Samuli ehti jo eilen kommentoida allekirjoittaneen pukeutumista. Tyylitajuuni enempää puuttumatta totean tässä vaiheessa, että toimittajan homma on välillä kovin kummallista — varsinkin jos on huono sanomaan ei. Sitä joutuu mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.
Kesän alussa minulle napsahti juttukeikka Alastaroon. Minun oli määrä lähteä vääntämään jutuntynkää uudesta suomalaisesta formulatoivosta. Rakentaessani stooria 18-vuotiaasta Emma Kimiläisestä, menin hetken mielijohteesta lupautumaan Formula Radical -sarjan auton rattiin.
Kokemus oli samalla mahtava ja karmea. Muutaman kerran olin aikaisemmin ajanut karting-autoa, mutta sen verran vellihousu olen, että astetta isomman luokan vehkeen ratissa hirvitti kohtuullisen paljon. Kädet tärisivät näppiksellä vielä pitkään reissun jälkeen.

Huomaa jäämiehen katse. Taitava toimittaja piilottaa pelon lasittuneiden silmien taakse.

Nostamalla peukun ylös kuvaustilanteessa tekee itsestään varmimmin ääliön näköisen.
Jotta lyhyt formulakokemus jäisi vain vaisuksi muistoksi menneisyyteen, piti luonnollisesti keksiä jotain vielä älyttömämpää. Viime viikolla elin taas hetken perjantaihuumassa ja menin lupautumaan taitolentokoneen kyytiin. Viikonloppu menikin sitten täysin pipariksi jännittäessäni tulevaa ryöpytystä. Keskiviikkona suuntasin toimituksesta kohti Malmin lentokenttää kannustavien kommenttien kera. Eräs kollegani sanoi lähtiessäni, että ainakin Malmin sairaala on lähellä. Just joo, kiitti näistä. Jänistääkään en voinut, kun kerran olin luvannut, ja olihan tilaisuus ainutlaatuinen.
Tarina vähintäänkin järkyttävästä lentoreissusta löytyy artikkelin muodossa tuolta. Myös Samulin aikaisemmin linkkaama video löytyy vielä kerran täältä. Mahtava oli kokemus, mutta se on pakko sanoa, että uudestaan en menisi. Seuraavan kerran kun haluan jännitystä menen vaikka tuonne.

Tässä vaiheessa kaikki on vielä hyvin, eikä toimittajaparalla ole aavistustakaan minkälaiseen kieputukseen hän on oikeasti joutumassa.

Espanjalainen taitolentäjä Sergio tekee viimeisiä virityksiä.

Ja pitihän se saada yksi peukkukuva myös lentokoneen kyydistä.
Formulakuvat: Eero Liesimaa
Taitolentokuvat: Atte Kajova
Ja tarina jatkuu.. milloin ;)
Avokatsomo 2003—2008