
Pääkallo.fi:n juttuja Turkuhallin liiga-avauksesta odottelemme huomiseen, mutta kuten paikalla olleet ja televisiolähetystä katselleet varmaan arvaavatkin, esimerkiksi kentän kosteus nousee väkisinkin aiheeksi. Muissa tiedotusvälineissä sama homma, voisi luulla.
Toimittamisen hoitavat toiset pääkallolaiset, minä — tappiosta huolimatta — nautiskelen täysin siemauksin TPS:n liiga-avauksesta. Sitähän nimittäin on tullut toivottua ja odotettua.
Lisäys: kiekkomies ellei peräti lätkäjätkä Jani Mesikämmen oli Turkuhallin liiga-avauksessa ja kirjoittaa siitä blogiinsa.
Jari Nikkolan terveiset Turkuhallin korisavauksesta: Turkuhallin lattia ei sovellu koripallolle.
Lainelautailu joessa ei ole äkkiseltään mietittynä ihan täysipäisten puuhaa, eihän siellä ole edes kunnon aaltoja. Ja sitten kun niitä aaltoja on, homma on yhä vain vähemmän täysipäisille. Mutta näin vain mennään Amazonilla kaikenmoisen irtoroskan seassa ja Eisbachissa Münchenissä sopivan pohjakiven muodostamassa aallossa.
Liian rajua? Ympyrähiihto voi toimia paremmin.
Pari haja-ajatusta.
Kuten Avokatsomon kommenttiosastolla on huomattukin, Pääkallo.fi:n verkkosivut ovat tällä hetkellä nurin.
Palveluntarjoajamme sulki sivuston, kun se hetkellisesti ylitti palvelupakettimme salliman määrän yhtäaikaisia kävijöitä. Paketti on jo päivitetty parempaan, ja Pääkallo.fi:n pitäisi olla pystyssä tänä iltana kello 21:een mennessä.
Pahoittelen probleemia!
Jos luet Pääkallo.fi:tä ja harrastat Facebookia, voit ehkä haluta liittyä Facebookin Pääkallo.fi-ryhmään. (Linkeistä jälkimmäinen ei toimi kuin Facebookin käyttäjille.)
Pääkallo.fi-paperilehden lukukokemuksia jaetaan Salimanian keskustelupalstalla, missä viitataan myös Jarkko Hannukselan Salibandy Areenaan.
Pääkallon (netin) ensi askeleita on pidetty ylimielisenäkin.
Tuomo-Median Tuomo Björksten on saanut käsiinsä Pääkallo.fi:n ensimmäisen numeron ja kirjoittaa lukufiiliksistään: Pääkallo.fi avasi pirteästi mutta huolimattomasti.
Se oli 24.9.2007, kun kaikki tapahtui. Se tapahtui iltapäivällä. Etelä-Suomen kaivojen kannet aukesivat ja salibandymailoja pitelevät ihmiset ryömivät takaisin maanpinnalle, mutaisina ja hämillään. » Lue koko juttu
Jani ”Karhuherra” Mesikämmen on käynyt TPS Salibandyn treeneissä tekemässä juttua, ja kertoo huomioistaan blogissaan.
Sitä ennen Karhuherra kirjoitti Pääkallo.fi-lehdestä.
Salibandyn treenipelit on tahkottu ja hiljennytty latautumaan. Lauantaina lähtee.
Joukkueiden edustajat kokoontuivat eilen median eteen Pasilaan SLU-talolle, jonka kolmossalissa on vuosi vuodelta aina vähän täydempää. » Lue koko juttu
FBT Porin sivuilla on saatavilla muhkea kausiennakkopaketti ykkösdivarin länsilohkosta. Paketin ovat toimittaneet FBT Porin Tomi Collander ja SBS Porin Tino Nieminen.
Ennakko on ladattavissa pdf-tiedostona.
En nyt saa päähäni, kuka sählyn liigapelaaja tästä pätkästä tulee mieleen.
NST:n blogissahan se spekulaatio salibandyn liigakauden asetelmista pyörii.
Kommenttien määrä kertoo, että Antti O. Arponen on taas onnistunut.
Kertokaa joku, kun voin laittaa suun kiinni.
Ylen sivuilla Arto Teronen kolumnoi voittamisen sietämättömästä raskaudesta.
Suomalaisilta puuttuu yhdessä voittamisen henki, Teronen kirjoittaa.
Lukekaa, ja vasta sen jälkeen kritisoikaa Milan Kunderan fraasilla ratsastamista.
CityMarketin alekorista osui silmään Any given Sunday. Muistelin pätkää kehutun Avokatsomossa kerran jos toisenkin, joten.
Raha vastaan terveys, lojaalius, kunnia. Tähti, jonka on nöyrryttävä ollakseen osa joukkuetta. Raksuvat kamerat, median haaskalinnut. Kabinettipelit ja bisnekset. Hysteerinen nykyaika vastaan vanhat hyvät ajat. Nuoren hotshotin vai vanhan valmentajan tieto. Kuka pelaa ja miksi.
Kuten usein, valmentaja oli tässäkin kiintoisin hahmo, ja Al Pacino istui rooliin.
Hyvä ostos.
Pääkallo.fi:n paperilehti ilmestyy reilun viikon päästä. Mikäli haluat lehden tuoreena kotiisi, jätä tilauksesi viimeistään torstaina.
Tilaajille lehdessä on huussijuliste, jota et löydä Pääkallo.fi:n ilmaisjakelukappaleista.
Jopas nyt vakoillaan, jenkkifutiksessa ja tavallisessa.
Muistelisin, että sählyssäkin joskus heitettiin joitain videomiehiä joistain halleista ulos ja riideltiin, mitä saa kuvata ja kuka ja missä. En kyllä enää muista, halusiko kamerat pois kotijoukkue vai hallin vahtimestari.
Tjaa, olen tainnut itsekin olla jossain maailmalla vahtimassa ovea vihulaisilta kun jokin maajoukkueemme hioi sisällä erikoistilanteitaan.
Urheilu ei ole Jokisipilän blogin pääaihe, mutta muuan pohjoiseen muuttanut puolustaja innostaa häntäkin.
Ja urheilupersoonat.
Suomalaisen urheiluelämän asenneilmapiirin muutoksesta saa hyvän kuvan, kun vertaa vaikkapa Juha Väätäisen, Seppo Rädyn ja Esa Tikkasen kaltaisia hahmoja vaikkapa Janne Holméniin ja Jarkko Niemiseen. Moitteettomuudessa ei tietysti sinänsä ole mitään vikaa, mutta suuri osa huippu-urheilun vetovoimasta kuitenkin piilee siinä, että huippumenestyjät usein ovat myös ihmisinä varsin erikoisia. Yleisen liikuntakasvatuksen ja yhteiskuntavastuun arvopohjalta ponnistava OPM- ja Nuori Suomi -vetoinen unelmavävykultti ei tunnu tätä ymmärtävän
Tosin OPM:llä ja Nuorella Suomella lie tärkeämpääkin kuin vain ja nimenomaan huippu-urheilun vetovoiman vaaliminen.
Jari Taavitsainen: Herrasmiesjänis? Tunteeko joku kasvoja? Paavo Nurmi Marathonillakin juoksi näitä pukumiehiä, tiedä sitten olivatko samaa porukkaa.
Markus Puustinen: Miniature soccer.
Pörrö @ flickr: Öljyralli, in HDR.
Jokin rupinen salibandymedia kertoo tshekkiläisestä dopingskandaalista.
Mitä eroa on dopingskandaalilla ja tavallisella dopingkäryllä?
YLEn Elävästä arkistosta dokumenttipätkä Suomen maajoukkueen arjesta kotikisojen 1974 tuoksinassa.
Pipo päästä, nuoret, nuo olivat legendoja. Ja maalivahdit uskottavan näköisiä.
Tosiaan, kiekkokausi alkaa. Ja SM-liigan sivut ovat uudistuneet. Säälimättömin palaute on tietenkin annettu Jatkoajan foorumilla, mutta noteerattakoon täälläkin ainakin uutuus Tri Ripan blogi. Risto Pakarinen on jo todettu laatukirjoittajaksi, ja tämän ikäiselle lukijalle kolahtavat jo etenkin nostalgiapalat. Ford Germera, möreä Shell, TopMan Minicup, Puti ja puupenkit…
Mittavista ennakkopaketeista jäivät mieleen Jukka Jalosen mietteet Urheilulehdessä 7. syyskuuta:
Ammattilaiset hoitavat itsensä kuntoon -harhaa Jalosella ei ole.
”HPK:ssa meidän oli johdettava ja valvottava kauden aikana kaikki oheisharjoitukset. Kiiistämätön fakta oli, että muutoin, siis valvomatta, harjoittelemisen taso laski rutkasti”, Jalonen sanoo.
Mielenkiintoista.
Kevääseen mennessä nähdään, onko etelän vetelillä nytkään mitään jakoa pohjoisen upporikasta ökyseuraa vastaan.
Meinaavat taas pelata tuota kiekkoakin ja maan johtavat kiekkojournalistit kehittelevät draamaa. Doug Shedden! Jokereissa ja maajoukkueessa, miten se nyt näin ja mitä mieltä asiasta pitäisi olla?

Jollain Ruotsin aitiossa on yliote Asser Jääskeläisestä.
Edit: Supermies Asserista lisää ensimmäisestä Pääkallo.fi -lehdestä.
Balrogin ysikakkosten ja Zonen seuraavan sukupolven bröderna Olausson esiintyvät tänään joukkuetovereineen Turun Salibandyareenalla Mestareiden Cupissa.
Maaliskuun lopussa Alex ja Kim esiintyivät Brasilian jalkapallomaajoukkueen pallopoikina. Se oli veljesten mukaan luonnollisesti sairasta.
Koska Pääkallo.fi:ssä ei lukijoilla — ainakaan toistaiseksi — ole mahdollisuutta kommentoida uutisia tai keskustella niistä, olemme toimituksessa miettineet, minkähänlaista keskustelua olisi herännyt esimerkiksi miesten liigan henkilökohtaisten kymppien sääntökokeilusta.
Juha Sirkka pitää kokeilua kaivattuna ja odotettuna, Henri Tuhkanen jäi kaipaamaan kymppitiliä.
Salibandy.orgin keskusteluista päätellen kyseessä ei ole paljoakaan ajatuksia herättävä kokeilu.
Minulta kysyttiin, miksi Greasers on näkynyt Avokatsomossa verrattain paljon aikain saatossa.
Syy on yksinkertainen: he ovat hoitaneet tiedottamisen aina erinomaisesti.
Sähköpostiin — ja toisinaan myös etanapostiin — napsahtelee tiedotteita, kuvia, linkkejä, vinkkejä… Niihin on helppo tarttua pienelläkin ajalla ja vähilläkin ennakkotiedoilla. Ja varsinkin kun kyse on Avokatsomosta ja sen linjattomuudesta, julkaisukynnys ylittyy sillä, että saa meistä kirjoittajista jonkun kiinnostumaan.
Eikä tiedottamisen onnistumista välttämättä mitata julkaisukynnyksen ylittymisellä: se voi olla myös brändäämistä, nimen mielissä pitämistä. Ei kaikki Greasers-tiedotuskaan pujahda suoraan Avokatsomon eetteriin.
Pääkallo.fi kaipaa salibandyväeltä ja -seuroilta tiedotteita ja vinkkejä ja niin edelleen. On ainakin kolme tapaa lähettää niitä:
Älkää turhaan aristelko, tyrkyttäkää.
Jere Karalahden kohtalo oli pitkin kesää tapetilla, ja pelimiestä ehdittiin viedä milloin minnekin. Itsekin pääsin omalta osaltani hämmentämään soppaa.
Päätöksen syntymisestä, vaiherikkaasta kesästä ja viime kaudesta löytyy rehellistä tarinaa Snickersin sivuilta Uuge Kojolan vääntämänä.
— Siinä olotilassa häviön jälkeen, kauden loppuminen ja vielä pikku jurrissa, niin sanoin, että aivan sama, joopa joo…ja juhlat jatkuivat. Tuli tää Onnelan juttu baarihässäkkä.. kuvittelin siinä, että mähän teen lomallani mitä lystään. Kauden nollauksessa meni aikaa monta päivää ja sitten tuli se episodi, jossa vaimoni sai puhelun kotiin Baxterilta. Hän siinä soittaessaan pahoitteli minun huonouttani aviomiehenä ja miehenä ylipäänsä. Se oli sellainen raja, jota ei olisi pitänyt ylittää… valmentajalla ei ole mitään asiaa vaimolleni, eikä myöskään kotiini, ne ovat ja pysyvät jatkossakin perheen keskinäisinä juttuina.
Kuvasta kiitos Uugelle.

Korsolainen Greasers ja tulevana viikonloppuna pelattava Korso Cup jaksavat tehdä ”pientä” tyylillä. (Kuva: Jamo Kuuzimako)
Pääkallo.fi:ssä Timo Mäkynen kirjoittaa SPV:stä ja vihjaa samalla, mitä paperilehtemme ensimmäisestä numerosta tullaan löytämään.
Pääkallo.fi:n ensimmäinen viikonloppu sujui mukavan rauhallisesti, vaikka niin ei ehkä — julkaisijan edustajana — saisikaan sanoa. Juuri nyt en jaksa olla markkinointihenkisempi… Palvelimet kuumina lukijavyörystä! Tilauskanta räjähdysmäiseen kasvuun!
Teknisiä ongelmia oli vain hetken sivuja julkistettaessa puolen yön jälkeen lauantaina, ja sivuston ulkoasuun oli jäänyt pari huolimattomuusvirhettä, jotka korjattiin vasta tänään.
Suomen seuratuin salibandyn uutissivusto, Salibandyliiga.fi, kunnioitti lehteämme linkillä, mikä on meille tärkeä juttu. Vaikka Naissalibandy.netillä ja Avokatsomolla olikin viime kauden aikana keskimäärin 120 000 vierailua kuukausittain, kaikkia salibandyn verkkolukijoita emme ole onnistuneet houkuttelemaan. Sitä voi pitää tietenkin tavoitteena.
Tilausten määrässä ensimmäinen asetettu haamuraja, 5 kappaletta, meni rikki nopeasti lauantain aamupäivän aikana. Sittemmin ollaan rikottu jo 50:n raja, ja seuraavaksi tavoitellaan 100 tilauksen määrää. Suosituimman tilausmuodon kunniasta kilpailevat vuositilaus ja kannatustilaus, jotka vuorotellen nokittavat toisensa yhdellä tai kahdella tilauksella.
Eilen Tuhannen Taalan Turnauksessa minulta kysyttiin muutamaan otteeseen, mistä painetun Pääkallo.fi:n saa ilmaisjakeluna. Kerromme siitä tarkemmin lähempänä lehden ilmestymistä, kun kaikki on saatu päätettyä ja sovittua.
Turun perinteinen Tuhannen Taalan Turnaus on päättynyt kotva sitten kakkosdivarijoukkue West Coast Sheriffsin voittoon. Sheriffs voitti samalle sarjatasolle nousseen SBS Maskun finaalissa 7—2.
Naisten sarja pelattiin päätökseen jo lauantain aikana. Siitä kertoo lisää Naissalibandy.net.
Salibandyareenan valaistus ja meikäläisen kameralaitteisto eivät ole parhaat kaverit, mutta pari riittävän ”painokelpoista” kuvaa voidaan läntätä katsomoon. » Lue koko juttu
On syyskuu. Pääkallo.fi on avattu ja Avokatsomo saanut uuden ulkoasun. Lauantaipäivän aikana Naissalibandy.netissä tanner tömisee.
Lisää kaikesta seuraavien päivien ja viikkojen aikana. Alkajaisiksi käykää lukemassa, mitä Pääkallo.fi:n miessalibandyn toimituspäällikkö Timo Mäkynen kirjoittaa pääkallosta Tirsamaassa.
Avokatsomo 2003—2008