lajia pätkääkään eteenpäin! Enpä ole vielä tavannut yhtään pelaajaa/valmentajaa, joka sääntöä kannattaisi.
Hyvän asian puolesta nimi alle!
kärkkyjän kannalta ihan mukava, mutta kokonaisuudessaan sääntö on täysi torso. Divariin ei kuulemma ole edes tulossa, arvontalaulu raikaa taas karsinnoissa ja Suomen cupissa, että miten pelataan? ilmeisesti liigajoukkue vaihtaa penkkiä ja alempisarjaiset ei, istutaan sylikkäin?
Olipas hyvä pointti Veikkolaiselta! Mukava huomata, että nimiä on kerääntynyt näinkin paljon…Itseasiassa Kohosen Mikon ja Veikkolaisen kommenteissa ovatkin juuri ne tärkeimmät seikat miksi sääntöä ei voida ottaa käyttöön. Eli kuinka toimittaisiin eri sarjatasolla pelaavien joukkueiden ja maajoukkueiden kohtaamisisssa??? Eipä tullut aluksi edes mieleen…
Toivottavasti tästä säännöstä tulee historiaa jo ennen kauden alkua!
Aiheuttaa vain käsittämätöntä sekoilua eikä varmasti vie lajia yhtään eteenpäin, päinvastoin.
Kuulostaa ihan siltä, että jollain taholla on ollut visio jota ei ole ajateltu loppuun asti.
Ei näin.
Ei muuta ku Jyrkästi Vastustaen!!!!!!!
Yks peli tolla säännöllä riitti kyllä mulle..
Aivan turha. Järkyttävä. Miksi koitetaan huonontaa sääntöjä?
Sääntöhän oli susi jo syntyessään!!! Joten eiköhän ois aika herätä valvomaan myös siellä liiton päässä ja jatketaan viime kauden säännöllä.
”Lisäksi on mahdollisuus myydä esimerkiksi kotijoukkueen vaihtopenkin kohdalle mainoksia, kun vaihtopenkki säilyy koko pelin ajan samana.”
Mikä idea tuossa on?!?!? Kyllä sitä rahaa voi tehdä muuallakin tavalla kuin lajin kustannuksella. Ainiin, siihenhän suuntaan urheilua pitääkin viedä ;)
Tämä sääntö ei tuo mitään parempaa laatua otteluihin. Sehän on jo nähty, mutta näköjään se pitää vielä kerran todeta huonoksi ideaksi. Kysykäää vaikka mielipidettä Juha Miedolta.
Täysin typerä sääntö. En käsitä, mitä hyötyä tuosta muka olisi? Vaihdot vaikeutuu ja saattaahan tuo häiritä itse pelaamistakin. Minun nimeni on adressissa.
Mitä järkeä tässä säännössä on? Toisessa erässä puolustajien pitää juosta ihan älytön matka vaihtopenkille. Olen tätä sääntöä vastaan!
Tämä sääntö on jo kerran todettu huonoksi. Kyllä yksi kerta saisi riittää.
Sääntö ei toimi kentällä, eikä se toimi katsomossa. Molemmat on nähty ja kuultu.
Samaa mieltä muiden kanssa. Aivan typerä sääntö, toivottavasti saadaan pois ennen sarjapelejä.
Onkohan kenellekään, joka tuon mainosperustelun on esittänyt, tullut mieleen, että salibandykaukalon palat voi vaikka vaihtaa siinä erätauon aikana. Katsomoon ainakin tulee paljon lisänäkyvyyttä, kun Firma A:n mainokset siirrellään kotijoukkueen aition kohdalle joka erätauolla.
En kannata uutta sääntöä. Ei toiminut myöskään edellisellä kerralla.
Luovana idioottina olen miettinyt myös sitä, miksi päätyjä yleensäkään vaihdetaan silloin kun salin valaistus, lattian kunto yms. seikat ovat tasapuolisia?
Aika typerä sääntö,ei toimi kentällä ja muutenki vie takaspäi lajia….
Ei hyvä juttu!
Todella huono sääntö. Joku roti nyt tähä touhuu.
Tässä on yhtä paljon järkeä, kuin niissä tarroissa mitä laitetaan lauantaipusseihin. Pidetään jääkiekko ja salibandy omina lajeinaan. Ei ole mitään järkeä alkaa apinoimaan kumilätkää. Naurettava sääntö_uudistus_ !!
Uskomattoman tyhmä sääntö.
Päättäjät nyt piuhat takas seinään!!!
Hauska.
Reenimatsit osoittanu ettei toi sääntö kuulu salibandyyn!
Tämä on siis niin turha sääntö. Tämä sääntö vaan estää sitä mikä salibandyssä on hienointa eli pelin nopeus. Eiväthän pelaajat jaksa pelata enää niin räväköitä vaihtoja kun voi joutua jos vastustajalla on kovakin hyökkäys päällä pelaamaan pitkiäkin vaihtoja.
Millä järjellä?
”Aki Seppälä, NST:
Ei saa minkäänlaista kannatusta tältä suunnalta! Kerran kokeiltu ja täysin sudeksi todettu, ei vie lajia pätkääkään eteenpäin! Enpä ole vielä tavannut yhtään pelaajaa/valmentajaa, joka sääntöä kannattaisi.”
Salibandyliiga.fi sivun mukaan kylläkin jokaisen liigajoukkueen edustajat olivat kannattaneet tätä sääntöä…
Säännön edut ovat todella paljon pienemmät kuin haitat.
Ei tätä,toivottavasti tämä jää tällä kertaa vain harjoituspeleihin.
Tässä ei ole mitään järkeä puolustajilla kauheat matkat vaihtoaitioon ja hyökkääjät pääsevät vaihtoaitiosta suoraan läpiajoon. Tämä sääntö ei selkeytä yhtään peliä vaan sekoittaa pelin kulkua. Tämä sääntö vaikuttaa pelin kulkuun ja lopputulokseen paljon. Maalivahditkaan ei mahdollisen ylivoiman tullessa kerkeä vaihtoon niin nopeasti kuin ennen, että kuudes pelaaja pääsisi peliin mukaan. Uskon, että kyseinen sääntö poistetaan tämän kauden jälkeen tai jopa kauden kuluessa.
Sääntö äkkiä roskakoriin ennen kuin joku saa päähänsä liittää sen muihinkin sarjoihin.
??
Ei mitään järkeä! Valoja päälle siellä liitossa..
Eiköhän kaikki treenipelejä pelanneet/nähneet ole huomannu eron kahteen ”normaaliin” erään…
Ei hyvä ratkaisu!
Herätys!!!
Kuten moni on sanonut, ei tässä ole mitään järkeä. Peli muuttuu aikalailla. Mutta hyvä että näin moni on tän asian kannalla niin ehkä liitto harkitsee vielä tätä sääntöä…
Todella huono sääntö, ei vie lajia eteenpäin vaan päinvastoin…
Voi räkä. Yks huonoimmista säännöistä salibandyssa. Harjoitusotteluissa katsojatkin nauroivat tälle säännölle ja sen mukanaan tuomille rähmäsille tilanteille.
Paikalla ei liiemmin valmentajia ja pelaajia ollut kun tämä hölmö asia päätettiin. Kysykää ja päättäkää nyt, tuskin puolesta on kukaan! Jääkiekon päättäjät myönsivät munauksensa ja muuttivat sääntöjään, nyt on aika myös meidän päättäjien tehdä se AINOA oikea asia ja palauttaa vanha toimiva malli takaisin!
aivan turha, ei tällä säännöllä saada pelistä muuta kuin täydellistä sekasortoa..
Ei toimi!
huono sääntö!!
Päättäjät nyt niitä valoja päälle.
Peli menee aivan sählyksi tällä sääntöuudistuksella. Nyt siirryttiin takaisin puulaaki-aikoihin.
Kuten edelliset EI HYVÄ!
Aivan älytön sääntö, toivottavasti ei tule toteutumaan.
aivan turha!
Vähän on juu turhanpäivänen.
Kaikki muistavat ettei toiminut viimeksikään. Jos on pakko niitä mainoksia vaihtoaitioon laittaa, niin ei vaihdeta puolia ollenkaan. Suurimmalla osalla liigapaikkakuntia puolenvaihdolle ei ole mitään syytä, joten lähtekäämme tästä!
Turha ulkojääkiekosta apinoitua sääntöä sisälajissa on pitää?
Mahtava juttu! Tulee lisää taktisia ulottuvuuksia: peli pelin sisälle. Pitää sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Iso hali liitolle tästä.
No way!
Huikea kasa protesteja, eikä juttu ole ollut edes puolta vuorokautta linjoilla. Jatkakaa samaan malliin, eikä tarvitse huutaa enemmistön mukana, protestoida voi myös protestoijia jos asian niin kokee.
Ymmärrän kyllä liigan sivuilla esitetyn Vehniäisen ihmettelyn kolmen kuukauden hiljaisuudesta, mutta täältä yleisön (ja alasarjojen) puolelta pitää todeta, että eipä noita uusia sääntöjä tule kesäkuukausina isommin mietittyä.
En ole nähnyt yhtään nykypeliä tällä säännöllä, mutta protestoida pitää ihan senkin takia ettei moinen vitsaus pääse leviämään alempiin sarjoihin. Siellähän voi yksinäinen puolustaja jumittua omaan päähän kohtuuttomiksi ajoiksi kun se vaihtoaitio siintää jossain kaukaisuudessa, maitohappojen tuolla puolen.
eipä ole tässäkään asiassa taidettu pelaajia kuunnella. käsittämätön sääntö!
Toisen erän vois jättää speleistä saman tien pois… tai voitaisiin vaikkapa arpoa sen tulos ;)
Täysin idioottimainen sääntö ”uudistus”, turhilla perusteluilla…Vielä kerkee vaihtaan takas ”normi” erään jos vaan isot herrat heräis ja kuuntelis pelaajia???????
Ensimmäinen kerta kun kaukalossa temmeltävät vihulaiset puhaltavat näin tiiviisti yhteen hiileen lajin kehittämiseksi. Jotain positiivista tästäkin kokeilusta;)
Tulevaisuudessa toivoisin näkeväni lajin kehittämistyöryhmissä myös aktiivipelaajia nykyisten taustavaikuttajien rinnalla.
Pallo pelaajille!
Maaleja tulee jo nyt 20/pelissä, uuden säännön mukaan lisääntyy edelleen. Pakit ei pysty vaihtamaan, pelistä tulee jälleen sählyä jne. Lätkässä pystyy heittämään kiekon ränniin ja pääsee vaihtoon, tässä ei ihan toimi? Idioottimaista ottaa kertaalleen huonoksi havaittu sääntö mukaan uudelleen.
Pois vaan.
Huomaan kerrankin olevani Kinasen kanssa samaa mieltä;) Huonoin sääntö koskaan.
Ei mitään järkeä!!
Vaikea kuvitella, että tällä sääntöuudistuksella vietäisiin lajia eteenpäin.
Asiaa kokeiltiin jo takavuosina eikä toiminut silloinkaan, miksi siis toimisi nyt? Jos tässä nyt vaan ajatellaan talousasioita ja halutaan myydä faneille istumapaikkoja tietyn vaihtoaition takaa, niin pitäkää sitten vaihtoaitiot sekä hyökkäyssuunnat koko pelin samoina. Mutta siis vielä loppuun: Ei toimi.
No huh huh…
Ei toiminut viimeksikään, miksi toimisi nyt??? Nyt liiton äijät herätys…
Sääntömuutokselle ei todellakaan löydy mitään järkeviä perusteita. Vie salibandyä askeleen taaksepäin.
Peliä heikentävä/vaikeuttava sääntö joten MIKSI IHMEESSÄ????
Onhan se hieno sääntö mut ei salibandyssa…
Ei toiminut ennen, ei toimi nytkään.
Tämä sääntö ei toimi
Sääntö todellakin tekee toisesta erästä melkoista hurlumheitä. Lajin jo ennestään osittain kyseenalaista imagoa on turha tahrata lisää päättömillä säännöillä… Ihmetyttää!!!
Yhteisen hyvän puolesta
Pari harkkapelii riittää jo..ei enää ikinä!
Ei ollenkaan! Sääntö niin turha kuin olla ja voi!
jo nyt salibandyssa yhden maalin arvo on mitätön ja tämän sääntöuudistuksen jälkee sen arvo laskee aina vaan. ei kiitos.
Virheistähän on tarkoitus oppia! Ei toistaa niitä!
Väliaika: adressissa tällä hetkellä n. 100 nimeä. Liigapelaajia & -valmentajia, joita sääntö koskee on arviolta 14 * 26 = 364.
Kehitystyöryhmä voisi seuraavaksi suunnitella siniviivojen vetämistä lattiaan. Sillä saataisiin kans peli sekaisin! Otetaahan taas järki mukaan, kun päätöksiä tehdään. Myös pelaajien mielipiteitä voisi joskus kuunnella.
Ja näinköhän peleihin kukaan niitä laitamainoksiakaan tulee katsomaan jos pelit päättyy 17-14.
Kokeiltu on jo, ei toimi.
Maaleja tämä ainakin lisäisi??? Valmentajana kuitenkin näen tässä säännössä enemmän miinusta kuin plussaa.
Kyllä noita perusteluita on tullutkin jo ihan tarpeeksi. Ei vaan toimi.
vastustan…
Monet on jo saman sanoneet, mutta kerran kokeiltu ja ei toimi. Käsittämätöntä kaivaa uudestaan sama esiin. Vaihtoaitiot voisi laittaa samantien vaikka ulos hallista :)
ei toimi
Vaikea tähän on enään mitään uutta perustelua heittää joten sanon vain että ei toimi!!
On siinä hidasliikkeinen puolustaja ihmeissään, kun pitäisi alivoimalta ehtiä jossain vaiheessa vaihtoonkin. Ei mitään järkeä, että 1/3 pelistä on sääntöjen puolesta noin poikkeava.
Käsittämätöntä!
Kokeiltiin jo -> ei toiminut…
miksi muuttaa jo hyvin toimivaa peliä???
Siis aivan järjetön sääntö! Yhtä koheltamista koko peli. Ei kiitos millekään sarjatasolle.
Yleisesti ihmetyttää tuo liiton halu kokeilla ensimmäisenä lähes kaikki sääntöuudistukset korkeimmalla ja lajin näkyvimmällä tasolla. Eikös tuolla kiekon puolella esim. NHL:ssä kaikki uudistukset kokeilla AHL-/juniorisarjoissa? Eikö näitä meidänkin lajin sääntöuudistuksia voisi kokeilla ensin esim. A-/B-junnujen sarjoissa, joista huonot olisi sitten helppo raakata sivuun vaikka kesken kauden.
Ei mitään järkeä !
Ei toimi
Ei kiitos
Jos sitä jo kerran ollaan kokeiltu ja todettu huonoksi, niin mikä järki on puskea päätä seinään pelin kustannuksella?
SSBL:n strategiassa eräänä tavoitteena mainitaan salibandyn arvostuksen nostaminen huippu-urheilustatuksen omaavaksi lajiksi. Strategian mukaan rahoitus yrityksiltä kerätään nimenomaan tämän huippu-urheilustatuksen avulla.
Kyseinen sääntöuudistus ei todellakaan tue SSBL:n strategisia tavoitteita!
Hieman kärjistäen; tämä ”uudistus” muuttaa salibandyliigan ottelut päättömäksi sählyksi, joka on kaukana huippu-urheilusta. Sählyilyn jatkuessa yleisön mielenkiinto väistämättä laskee ja sen myötä myös sponsorien rahahanat tyrehtyvät. Tällä sääntöuudistuksella mitätöidään osittain monien vuosien pitkäjänteinen työ koko lajin kehittämiseksi Suomessa ja näin ollen pissitään omaan pakkiin.
Kiitos ja anteeksi.
Erittäin huono ratkaisu, tekee tosin pelistä avonaisempaa. Varsinkin puolustajien kannalta huono, voi tulla ”hieman” pitkiä vaihtoja. Vielä paitsiosääntö mukaan ni päästään vaihtaan pallo pikkumustaan. Selkeä taka-askel säännöissä.
Herätys säbä liitto!!!! Mites silloin kävi kun viimeksi kokeilttin ??? yksi kausi taas pelataan näin ja ens kaudella palataan takaisin vanhaan kunnon vaihtoaitio sääntöön !?!?!?herätkää…
Eiköhän jatketa samalla tavalla kuin viime kaudella…
Joo herätystä liitolle.. eipä koske meidän sarjaa, mutta viikonloppuna gerlachin kanssa reenipelejä katsellessa meinasi tulla itku.
Paras sääntö ikinä!!!!!
Aivan älytön sääntö, eiköhän pysytä ihan vanhassa TOIMIVASSA mallissa!
Ei näin…
Nyt on kyllä vaihtoaitiot sijotettu väärinpäin..
Pysytään vaan vanhassa totutussa, jooko?
Ei, ei ja ei!…tai toisaalta otetaan samalla kaikki hockey-säännöt kokeiluun.
Mitä isoveli tekee ensin niin pikkuveli seuraa! Tulevaisuudessa maalit kaiketi tehdään HEITTÄMÄLLÄ pallo KORIIN!
Aivan älytön sääntö! Rauha nyt!! Pakko ollut kai keksiä jotain uutta ja parempaa ei ole tullut mieleen…
Sähläämiseksi menee. Ei toimi.
Nyt järki käteen. Alivoimalla joutuu sama porukka pelaamaan koko ajan, kun ei vaihtoon kerkee missään vaiheessa. Vääristä vaihdoista tullaan inisemään ihan varmasti. Vanha sääntö takaisin, helpompi tuomareille, pelaajille, valmentajille ja jopa katsojille.
Turhaa tommone ku vanhal toiminu hyvin, ei järkee.
Ei hyvä!
Istun itse kyseisen esityksen tehneessä kehitysryhmässä. Nyt haloon nostanut sääntö oli yksi pieni osa erittäin suurta kokonaisuutta jota käsittelimme. Tässä asiassa on varmaankin meillä kehitysryhmäläisillä käynyt aivan klassinen ”lapsus”. Toivon/uskon että virhe korjataan ja palautetaan ennalleen.
Kaikki ihmiset tekevät virheitä ja kovimmat uskaltavat virheensä myös myöntää.
Muutamia kysymksiä asia on mielessäni herättänyt:
1. Miksi kehitysryhmän esitys läpäisi moitteetta kaikki instannsit (kehitysryhmä, sarjajärjestäjä, sarjapalaveri, yms.)?
- Joskus niin vaan käy. Aika monella on kyllä peiliin katsomisen paikka, allekirjoittanut mukaan lukien.
2. Miten huonosti voi seuroissa sisäinen tiedotus toimia, jos kaikki valmentajat ovat sääntöä vastaan ja kaikki managerit ovat olleet sarjapalaverissa säännön puolesta?
-Huonosti. Olisiko sittenkin niin että sarjapalaverissa pitäisi olla paikalla manageri JA valmentaja!
3. Onko seurojen vastaus/selitys asiaan että sarjapalaverissa oli kiire, eikä asiaa ehtinyt kunnolla pohtia?
-Ei enää nykyisin. Kaikki tieto on saatavilla (jos haluaa) riittäävän aikaisin. Olisiko mahdollista että asioihin ei aina viitsitä paneutua huolellisesti etukäteen…
4. Onko tämmöisistä netti-adresseista mitään hyötyä?
-On ja ei. Ainakin tämä osoittaa että pelaajat ja toimijat ovat yhteisten asioiden takana. Toisaalta omasta mielestäni kolme viikkoa ennen sarjan alkua (asia ollut tiedossa jo kuukausia) aloitettu meuhkaaminen antaa vähintäänkin kysymyksiä herättävän kuvan koko toiminnasta ja sen uskottavuudesta. Missä on pelaajayhdistys?
Tässä muutamia ehdotuksia:
1. Palataan takaisin vanhaan sääntöön.
2. Kehitysryhmä valmistelee esitykset entistäkin tarkkaavaisemmin.
3. Seurajohtajat ja sarjajärjestäjät valmistautuvat tulevaisuudessa huomattavasti huolellisemmin sarjapalavereihin. Toimitettuun ennakkomateriaaliin tulee tutustua huolella.
4. Tulevaisuudessa sarjapalaverissa mukana manageri JA valmentaja.
5. Aktiivisuutensa osoittanut pelaajarintama järjestäytyy ja näin pelaajien ääni saadaan järkevästi ja järjestäytyneesti kuuluviin (Jussi Ojalalle heitän haasteen pelaajayhdityksen uudelleen käynnistämisestä).
Ei oo käyttöö uudella vanhalla säännöllä.
Tämä uudistus tuo peliin liikaa sähellystä ja ennen kaikkia lukuisia liian pitkiä vaihtoja. Tämä taasen tappaisi pelistä kaiken vauhdin, mikä huippusalibandyyn sisältyy. En siis tiedä mitä päättäjät ovat ajatelleet ottaessaan käyttöön tätä jo kerran kuopattua ideaa.
Pyh!
Ihme touhuu!!!
Millä järjellä?!?
Aivan käsittämätön sääntö, toivottavasti se haudataan vielä ennen kauden alkua niin syvälle ettei sitä saada enää koskaan kaivettua esiin.
Mutta olen myös samaa mieltä Hexi Artevan kanssa. Missä on ollut tämä äänekäs vastustus silloin kun asioihin olisi vielä ollut ”helppo” vaikuttaa?? Kyllä tämän olisi pitänyt olla ainakin valmentajien ym. ”pukuäijien” tiedossa jo pitkään, kuten myös sen miten kävi kun tätä viimeksi kokeiltiin.
Tuntuu oudolta, että kokeilu, joka aiheutti sekaannusta toisessa erässä muutama vuosi sitten, otetaan käyttöön. Ei välttämättä ole oikeanlaista profiilin nostamista lajille!
Parempi keskittyä peliä selkeyttäviin sääntömuutoksiin.
Yhdyn edellisiin, ei tule toimimaan. Vanha sääntö takaisin!
Huono sääntö.
Ei sitten mitään järkeä. Kerran kokeiltiin ja kun ei toiminut niin kokeillaan uudelleen? Muutenkin ihmetyttää nämä ainaiset sääntökokeilut ja muutokset.. Säbä on toki nuori laji, mutta silti ei voi ymmärtää miksi näitä vatkataan.. Kokeillaanko ensi vuonna siniviivaa ja paitsiota kun ei sitä vielä ole ollut?
Ei tätä sääntöä takaisin. Mielummin harkintaan ne pleksit päätyihin niin yli ja ohi laukauksista ei tulisi niin paljoa katkoja.
Tarviiko näiden 135 kommentin jälkeen ees mitään sanoa.
otetaan samalla kädellä pelaaminen sallituks…
ei mitään järkee…….
Pe*se edellä puuhun.
Perustelut sille, miksi sääntö otettiin taas käyttöön ovat suorastaan naurettavia.
Milloin nämä päättäjät osaisivat nähdä pelin edun?
Ei tossa todellakaan ole mitään järkeä!Eikö tosta ole viime kerrasta jo riitävän huonoa kokemusta??!!!
en kannata asiaa. se ei tulis toimimaan mitenkään!!! peli menis ihan sekasin. olis hankala vaihtaa,koska ei hyökätessä yhtäkkii voi vaan lähtee vaihtopenkille.
”Ei HYvää päivää!” Onpas ihanaa päästä kirjoittamaan samalle foorumille yhdessä suurten tähtien kanssa (esim. Alanko ja söpö Kinanen). Kaikki säännöt, jotka tuovat lisää juoksemista ovat vähintäänkin arvelluttavia. Toivon siis, että lapsus korjataan hetimiten.
Ja sääntö vaihtoon… heti !!!
Järkkärinä minunkin duunipäivä pitenisi jos tulisi enemmän maaleja. Se ei olisi HYvä juttu!
Salibandyn 25-vuotis juhlalehdessä Oskari Saari kirjoittaa näin:
”Epäonnistuneita kokeiluja on kokemukseni mukaan matkan varrelle osunut yllätän vähän. Yksi sellainen on kuitenkin hiljattain yhden kauden käytössä ollut malli, jossa joukkueet vaihtoivat kyllä erätauolla puolia, mutta vaihtopenkit pysyivät ennallaan. Huoltajien mielestä varmasti loistoratkaisu, mutta ainakin erotuomareiden kannalta vaikea. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun alitajuisesti vaihtopenkkien puolista suunnat hahmottava tuomari antoi sisään- tai vapaalyönnin väärään suuntaan. Eikä muutos ollut kaikkien pelaajienkaan mieleen.
-Pakin paikalta oli välillä mahdotonta päästä vaihtoon. Lisäksi pelin luonne muuttui omituiseen suuntaan, sanoo eräs silloinen liigapelaaja.”
Minkä takia yhdestä harha-askeleesta ei voida ottaa oppia?
Nyt valot päälle siä missä näitä ”parannuksia/uudistuksia” tehdään.
Kun nyt kerran keksitään sääntöjä niin miten olis jos tehdään keskiviivan paitsio ja sit sellanen sääntö et ennen ku hyökkäjät laukoo ni on pakko kiertää vastustajan maali? Sit vois vielä tehä silleen et pakit saa laukoo vaan omalta puoliskolta ja silloinhan luonnollisesti kaikkien muiden pitää olla kans omalla puolella, ettei tuu paitsio.
JÄRKI KÄTEEN NY POJAT!!!
Vaihtosääntö on jo nähty. Ei kiitos!
Hyvä yritys tukee Mikko Alangon kommenttia
huono sääntö.
Uusi sääntö on loistava. Tuskin maltan odottaa liigapelien toisia eriä, nähdäkseni Johnny Kotron ja Teemu Häkkisen kiiruhtavan vaihtoon!. Sääntö on epäreilu , koska Lari Lähdesmäki ei kerkee jarruttaa ennen vaihtoon tuloa.
Kannatan ehdottomasti paluuta vanhaan vaihtopenkisysteemiin.
Pari viikkoo aikaa. Eiköhän se riitä.
Yhdyn edellisiin ei toimi!
muistaakseni ainoat hyvät puolet oli että huoltajat sai erätauoilla keskittyä kahvinjuontiin ja ei tarvinnut siirtyä toisten valmiiksi räkimiin aitioihin. uusi sääntö pelin kannalta täysin hanurista, perustelut puolesta lähinnä naurettavia.
Ihan järjetöntä!! EN tiedä yhtään pelaajaa joka kannattais tätä kakkos erän hässäkkää!!!!
Ei vaan toimi!!!
salibandy on kivaa
Ei toimi! Jo viime kaudella nähtiin että maaleja tulee aivan liikaa ja tämä sekasotku vaan lisää maalimääriä! Eli jo aikaisemmin mainittu maalin arvo laskee entisestään.
Turha ja keinotekoinen sääntöhän tuo. Ihmettelen vaan, että miksi ihmeessä liigajoukkueiden edustajat ovat tällaisen säännön alunpitäenkään hyväksyneet ja nyt ovat kuitenkin taas eri mieltä asiasta???
Ei natsaa. Nähty, koettu ja todettu huonoksi.
Hieno uudistus, pakeille ja av-miehille isot minuutit sekä entistä enemmän käsipallolukemia!
Kukaan pelaajista ei säännöstä pidä, miksi se pitäisi pitää?
Valoja nyt siellä liitossa!
Liitollahan ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa, vaan on kyse Salibandyliigan sääntömuutoksesta. Eri miehet asialla.
Kirjoittelin koko hässäkästä stooria HaKin sivuille: http://www.ac-haki.net/sivut/Kolumnit/kaaos.htm
Ei kiitos.
Eihän tässä ole mitään järkeä. Tämä johtaa suureen määrään ylivoimahyökkäyksiä ja läpiajoja kuin tyhjästä. Miksi vaihtaa puolia kun kenttä on molemmille sama?
Jo kerran todettu huonoksi niin miksi ottaa uudestaa käyttöön.
Tämä on just hyvä uudistus! Ja seuraavaksi pallon saa taas palauttaa maalivahdille rajoittamattomasti… Huomaa kyllä, ketkä ovat taas lyöneet viisaat päänsä yhteen. Piiri pieni pyörii ja pullakädet siinä hyörii…
aijai..Ei näytä hyvältä.
Artevan tavoin olen ollut työni puolesta OLS:n edustajana viime kauden kehitystyöryhmässä ja sarjapalaverissa.
Kehitystyöryhmän rooli oli kehittää ja ideoida toimintaa. Mielestäni ryhmän toiminta oli hyödyllistä pl. tämä sääntö. Pluspuolia tuntui löytyvän kabinetti/kokoustasolla paljon, ja itsekin kaikkien muiden joukkueiden tavoin sivuutin asian sarjapalaverissa hiljaisella myönnytyksellä. Virhe on tehty, myönnetään ja ollaan marttyyreja.
Peli on mennyt siihen suuntaan viime vuosina ja viimeistään harjoituspeleissä on nähty että sääntömuutos olisi takapakkia pelille.
Kun peliä ajattelee tarkemmin voisi löytää pari tärkeää asiaa.
1. Samat pelisäännöt joka maassa
-Ruotsissa ei saa antaa veskarille palloa, Suomessa saa. Tämähän oli aika paha epäselvyys muutama vuosi sitten. Voisi verrata siihen että
Veikkausliigassa kulmat annettaisiin käsistä, mutta muualla ei.
2. Mahdollisimman vähän yleisöä ”harhauttavia” pelitapahtumia ja epäselviä tilanteita.
-mm. epäolennnaisia pikkusääntöjä ja tuomarinäyttöjä karsittukin mikä on hyvä juttu. Myös maalivahdille syöttämisen kielto oli hyvä. Puhumattakaan siitä kun maalivahdin alue tuli käytttöön. Lähivaparissa maali lyötiin täyteen ukkoja ja vastustaja syötteli minuutin maalin edessä.
Nakke Korhoselle hämeenlinnaan paljon terkkuja!
EI HYVÄ, kerran jo huonoksi todettu, eikö edellisestä kerrasta ole opittu mitään ?????
Käsittämättömän huono päätös. Yksimielisesti kertaalleen jo huonoksi todettu. Lajin edistymisen kannalta olisi 100 x tärkeämpää keskittyä esim. Suomessa vallitsevaan salipulaan sekä keväisin nähtävään otteluruuhkaan. Osassa sarjoista pelataan syksyllä 2 - 3 ottelua kuukaudessa ja keväällä pahimmillaan 4 ottelua viikossa.
Osoittaa mielestäni arvostelukyvyn puutetta, jos asetetaan teoreettiset (ja varmasti marginaaliset) mainosmyynnin lisätulot lajin perusedellytyksien sekä pelaajien terveyden edelle.
Sama
Ei näin.
Naurettava sääntö!!
Vaihtoaitiosääntöön tuli muutos.
Tämän adressin kommentointimahdollisuus sulkeutuu.
Keskustelu aiheesta kuitenkin jatkuu, Avokatsomossakin.
Avokatsomo 2003—2008