Yllättävän valmentajanvaihdoksen jälkeen rentoa peliä hurjalla taistelulla — HIFK:n esitys Erää vastaan toi mieleen naisten maajoukkueen Latviassa 2001. Siellä päävalmentajaksi nimetty Jari Oksanen kirjautti puhtaan tilin: maajoukkuevalmentajana pelkkiä voittoja, MM-finaalia myöten. Jos HIFK voittaa lauantaina mutta jää rannalle pleijareista, Mikko Heimonen voi jäädä tietokilpailukysymykseksi voittamattomana liigavalmentajana.
Mosahallissa oli niin paljon valokuvaajia, että parhailla paikoilla tungeksittiin. Tai kai ne kuvaajia olivat, vaikka jonkun kalusto toi pikemminkin mieleen sinkopartion.
Mietin, ketä Tatu Jaarinen tuossa Erän Mikrobitti-kolumnin kuvassa muistuttaa, mutta tietysti meidän ikämiesten muistamaa näyttelijä David McCallumia (Näkymätön mies, Colditz, Safiiri ja Teräs ja niin edelleen).
Itse olisi ollut suorastaan ihmeissäni, mikäli ifk olisi eilen erälle hävinnyt. Erää se tuskin ihan hirvittävästi harmittaisi, mikäli ifk tai haki tai vaikka molemmat nousisivat kahdeksan joukkoon, sitä samaa kun varmasti toivotaan myös ssv:n toimistolla ja epäilemättä ajatus on käynyt myös nykyn petskun mielessä.
Avokatsomo 2003—2008