sunnuntaina 31. joulukuuta 2006

Ei maalia

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 14.41. Aihe: kuvat, salibandy.

Ei kymmenettä maalia SSV:lle

SSV ei tällä kertaa saanut kymmentä rikki, kiitos muun muassa sitkeästi taistelleen P-P Sintosen. Tämänkin pallon keskisuomalaiset kaivoivat vielä kuiville.

Happeen pelistä valui vielä energiaa vääriin asioihin, mutta oli esitys jo paljon positiivisempi kuin taannoin.

SSV oli kyllä vakuuttava etenkin kaksinkamppailuissa. On aina näyttävää, kun raivolla ryysyihin ryntäävä vastustaja päätyy itse selälleen ja pallollinen kaveri ilmestyy tilanteesta aukealle pallo yhä lujasti lavassa.

Kotiin ehtiessä alkoi parahiksi Urheiluruudussa salibandyjuttu Pavel Brusin ja Kari Jussilan haastatteluineen. Vaikka putket ovatkin median luomaa illuusiota, ”G:n” kausi on kyllä merkillinen. Ensin kolme perättäistä tappiota, sitten kuusi perättäistä voittoa, sitten kuusi peräkkäin kuokkaan.

Ja NST:n blogissa AOA:n aloittama keskustelu liigajoukkueen rakentamisesta jatkuu ja muheutuu. Suurin osa puheenvuoroista on asiallisia.

Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.


Avokatsomo 2003—2008