torstaina 13. syyskuuta 2007

Ellun kanat

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 13.01. Aihe: jääkiekko, linkit, sekalaiset.

Urheilu ei ole Jokisipilän blogin pääaihe, mutta muuan pohjoiseen muuttanut puolustaja innostaa häntäkin.

Ja urheilupersoonat.

Suomalaisen urheiluelämän asenneilmapiirin muutoksesta saa hyvän kuvan, kun vertaa vaikkapa Juha Väätäisen, Seppo Rädyn ja Esa Tikkasen kaltaisia hahmoja vaikkapa Janne Holméniin ja Jarkko Niemiseen. Moitteettomuudessa ei tietysti sinänsä ole mitään vikaa, mutta suuri osa huippu-urheilun vetovoimasta kuitenkin piilee siinä, että huippumenestyjät usein ovat myös ihmisinä varsin erikoisia. Yleisen liikuntakasvatuksen ja yhteiskuntavastuun arvopohjalta ponnistava OPM- ja Nuori Suomi -vetoinen unelmavävykultti ei tunnu tätä ymmärtävän

Tosin OPM:llä ja Nuorella Suomella lie tärkeämpääkin kuin vain ja nimenomaan huippu-urheilun vetovoiman vaaliminen.

Kommentit

  1. 13.9.2007 klo 20.15 es:

    Vetovoiman? Kyllähän slu haluaa, että huippu-urheilulla on vetovoimaa. Siis että tulee uusia urheilijoita, jotka haluavat treenata ja saavuttaa tuloksia.

    Se river-tyyppi tietenkin sotkee seuraamisen vetovoiman ja urheilemisen vetovoiman toisiinsa, ja kirjoittelee oikeasti vaan ensin mainitusta.

  2. 14.9.2007 klo 14.55 Avokatsomon henkilökuntaaMika Hilska:

    Tuo urheilun ja urheilun seuraamisen erottelu on kyllä hyvä. Ajatusinstrumentti, sanoisinko.

  3. 14.9.2007 klo 15.20 Maikkel:

    Samaa mieltä. Kaikista tärkein lienee lajin julkisuus, jota väh. 9 kertaa 10 saa menestyksen kautta. Esim lentopalloilijoiden menestys Moskovassa näkyisi varmasti harrastajamäärissä jos seurat tajuavat muistuttaa lapsiperheille olemassaolostaan. Mitenhän jääpallon kävi MM-kullan jälkeen? Tuliko lisää junnuja? Jääpallo on taas kadonnut telkkarista, mutta MM-kullan jälkeen jääpalloa näytettiin aika paljon televisiosta. Hyödynsikö jääpallo tämän? Jääkiekko on laji erikseen, joka saa julkisuutta kysymättäkään.


Avokatsomo 2003—2053