Maajoukkuepuolustaja Lisah Samuelssonin tekemän Ruotsin MM-biisin kertosäe soi päässä jo neljättä päivää, joten turnaus taitaa tarvita vielä työstämistä.
Finaalin 3—7 oli Suomen kaikkien aikojen suurin tappio MM-kisoissa. Edellinen ennätys Borlängen 2—5-aloitus Norjaa vastaan 1999.
Kotiin palattua oli aika selata viikon Hesarit, ja siellä näemmä vetäydyttiin tuttuun ”Suomi häviää tiukassa paikassa Ruotsille” -teemaan. Aina hyvä, mutta huomattakoon, että salibandynaisilla ei vieläkään ole tässä kohdin häpeämistä: kuudessa MM-kisojen kuolemanpelissä Ruotsia vastaan saldona kolme voittoa.
Kisojen jälkeen tapaa soida tuttu laulu: uudistuksia. Uuden valmentajan lisäksi pitäisi nostaa, olisi jo pitänyt nostaa joukkueeseen (nimettömän kirjoittajan ihailemia ja / tai joissain sarjoissa kovia tehoja takoneita) pelaajia. Epäilen, että kaikki eivät tajua, kuinka kova paikka on MM-kaukalo, jossa vastaan rynnii kentällinen isoja, vahvoja ja taitavia ruotsalaisia.
Samalla kuitenkin: seuraaviin kisoihin on ennätysmäiset kaksi ja puoli vuotta. Eli erinomainen näyttöpaikka uusille nimille. Keistä seuraavat maajoukkueen runkopelaajat?
Suomi on kohdannut Ruotsin MM-kisoissa seitsemästi tehden otteluissa 18 maalia. Useamman kuin yhden tehopisteen ovat niistä koonneet Katriina Saarinen (4+2), Satu Schilcher (3+0), Arja Joutsen (1+1) ja Petra Mäntynen (1+1).
Suomen ovat päävalmentajan tittelillä luotsanneet MM-kultaan Mika Muukkonen, Kai Ahlstedt ja Jari Oksanen (sekä U19-pojissa Lasse Eriksson).
Kuulemma vain huippusarjoissa saa valmiudet koviin kansainvälisiin peleihin. Joko I divisioonan itälohko on huippusarja tai sitten ainakin Anne-Mari Lyhykäinen on poikkeusyksilö.
All Starsin äänestäminen jo ennen finaalia ja pronssiottelua on noloa, samalla kuitenkin se on julkaistava viimeistään heti finaalin päätyttyä. Joissain kinkereissä on muistaakseni saanut äänestää jopa finaalin johonkin erätaukoon saakka, mutta kiire tulee laskea äänet, ratkoa mahdolliset tasatilanteet ja varmistaa paikalle ne valitut, jotka eivät finaalissa pelaa.
Mitä ylivoimaisempi Ruotsi on vuosien varrella ollut, sitä kohteliaammin ruotsalaiskollegat ovat väittäneet, että lajille olisi tärkeää saada muitakin mestareita. Nyt samat ruotsalaiset ovat alkaneet jo avoimesti tuulettaa omiensa voittoja, joten kaipa Suomi (ja Sveitsi) on noussut jo todelliseksi uhaksi.
Valistuneita MM-mietteitä löytyy Andersonilta sekä Jarkko Hannukselalta.
Anne-Mari Lyhykäinen on poikkeusyksilö, ja sen lisäksi hän on pelannut pääsääntöisesti SM-sarjaa (anteeksi liigaa, unohdan aina tämän koska en oikeasti tajua eroa) ja ainoastaan viime vuonna divaria, eli mielestäni valmiudet on luotu jo aikaisemmin.
Kiitos tästä Mika, mää olinkin jo niin kyllästynyt valittamiseen.
Eikös SM-sarja ole yhtä okei kuin liigakin, mutta se on SM-liiga mikä on evil, koska se on lätkää?
No huh, sitte pärjään :)
Eikös divaria voi katsoa myös positiivisesti niinpäin, että se ei poista kv-valmiuksia.
En tiedä mistä noin ylipäänsä saa valmiuksia, mutta että onko niitä (koviin) kv-peleihin, sen näkee vain niissä peleissä.
Aika monta pelaajaa parin vuoden periodin aikana on pelannut Sveitsiä ja Ruotsia vastaan ja nähnyt ehkä varsin läheltä, että vastustaja teki tai ei tehnyt maalia tai että itse sellaista ei saanut tai sai.
Mika, toivottavasti se kertosäe lakkaa pian soimasta päässäsi. On se sen verran kauheeta Carola Häggvist-meininkiä…)
selkeetä Euroviisukamaa
Kuudes päivä.
Sentään kumminkin euroviisucarolaa. Sitä ajattelee, että suutarit pysyvät lesteissään ja tieto pelaajan tekemästä kappaleesta herättää ensiajattelemalta myötähäpeän tunteen, mutta.
Fiksuja puhuvista pelaajistako kirjoitti Ken Dryden 70-luvun lopuksi jotenkin, että
”It’s like a dog walking on its hind legs. It’s not done well but you’re surprised to see it done at all.”
Mutta se oli 70-luvulla.
Avokatsomo 2003—2008