Urheilujournalismin pinnallisuuden ongelmahan ei koske pelkästään salibandya. Äärimmäisen kärjistetysti sanottuna tuntuu, ettei Suomesta löydy vieläkään kuin kaksi toimittajaa, jotka kykenevät kirjoittamaan lajistaan muuta kuin raportteja. Toinen on herra Hakkarainen ja toinen on hänen työtoverinsa Sihvonen. Syvempien juttujen tekeminen vaan vaatii todella vankan lajituntemuksen. Em. herrat tuntevat lajinsa perinpohjin ja sen vuoksi pystyvät kirjoittamaan muutakin kuin kertomaan maalintekijät. Emmekä ilman herra Sihvosta puhuisi täälläkään mistään lyhytsyöttöpelistä.

Uskon, että tilanne korjaantuu lähivuosina, eikä urheilutoimittajien ammattivaatimukseksi riitä enää pelkkä satunnainen kuntoilun harrastaminen ja jääkiekon MM-kisojen seuraaminen. Suomessa on myös totuttu raportoiviin pelijuttuihin, eikä muuta ole aiemmin osattu vaatiakaan. Nyt ajat ovat muuttumassa ja mediaa kuluttavat urheiluihmiset alkavat jo vaatia syitä pelkkien seurauksien rinnalle.

Suomalaiseen kulttuuriin ei myöskään kuulu rohkea kannanotto. Vakka pidetään mielummin kannen alla.

Syöttöpelin suhteen asian voi kääntää toisinkin päin: mitä lyhyempi syöttö, sitä helpompi se on antaa tarkasti samoissa olosuhteissa kuin pitkän syötön.

Mutta haasteesi kieltämättä oikea. Voisimmeko me, jotka näitä sählyjuttuja jo naputtelemme, yrittää säätää niitä syvemmiksi? Ja olisiko siihen tarvetta?

Toivon, että olet oikeassa lyhytsyöttöpelin kaikille sopivuuden suhteen. Saatoin kauhistua liikaakin tyttömaajoukkueen syöttövaikeuksista ikäluokan viime MM-kisoissa.

Naisten majaoukkuetta en ole nähnyt aikoihin, mutta tuloksista päätellen Sveitsiä ja Tshekkiä vastaan on viime aikoina pärjätty. Ruotsi sen sijaan…