Rauhallinen päivä töissä. Leijonat pelaa keskellä yötä, joten seuraavan päivän lehteen ei tule riviääkään. Mitenköhän sitä saisi illan kulutettua. No vaikka kisabloggaamalla.
Tuli ennen lätkäkisoja luvattua heikkona hetkenä, että voin pitää blogia Iltalehden sivuilla. Ihan kiva juttu, mutta en ymmärrä kiekosta mitään. Oli pakko puolustella heti ekassa merkinnässä, että pelikirja-analyysejä on turha odottaa. Eipä niitä olekaan näkynyt. Matkan varrella on tullut rustattua muun muassa seksistä, pleksireiästä, takatukista, viiksistä ja siitä mikä on aina mielessä.
Ajattelin ennen sirkuksen alkamista kysyä valistuneita kisabloggausvinkkejä sarjabloggari Ripalta. Huomasin kuitenkin, että Pääkallon Tukholmanapu oli löytänyt uuden (väliaikaisen?) kodin. Mukavaa settiä.
Oho, hannuhanhet uivat juuri neljän parhaan joukkoon. Kiitos Tshekki-vahti Milan Hnilickan. Kivasti pudotti kiekon suoraan tarjottimelle.
Pätevää kisasettiä ja paljon muuta löytyy myös Karhuherran saitilta. Mesikämmenen murinoita ehdittiin kehua Urkkalehdessä asti, eikä syyttä.
Kävin jalkapallo-ottelussa ja voisin vannoa, että siellä oli Timo Furuholm -niminen jalkapalloilija, joka on pelannut kaikki kauden ottelut ilman loukkaantumisia ja johtaa Veikkausliigan maalipörssiä. Ei voi olla totta.
Ai niin, vielä yks juttu. On se Litti kummallinen ukko. Saavuttaa pian pyöreitä lukemia.
Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.
Avokatsomo 2003—2008