Maailmanmestaruus, kultamaali urheiluvuoden sykähdyttävimpänä hetkenä, Urheilumuseo, Summanen (vaikka sitten kärjistelläkseenkin) ehdottamassa salibandya kansallislajiksi. Edetty on vuodesta 1987 kun itse lajista innostuin.

Ei tässä vielä ihan pöydän päässä syödä, mutta ei enää tarvitse seistä lakki kourassa ovensuussakaan.

Urheilumuseossa rightin pelaaja Järven paita ja rightin pelaaja Tiitun maila aseteltiin vitriiniin rightin pelaaja Selänteen ja rightin pelaaja Kurrin kamppeiden väliin. Kertoneeko jakauma jostain.

Naisten cuphuipentuma Lappeenrannassa, jossa yleisöä oli ja lajin päälle ymmärretään. Siellä on muutenkin aina erityisen mukavaa poiketa, kiitos ystävällisten avainhenkilöiden. Ikävä kyllä kentän laidalle ei nähnyt Pääkallon web-TV:tä. Tuliko lähetyksiä tallennettua mihinkään?

Viime aikojen erityinen ilonaihe ovat olleet Karhuherran poiminnat Jatkoajan kuvatoimituksen annista. Kulttuuriteko. Ja urheilu-.

Salibandykausi on siinä vaiheessa, kun viivat karkaavat ja tavoitteet liukuvat käsistä. Silloin aletaan etsiä syyllisiä kuten valmentajia ja erotuomareita.

Ja paitsi että Micael Fasth on salibandyjournalismin eliittiä, hän on nähnyt Agnetha Fältskogin läheltä. Kateeksi vetää. Ja turhautuneeksi se, että tultuaan ulkojäät jo menivätkin, ainakin täällä tuulisella rannalla.

Jotain vielä oli, mutta lisään kun tulee mieleen.

Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.