Jos Mika kadotti viikonloppunsa oksennustaudin takia, minä kadotin viikonloppuni puolestaan bussissa istuen.
Mika teki mielenkiintoisia huomioita viikonvaihteen osalta, mutta yksi asia jäi myös minun mieltäni vaivaamaan.
M-Team. Jonkun verran rassaa M-Teamin päästettyjen maalien saldo.
9. M-Team 25 8 0 17 168-228 16
Nopean laskutoimituksen jälkeen M-Teamin verkkoon on tehty 9,12 maalia per peli. Viimeisessä kymmenessä pelissä joukkue on päästänyt 117 maalia eli keskimäärin 11,7 maalia per peli. Eikä siinä vielä mitään. Lukema on ikävä kyllä kohtuullisen normaalia / mahdollista nykysalibandyssä.
Lähinnä eron esimerkiksi myös yli 200 maalia päästäneisiin Pirkkoihin tai OLS:an on se, että he ovat ottaneet keskimäärin tukkaan jokaisessa pelissä. M-Team on puolestaan voittanut kunnioitettavat kahdeksan ottelua tähän mennessä. Miten on siis mahdollista, että omissa soi noin pahasti?
Tarttis tehä jotain?
”Lähinnä eron esimerkiksi myös yli 200 maalia päästäneisiin Pirkkoihin tai OLS:an on se, että he ovat ottaneet keskimäärin tukkaan jokaisessa pelissä.”
Vai että keskimäärin joka pelissä.
Aika jänään, että OLS ja Pirkkala ovat vielä samassa muotissa, kun ryvetetään joukkueita näillä ”väärässä sarjassa” -höpötyksillä, jotka ovat jääneet soimaan syksystä saakka. Pirkkalan kausi tai peliotteet eivät ole missään vaiheessa nousseet sellaiselle tasolle, että edes valonpilkahdusta olisi havaittavissa, mutta OLS sen sijaan on vuoden vaihteen jälkeen lasketussa kuntopuntarissa yllättävänkin korkealla.
06.01.2007 18:30 OLS - Gunners 10 - 5
13.01.2007 17:00 NST - OLS 8 - 4
20.01.2007 18:30 SSV - OLS 8 - 5
21.01.2007 17:00 Josba - OLS 7 - 2
03.02.2007 17:00 AC HaKi - OLS 6 - 7
04.02.2007 17:00 HIFK - OLS 10 - 6
17.02.2007 18:30 OLS - Classic 7 - 6
18.02.2007 18:30 OLS - Erä 8 - 11
-Rehellinen Lapin Mies-
Rehellinen Lapin mies lienee oikeassa. Kuten kuntopuntarisi todistaa, on OLS pelannut joulun jälkeen ihan mukavasti.
Lisäksi pelattuani tänä vuonna sekä Pirkkoja että OLS:a vastaan täytyy myöntää, että Pirkat oli näistä kahdesta selvästi heikompi vastus.
Lahjomaton tilastofakta on kuitenkin se, että OLS:n päästettyjen maalien keskiarvo on edelleen 0,49 maalia suurempi /peli kuin Pirkkalan (9,13 vs 8,64). Pisteiden valossa saalistetut 0,35 pistettä /peli vastaa ykkösdivarilohkojen häntien Tiikerien ja Nibacoksen saavuttamaa 0,33 pistettä. Mutta se OLSista (ja Pirkkalasta).
M-Teamin tapauksessa näyttää siltä että ykkösen itälohkossa pelataan maalirikasta peliä. Keskimääräinen maalimäärä /peli on suurempi kuin liigassa tai länsilohkossa (13,11 vs 12,97 ja 12,40). Tehtyjen maalien korrelaatio pisteisiin on sama kuin muissakin mainituissa sarjoissa (noin 0,90), mutta päästettyjen maalien korrelaatio eroaa kohtuullisen paljon esim liigasta (-0,56 vs -0,89). Myös yhteismaalien korrelaatio pisteisiin verrattuna on melko erilainen liigaan verrattuna (0,37 vs -0,04).
Mainituista kolmesta sarjasta eniten maaleja tehdään muuten M-Teamin peleissä, keskimäärin 15,84 kpl /peli. Toiseksi eniten SC Bluesin peleissä (14,84) ja kolmanneksi eniten HIFK:n otteluissa (14,67). Yli 14 maalin keskiarvon on pelannut 8 joukkuetta.
Vastaavasti alle 10 maalin ei pääse kukaan, mutta pienimmällä yhteismaalimäärällä pelaavat AFC Campus (10,28 maalia /peli), Blue Fox (10,64) ja AC Haki (10,67).
Että sellainen puhtaasti tilastollinen katsaus näihin kahteen ylimpään sarjatasoon ..
Mitä väliä jollakin kuntopuntarilla on? Esimerkiksi OLS:n ja HIFK:n tämänhetkinen parin ottelun kuntopuntari näyttää varmasti ihan kivalta, mutta kausi kestää kuitenkin varhaisesta syksystä kevääseen saakka. Se on sarjataulukko joka kertoo joukkueen oikean tason.
Eipä sillä, kaksi OLS:n peliä tälläkaudella nähneenä ihmettelen suuresti heikkoa menestystä. Toivotaan että oululaiset hoitavat karsinnat tyylillä, ja pohjoisesta löytyy liigajoukkue myös kaudella 2007-1008.
M-Teamin päästettyjen maalien määrä hämmästyttää, sillä eikö siellä ole koutsina NST:n kasvatti Mikko ”Kuula” Laurikainen. NST:ssä hän painotti aina tiukkaa puolustusta ja ainakin junnupeleissä NST:tä vastaan tehtiin Laurikaisen aikana yleensä vaan 2-3 maalia. Taktiikka muuttunut vuosien aikana?
”Mitä väliä jollakin kuntopuntarilla on? Esimerkiksi OLS:n ja HIFK:n tämänhetkinen parin ottelun kuntopuntari näyttää varmasti ihan kivalta, mutta kausi kestää kuitenkin varhaisesta syksystä kevääseen saakka.”
Ei kai tuo minun viestini nyt niin pitkä ollut etteikö sitä viitsisi kokonaan lukea? Nimenomaan puhuin OLS:n tason nostosta ja siitä, että edelleen joukkuetta pidetään yhdessä Pirkkalan kanssa sarjan heittopussina ja väärässä sarjassa pelaavana joukkueena. Tietysti kaikkea voi katsoa vielä ”puoli vuotta vanhoin silmin”, mutta tosiasia on, että OLS:n kokematon joukkue oppi vasta joulun jälkeen liigan tavoille ja ansaitsi nykyisillä peliesityksillään liigapaikan.
Ainakaan itse en ole OLS:n liigakelpoisuutta kyseenalaistanut, sen paikan ansaitsivat sijoittumalla seitsemänneksi viime kaudella.
OLS on koko kauden kamppaillut nimenomaan Pirkkojen kanssa suoran putoajan paikasta, niin väkisinkin kyseiset joukkueet tulee rinnastettua samaan kategoriaan. OLS on hävinnyt 19/23 pelistä niin se on sarjan heittopussi, vaikka asian mitenpäin pyörittelisi.
Kausi on kuitenkin vielä kesken, jos OLS ottaa loppuun voittoputken ja/tai ohittaa Happeen niin silloin pidän oululaisten menestystä ihan kelvollisena lähtötilanteeseen verrattuna.
Ei kuula enään oo valmentaja. Siinähän se on ei noilla valmentajilla pärjää.
Se, joka sanoo enään, lyököön joku sitä nenään. Notta että niin.
Avokatsomo 2003—2008