”jäähdyttelevä vanhus” heitti kirjoituksessaan esille, että salibandy tulee heti kolmantena lätkän ja futiksen jälkeen. ”Koripallossa ja lentopallossa tehdään ehkä perinteiden ansioista laadukkaampaa työtä mutta harrastajamäärät tulevat reilusti salibandyn perässä.” Eli salibandy on näitä lajeja edellä, koska sillä on enemmän harrastajia?! Harrastajamäärä lyö siis paremman tekemisen laudalta?!

jani kirjoitti salibandystä vs. kaukis ja lentis. Kaukiksesta en tiedä, mutta koska viimeksi lentopallossa vasta perustettu seura on päässyt suoraan divariin?

Ja itse asiastakin vähän. Keskustelua salibandy todellakin kaipaa. Ja sen yhtenä luonnollisena johtajana voidaan tosiaan pitää mj:n päävalmentajaa. Ja keskustelun pitäisi olla kriittistä, jotta asiat etenisivät. Kriittisyys ei tarkoita sitä, että haukutaan kaikki osalliset, vaan puututaan niihin asioihin kriittisesti, joiden koetaan olevan heikosti. Ja kritiikkiä pitää osata myös ottaa vatsaan ja käsitellä. On liian helppoa lähteä vain huutelemaan asioita ja väittelemään juupas-eipäs linjalla, varsinkaan jos ei itse pysty tuomaan mitään rakentavaa keskusteluun.

Erittäin hyvä, että joku uskaltaa lähteä omalla nimellään ja kasvoillaan avaamaan keskustelua ja vielä niin, että se ei ole mielistelyä mihinkään suuntaan. Salibandyn Sihvonen.

Jalmari on aika oikeassa siinä, että junioritominnan heikkous on pitkälti vastaus salibandyn ongelmiin. HVT kyllä on, mutta mites se junnuvalmennuksen laita on? Junnutoiminta ei tietenkään yksin anna vastauksia kaikkiin ongelmiin, mutta se taitaa olla pikaisimmin isoa korjausta tarvitseva osa-alue. Mitä jää jäljelle, kun nyt n. kolmekymppiset kokeneet liigajyrät jättävät liigakentät laajamittaisesti? Jos jatkossa ei tule vähintään yhtä hyviä pelureita kuin nyt on huipulla, niin se tekee markkinoinnit ja muut asiat todella vaikeaksi kenelle tahansa. Lienee selvää mitä tämän tien päässä on. Silloin sitä keskustelua syntyy kyllä ja loka lentää.

Vähän ehkä off topic-settiä tämä kirjoitus, mutta ainakin osin asiaan liittyvää.

Ei kaikilla ole palava halu pelata lajia, josta on mahdollisuus tehdä ammatti. Joillekin on tärkeää nauttia siitä lajista.

Salibandyn tilannehan on aivan toinen kuin jossain kaukalopallossa tai lentopallossa, joissa molemmissa esimerkiksi juuri perustettava seura voi ilmoittautumalla päästä mukaan ns. ”ykkösdivariin” eli toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Voisitko kuvitella tällaista tapahtuvan salibandyssa?

Ja sekin tuntuu unohtuvan, että harrastajamäärissä salibandy on selvästi edellä lentopalloa ja koripalloa. Aikalailla samoissa lukemissa jääkiekon ja jalkapallon kanssa. Aikamoinen einstein saa olla, joka osaa jo 6-12-vuotiaista junioreista sanoa, ketkä ovat huippulahjakkuuksia. Eiköhän salibandy aivan samalla tavalla vie lahjakkuuksia jalkapallolta kuin päinvastoinkin.

Eihän tämä hirveästi alkuperäiseen asiaan liittynyt, mutta sallittakoon keskustelun rönsyily, kun sitä kerrankin on.

Tämä on osittain lajin pelastus, että se vetää puoleensa em. lajeista pois pudonneita mutta samalla se tarkoittaa sitä, että se lahjakkain pelaaja-aines pelaa jääkiekkoa tai jalkapalloa tai pitkät nuoret kori- tai lentopalloa, jotka molemmat saavat käyttöönsä myös lahjakkaimmat pitkät pelaajat. Salibandyssä parhaat pelaajat ovat käytännössä muista lajeista tippuneita pelaajia, joiden lahjakkuus tai harjoittelumotivaatio ei ole entisessä lajissa riittänyt.

Siinä vaiheessa kun salibandy alkaa vetää puoleensa ikäluokkansa lahjakkaimpia ja kunnianhimoisimpia nuoria, muuttuu myös harjoittelukulttuuri kovemmaksi. Samalla laji kehittyy uskottavammaksi urheilulajiksi. Valitettavasti vaan laji jota pelataan tosissaan yhtä monessa maassa kuin jääpalloa ei välttämättä vielä kiinnosta niitä junioreita joilla on menestysmahdollisuuksia myös suuremmissa lajeissa. Ilman levittäytymistä salibandy ei vedä puoleensa huippulahjakkuuksia, eikä kohoa ykkös sisäpalloiluksi. Sauvakävelyäkin harrastetaan merkittävän paljon eikä sitä näytetä urheiluruudussa. Salibandyn voima lepääkin tulevaisuudessa ehkä maaseudulla, jossa valtalajit eivät jyllää. Siellä riittää käyttämätönsä saliaikaa salibandylle ja suunnistajista koulitaan tulevia liigapelaajia.

Sen virheen kyllä myönnän edellisestä kirjoituksesta, ettei alasarjoista kaivetut jarrut ole mitään vanhuksia kuin suomalaisen salibandy mittapuun mukaan. Täällä kun yli 27 vuotiaat alkavat lopetella tai jäähdytellä.

Tässä ketjussa taidettiin kuitenkin puhua myös tuosta maajoukkueiden käyttämästä yhtenäisestä suomalaisesta pelikirjasta. Liputan ehdottomasti sellaista ajatusmallia, jossa junnumaajoukkueet pelaavat samalla systeemillä kuin edustusjoukkueet. Ylipäänsä liputan selkäytimeen ajetun pelisysteemin puolesta.

Nuoret pelaajat ovat kuitenkin vielä nuoria ja aikaa oppia ja harjoitella on vielä riittämiin. Salibandylla on loistava tilanne junioreissa; pelaajia olisi tulossa mukaan enemmän kuin seurat kykenevät ottamaan. Pula osaavista ohjaajista on vain tämän kaiken esteenä. Osaavia ohjaajia kasvaa koko ajan lisää kun entiset lajin parissa pitkään toimineet aktiivit siirtyvät näihin tehtäviin. Tässä on siis seuroilla suuri vastuu. Pitää kiinni vahvoista ja kokeista persoonista.

Jääkiekon puolella huolellista valmennustyötä on tehty jo vuosia. Välillä on ajauduttu väärille raiteille mutta töitä on silti tehty pitkään perinteitä kunnioittaen. Omalta osaltani kiittäminen on myös jääkiekon laadukasta pohjatyötä ja varmasti monella muullakin kokeneemmalla pelurilla. Voimaharjoittelu ja muu harjoittelu loi niin vankan pohjan, että sen päälle on ollut helppo rakentaa aikuisiän harjoitteita.

Tämä laadukkaan fyysisen harjoittelun pohja puuttuu nykypäivän salibandyjunioreilta. Teknistä taitoa on riittävävästi ja se onkin tärkeää jotta lajin viihdyttävyys pysyy korkealla tasolla. Huipputasolla ei kuitenkaan ole varaa pyöriä hälläväliä asenteella vaan lajiaan on arvostettava siinä määrin, että sen eteen ollaan valmiita tekemään töitä. On täyttä typeryyttä kuluttaa aikaansa johonkin jota ei 100% asenteella. Huolimatta kaikesta lajin fyysisyys on mennyt suuria harppauksia eteenpäin viimeisen viidenkin vuoden aikana. Vauhti ja kontaktien määrä on varmasti tuplaantunut. Kokeneista pelaajista on lajissamme enemmänkin pula kuin se, että niitä olisi jarruksi asti kentillä pyörimässä. Eikö tämä ongelma ole enemmänkin juuri kaukalopallon, pesäpallon ja lentopallon, jossa vanhoja raakkeja houkutellaan vielä playoff vaiheessakin pelikentille. Voisin kuvitella, että salibandykentälle ei kylmiltään 35-vuotias konkari hyppää.

Kaukalopalloon vertaaminen on kyllä täysin abdurdia. Jalkapallo ja jääkiekko ovat selvästi edellä muita lajeja mutta kyllä salibandy selvänä kolmosena edellämainittujen perässä tulee. Koripallossa ja lentopallossa tehdään ehkä perinteiden ansioista laadukkaampaa työtä mutta harrastajamäärät tulevat reilusti salibandyn perässä.

Annetaan siis aikaa nuorille pelaajille kehittyä ja panostetaan valmennukseen entisestään. Edelläkävijäseuroja on jo useita ja palkattuja juniori/seuratoimintapäälliköitä löytyy joka vuosi enemmän ja enemmän.

Olen seurannut salibandya varsin aktiivisesti reilun vuosikymmenen ajan ja havainnut, että seurojen panostus esimerkiksi peliasuihin ja ottelutapahtumiin on suorastaan romahtanut kuluneen vuosikymmenen aikana. Joukkueet pelaavat rumissa peliasuissa ja ottelutapahtumat ovat suorastaan puisevia. Peli ei olekaan mullistunut kentällä vaikka pallo onkin kesytetty. Vahvistuksiksi värvätään jäähdytteleviä vanhuksia, kun junnuita ei olekaan vastuun kantajiksi. Ei ole enää sitä ns. tekemisen meininkiä, eikä polttavaa odotusta milloin salibandy räjäyttää pankin ja kohoaa johtavaksi sisäpalloiluksi. On alistuttu kohtaloon jossa pysytään aina pikkuveljenä, joka ei kasva aikuiseksi.

Melkein uskallan väittää, että tämä lajin alakulo on peräisin juuri junioritoiminnan velttoudesta. Muistan itsekin viime vuosituhannella miettineeni pikkujunnuja katsellessa, että nuo pojat kun kasvavat niin jopa alkaa tapahtua. No ei alkanut vaan pojista kasvoikin rimppakinttuisia velttoilijoita. Pettymys se on varmasti myös muulle salibandyväelle havaita, ettei superjunnut pärjääkään vanhan liiton jätkille.

Ei se vaadi kuin katsomaan kentälle niin havaitsee, että lajin lupaava tulevaisuus meni jo. Tällä menolla salibandysta tulee Suomessa leppoisa laji, jossa sellaiset eli nelikymppiset jarrut lätyttelee saunailtojen välissä. Miten siinä sitten seurat viitsiikään panostaa toimintaansa kun samat jätkät ovat dominoineet peliä viimeiset kymmenen vuotta, eikä paremmasta ole tietoa. Tiedän kyllä, että joukossa on myös muutama oikea urheilijan lailla lajiin panostava yksilö.

Salibandya on markkinoitu sen harrastamisen turvallisuudella, helppoudella, rentoudella ja jääkiekkoa ja jalkapalloa kevyemmällä harjoittelulla. Ei se ihme ole, ettei junnuista kehity joukoittain pelimiehiä, kun lajin peruskiveen on peruslähtökohdaksi hakattu kunnianhimon ja rajojen koettelun sijasta löysäily.

Jeejeen kommentiin sen verran, että mielestäni kyllä liitolla on varaa satsata päätoimiseen valmentajaan lippulaivassaan!

Taitaa vaan olla että ”päättäjien” osaaminen ei tähän riitä, eihän tämä enää mikään ”pikkuliitto” ole. Kaikenlaisia muita virkoja siellä kyllä on, mutta Maajoukkueeseen ei ole VARAA satsata….?

En halua kiistä, etteikö junioreiden motivaatio olisi yksi vaikeimmista ongelmista. Se todellakin vaatisi selvittämistä. Mutta kuinka paljon se motivoi harjoittelemaan rajusti, että parhaille junioripelit ovat suurimmaksi osaksi löysiä ja liigaan pääsee aika helposti? Tai että seura- ja valmennuspuoli ei ole kunnossa? Kyseessä on siis monensuuntainen tie.

Juuri tästä syystä myös pelitapa on erittäin tärkeä asia ja miesten maajoukkueen päävalmentajan yksi tehtävä on näyttää siinä suuntaviivat. Siksi olen pitänyt Nykyn toimintaa suurennuslasin alla. Joskus täytyy myös hieman lyödä moukarilla, jotta tulee kuulluksi.

Lopuksi vielä miesten maajoukkueen pelaajavalinnoista ja -tilanteesta.

Pääkaupunkiseutu dominoi pelaajavalinnoissa. Mutta niin se on dominoinut myös liigaa vuosikaudet. Välillä on koettu ylilyöntejä kuten viime syksynä. Silti yleissuunta on vain seuraillut seurojen menestystä.

Muiden seutujen pelaajat eivät ole tästä syystä päässeet myöskään pelaamaan EC:tä. Kokemusta kv-peleistä on siis vähän.

Kun kisarytmiä nyt muutettiin, olisi ollut mainio paikka leventää Suomen pelaajamateriaalia juuri tässä suhteessa. Lupaavat pelaajat olisivat saaneet kv-pelejä alle. Mutta viime MM-finaalin jälkeen pari vuotta hukattiin lähes täysin.

Meillä ei olisi siihen ollut varaa. Jo näitä kisoja silmällä pitäen tämä saattaa olla kohtalokasta, jos Mika Kohonen ja Tatu Väänänen eivät pysty pelaamaan. Kuopion Ruotsi-ottelu näytti, että Suomelta löytyy tällä hetkellä vain yksi hyökkäävä viisikko Ruotsia vastaan (olettaen Kohosen poissaolon). Jostain syystä SSV-kenttä (Koskelainen Mannerin tilalla) käy vain puolustavampaan rooliin tällä hetkellä. Ehkä heiltä on tosiaan itseluottamus hieman ropissut. Muilla pelaajilla ehkä Kukkolaa lukuunottamatta eivät näytä paukut riittävän.

Kyllä siellä varmaan parhaat on mukana, pelasivatpa sitten teillä maaseudulla tai etelämpänä.Ja opiskelijoiden kisathan nyt olivat aivan eri tason karkelot, joihin ei kannattaisi liiton sylkeä latiakaan rahaa!

Ja Hakkaraiselle.Kyllä suunnitelmallisia treenejä on luotu pelaajille jo maailman sivu.Ei vain löydy määrällisesti tarpeeksi situoutuneita pelaajia.Siinä on ongelma, jonka syy tulisi selvittää.Valmentajat ovat aika voimattomia loppupeleissä, mikäli pelaaja/t eivät vain sitoudu suunnitelmalliseen harjoitteluun.Ja meillä vielä maksetaan suurelle osaa liigapelaajista jotain.Miksi ihmeessä?Meillä tienaa lukuisat ( arvio 15 – 25 kpl ) pelurit 5 – 8.000/kausi.Nokialla maksetaan jokaiselle liikaa, oli rahaa tai ei.Reissupelaajat 2 x vko treeneissä ja siitä vielä maksetaan – hei oikeesti!

Ja Lassen kommenttien ohittamisesta.Kyllähän Lasse on aika lähellä totuutta jutuissaan ollut.Lasse on varmaan parhaiten ja vierestä nähnyt romahduksen 1985 – syntyneistä tämän päivän junnuihin.

Haet syitä nyt aivan väärästä suunnasta.Kysy junioreilta : ” miksi ei sitouduta ? ”.Aloita sieltä.

Kyllä Jani ongelmat on aivan muualla kuin Nykyn/Suomen pelitavassa.

En laittanutkaan vastakkain eri joukkueita. Tällä nykyisellä Suomen A-maajoukkueella on yritetty ties kuinka monta kertaa ja tulos aina sama, eli tappio Ruotsille. Vähän uutta ja intoa uusista pelaajista maajoukkueeseen. Tuntuu, että osa nykyisistä pelaajistakaan ei enää usko, että se Ruotsi kaatuu isossa pelissä.

Ainoa ero, että vastassa oli ihan eri joukkueet kuin Ruotsin ja Tsekin maajoukkue.