maanantaina 30. maaliskuuta 2009

Livenä Seinäjoella

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 13.58. Aihe: salibandy, Tapanilan Erä.

Pääsin viimein näkemään Seinäjoen Urheilutalon tunnelman livenä, kiitos Erän fanibussin tarjoaman edukkaan kyydin.

Kannatti lähteä. Jo lippujono lämmitti lajihörhön sydäntä. Täysi tupa, sisääntulot, seinälle heijastetut kuvat edellisistä peleistä, ystävälliset järkkärit ja VIP-tilan väki jotka jaksoivat kärsivällisesti neuvoa ensikertalaista turistia. Ja aiemmin mainittu kuuluttaja veti osuutensa mainiosti hehkuttaen myös vastustajan maalivahdin parhaita torjuntoja. Tyylikäs ele.

Se huutomyrsky kun Mikko Kohonen ilmestyi kaukaloon pelaamaan ylivoimaa.

Kukaan tuskin pahastuu kun sanon että olisi ollut hienoa nähdä noissa puitteissa loppuottelujakin.

Kyllähän Erä oli sarjan vanhetessa oppinut (vai nöyrtynyt) ottamaan SPV:n vastaiskut kiinni, mutta kuten Tommy Koponen harmitteli, Peliveljien finaalipaikka valui viimeistelyyn. Jo ensi erässä punapaidat nostivat ohi ja yli sellaiset pallot, joista ensimmäisissä peleissä venyi verkko. Ratkaisupelin jänskätystä vai jotain muuta?

Viimeisellä kympillä vedot sitten lähtivät tolppien väliin, mutta siellä oli Jani Naumanen. Onhan ”Dingo” huippuvahti, mutta eilisessä esityksessä oli kyllä jotain yliluonnollista. Joka ainoa pallo osui kuin noiduttuna Naumaseen vaikka varma maali näytti tavan takaa olevan tuloillaan. Lienenkö ennen nähnyt moista rupeamaa. Tuollaisen jälkeen ymmärtää, miksi urheilussa on taikauskoa.

Seinäjoella taatusti harmittaa ja turhauttaa, mutta täältä kaukaa sanon, että SPV on ottanut taas askeleen eteenpäin maan huippuseurojen joukkoon. Ja Kiviranta ja Helanen ja Ihme on jo kehuttu, mutta mainitsenpa vielä vaikuttuneeni Holopaisen taidoista ja Myllymäen kulmavääntövoimasta.

Viuhahtamista en tähän merkintään löydä mistään eikä moinen taitaisi lakeuksille sopiakaan. Ja Erän fanibussinkin meininki oli sivistyneen leppoisaa.

(SäbäSuorassa jokunen kuva Seinäjoelta)

8 protestia · Linkki tähän juttuun

torstaina 26. maaliskuuta 2009

FBC Turku ykköseen

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 12.05. Aihe: kuvat, salibandy.

fbcfan.jpg

Kuva: Jyrki Paajanen

4 protestia · Linkki tähän juttuun

Tehomies

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 0.23. Aihe: kuvat, salibandy.

pelimies1.jpg

Bongaus: J

8 protestia · Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 25. maaliskuuta 2009

Seinäjoki revisited

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 10.28. Aihe: jääkiekko, linkit, salibandy, Tapanilan Erä.

Aika lailla edellisen Seinäjoen pelin kaltainen paitsi että Erä oli alun vielä enemmän hukassa. Vieraiden suut puristuivat Kivirannan 4-0:n jälkeen sen verran tiukoiksi että arvelin selkärangan napsahtavan. Siihen nähden nousu taistelemaan melkein voitosta oli suoritus. Miksi SPV:n peli hiipuu loppua kohden?

Illan hienoin: Helasen salamajatko takatolpalle ja Kivirannan ohjaus tyhjiin valkopaitojen ehtimättä seurata edes katseella.

Asiaa oli tuomareille. Pari kertaa punainen otti lähdön pois kaksin käsin roikkumalla, mutta mahtoiko Erä menettää paljoakaan kun muutenkin tapasi pelata ensimmäisen siirron alaspäin.

Onko Seinäjoella jonkinlainen kenttäkuuluttajan ja selostajan välimuoto? Ruudun kautta kuulosti siltä. Urheilukanavan ääniraita kiihdytti lopussa kuvan edelle ja kertoi kuudennesta maalista kun pallo oli vasta SPV:n päässä.

Varmistaako SPV finaalipaikkansa jo perjantaina vai säästääkö riemun kotiyleisölle? Perjantaina pelataan siis Energia Areenalla. Tästä on liikkunut väärääkin tietoa. Energia Areenalla. Perjantaina. Perjantaina. Energia Areenalla.

Ja tänään Pasilassa.

YLE Areenassa Sportmagasinet urheilujournalismista, vinkkasi Karhuherra. Katsottavana kuun loppuun saakka. Mediapöhinä AS Roman ympärillä, Mikaela Ingberg, jalkapallolehti Offside.

Myös hyvän versus huonon voittajan käsite on pohtimisen arvoinen.

12 protestia · Linkki tähän juttuun

tiistaina 24. maaliskuuta 2009

Taputeltua ja ei

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 12.54. Aihe: salibandy, Tapanilan Erä.

SSV on masentavan kova. Sitten kun Josba nosti perjantaista tasoaan rykäisemällä, nousi vastaan Henri Toivoniemi ja napsi pallot talteen. Vielä toisessa erässä elättelin toivoa tasaisuudesta, mutta se 2+2 minuutin ylivoiman hukkaaminen oli liikaa.

Kun ottaa tähtihyökkääjät kiinni, tulee jostain kolmen runkosarjamaalin Jarkko Lappalainen ja taituroi ilmasta sisään. Ja Teemu Piispanen harhauttelee pallo lapaan liimattuna itsevarmasti karvaajia kahville. Mihin tuossa sitten iskisi?

Mutta ainakin Tommi Puustinen kehittyy koko ajan. Ja Tuomas Arponen jaksaa.

Tuplan sivujen Kenen huippupelaajan tyyliä muistutat -testissä sain juonittua mieluisat vastaukset Vesa Punkari, Mika Savolainen ja Mika Kavekari, mutta Arponen olisi ollut jopa vielä kovempi juttu.

Mosahallissa SPV:n vastaiskut olivat kaksi erää huikeita. Pitkä pystyyn ja toinen poikittain lapaan ja takatolpalta bang sisään. Ja pyöri pallo myös ylhäällä viidellä viittä vastaan. Levitys laitaan, laukaus ja luukulla kaveri jatkamassa. Ja Kosken rytminvaihdos ja pitkillä käsillä vanhanaikainen. Siksi kaukalon laidalla spekuloitiin jo Peliveljien mahdollisuuksia finaalissa SSV:tä vastaan.

Vaan kolmannessa tuli Erä kuten Oilersia vastaan muttei Seinäjoella, ja voitti. Tänään kai SPV taas voittaa ja perjantaina Energia Areenalla…?

Viisikin peliä jaksaisi katsella.

Oikeastaan Tirsa sanoi jo melkein samat.

5 protestia · Linkki tähän juttuun

Linkström

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 10.07. Aihe: kuvat, linkit.

Urheilukuvausvinkkejä (via Digicamera.net). Perusjuttuja, ja perässä kivahkoja kiekkokuvia.

· Linkki tähän juttuun

maanantaina 23. maaliskuuta 2009

Eteläpäisittäin

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 18.14. Aihe: kuvat, salibandy.

a-etela1.jpg

a-etela2.jpg

Kuvat: Juhani Järvenpää

4 protestia · Linkki tähän juttuun

sunnuntaina 22. maaliskuuta 2009

Jännitystä Mosahallissa

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 22.51. Aihe: kuvat, salibandy, Tapanilan Erä.

mosajannaa.jpg

Kuva: Jyrki Paajanen

· Linkki tähän juttuun

Tsaari ja kuningas

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 9.42. Aihe: jalkapallo, kuvat.

tsaarija.jpg

Kuva: Juhani Järvenpää

1 protesti · Linkki tähän juttuun

lauantaina 21. maaliskuuta 2009

perjantaina 20. maaliskuuta 2009

Läpinäkyvää prosessia

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 10.18. Aihe: linkit, media, salibandy.

Tulevat journalistit tekevät ja opet ruotivat julkisesti. Hektinen meininki.

Urheilua paljon ja tuttukin aihe.

· Linkki tähän juttuun

torstaina 19. maaliskuuta 2009

Illan impressioita

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 22.44. Aihe: salibandy, Tapanilan Erä.

Onnistumiset ruokkivat onnistumisia ja Peliveljien hartiat levenevät voitto voitolta. Viime keväänä ensi kertaa välieriin, nyt ensimmäinen välierävoitto. Lento kantaa… mihin saakka?

Kuuselan täräytys nelikon keskeltä tolpan juureen toi mieleen erään M. Svenssonin Globenissa eräällä jatkoajalla. Manninen painamassa niska kyyryssä kuin työhevonen, tilannevoitto laidassa ja maalisyöttö. Helasen livautus rystylle ja kahteen—nollaan illan komein. Kivirannan vienti tyhjiin ja tuuletus oli juuri oikea huipennus kotiyleisölle. Ihme varmana, mutta miten ne Kapasen ja Laitilan maalit? Classicin Koskelan hivautus laidasta taannoin? Pitääkö aina mennä kumminkin joku?

Jos eräläiset jäävät hyökkäysalueella paikalleen hautomaan kyyryssä palloa, se on yhtä kuin heittäisi sovinnolla punaisille. Tulee kaksi isoa ja ottaa pois. Tuli ja liike. Kolmanteen erään löytyi taas uusi vaihde, muttei tarpeeksi iso. Vaikeaa oli Kapasella, maalista huolimatta. Mihin ovat kadonneet Lehtisen rannarit viivasta? Selostaja oli yllättyvinään Arosta rankkarissa, mutta eikös sieltä ole yleensä jossain vaiheessa numero kymppi ilmestynyt kun on tärkeissä paikoissa vedelty?

Iso peli lauantaina. Entä jos Erä joutuu ensi viikolla Seinäjoelle 0-2:ssa?

(Lajiniiloilta lisää)

4 protestia · Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 18. maaliskuuta 2009

Karsintatunnelmaa Kirkkonummella

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 9.09. Aihe: kuvat, salibandy.

viiru.jpg

Kuva: Olli Laukkanen

4 protestia · Linkki tähän juttuun

maanantaina 16. maaliskuuta 2009

Mitä opimme Classicin yleisömääristä?

Kirjoitti: Kirjoittajavahvistus. Ajassa: 21.06. Aihe: salibandy.

Tampereen Classicin otteluita Salibandyliigan runkosarjassa seurasi keskimäärin 1003 katsojaa ottelua kohden. Se on Salibandyliigan ennätys. Kirjoittajavahvistus Jani Hanka pohtii, mitä — jos mitään — voimme oppia Classicin yleisömääristä. » Lue koko juttu

17 protestia · Linkki tähän juttuun

Voittamisen oppi

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 11.43. Aihe: jääkiekko, linkit, salibandy.

Mahtaako Lätkätoimittaja tässä samalla perustella, miksi SSV voittaa tänäkin vuonna?

Kiilablogi ruotii urheilujournalismia.

· Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 11. maaliskuuta 2009

Kiviranta ja Gerrard

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 10.17. Aihe: jalkapallo, salibandy.

Runkosarjan viides tila, 159 päästettyä maalia ja cupin välierätappio. Kaipa totuus oli tanssinut silmieni edessä jo pitkään, mutta en ollut suostunut näkemään. Uskoin vasta kun Härkönen kiskaisi 2—0 ja Kiviranta runnoi komeasti 3—0. Siihen asti olin luottanut, että kyyyllä Classic vielä kunhan pääsee vauhtiin.

Mitä tapahtui? Saisipa lukea jonkun asiantuntevan analyysin. Se Peltola on niinku tosi ärsyttävä tai Karppanen on vanha eivät täytä kriteerejä. Kasvoivatko triplatuplausten etäisyydet kuutosalueella liikaa taimitäkaikkeaniitäon? Kettusen Peten kommentit lähetyksessä jäivät enimmäkseen kuulematta kun ruudun tällä puolen lapsilla oli niin paljon asiaa.

SPV:llä yhdistyivät taistelu, liike ja ranteiden rentous. Onko tuo sitä flowta? Käväisi jo mielessä, että tuommoisella pelillä… Mutta pelataan nyt kumminkin ensin.

Ottelu ratkesi turhan aikaisin, mutta ei se minusta tylsä ollut.

Illan kruunuksi vielä Liverpool—Real Madrid. Melkein yhtä komeaa kuin Kevin Keeganin ja Phil Nealin aikoina.

Mikä siinä on, että niin monet Suomessa suosivat juuri Liverpoolia ja ruotsalaisissa salibandyblogeissakin se toistuu?

20 protestia · Linkki tähän juttuun

maanantaina 9. maaliskuuta 2009

Rantapalloetiketti

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 21.18. Aihe: salibandy.

Kahdessa—nollassako se on kun melkein jo jatkossa olevan joukkueen keskittyminen vähän herpaantuu ja aukeaa altavastaajan paikka iskeä jos vain uskoo itseensä? Yksi voitto, ja sen jälkeen kaikki on taas mahdollista. Ainakin kolmessa parissa.

Mutta olihan sunnuntai aivan käsittämätön trillerisuma.

Miten se oikeaoppinen rantapalloetiketti meneekään? Pallot ja kumiveneet kesäloman aloittaville kun oma joukkue jatkaa pelejä? Finaaleissa ja pronssipeleissä ja sensellaisissa uimarenkaat tuntuisivat oudoilta mutta ihan kuin olisin joskus nähnyt.

Jos leluja lentää, toivottavasti joku lomalainen malttaa poseerata pallo kainalossa. Siitä saa mukavia kuvia.

Miha huvittuu HIFK:n kurjuudesta. Ehkä kuuluukin. Mutta onko joukkue puhunut isoja ennen kautta? Ainakaan nimilista ei uhoa edellyttänyt. Vai maksavatko pelaajat ja valmentajat hintaa siitä, että manageri tykkää välillä räväytellä haastatteluissa? En tiedä. Kakkosesta saakka haki Tapanilan Eräkin aikanaan vauhtia ja pärjää tällä hetkellä kohtalaisesti. Mutta hyvän juniorityön ja taustojen rakentamisen se taisi väliin vaatia. Nimekäs brändi ei tuo yhtään lähtöpistettä.

3 protestia · Linkki tähän juttuun

Ei maalia

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 0.58. Aihe: kuvat, salibandy, Tapanilan Erä.

eimaalia_090308.jpg

Tapanilan Erä—Oilers ja Öljymiesten melkein voittomaali jatkoajalla.

· Linkki tähän juttuun

lauantaina 7. maaliskuuta 2009

Ensi puraisut

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 12.51. Aihe: salibandy, Tapanilan Erä, TPS.

Espoossa aloiteltiin pitkää sarjaa ja yriteltiin loppuun vähän kiistanalaistakin. Luurankojen kuvasta näyttäisi ettei lankulta vaan punainen lippu, seuraavaan hyppyyn askelmerkit paremmin kohdalleen.

Josba säväytti heti ja olipa alhaiset torjuntalukemat molemmissa päissä. Yksi voitto ei ole vielä mitään mutta jos ja kun Josban kotitaika jatkuu huomenna…

ssv-trackers090306.jpgClassic otti vuosi sitten Tepsiäkin vastaan pelien ratkettua törkeitä tappiolukemia, mutta miltä tamperelaisten peli näytti? Eikö on / off -nappula vielä löytynyt?

SSV pelasi viisaasti ja käytti ratkaisuhetkillä paikkansa tehokkaasti. Lopussa oli varaa tuhlailla. Vielä viimeisellä minuutillakin taisteltiin ja jännite säilyi vaikka eroa oli neljä maalia. Niin pitääkin. Paljon turhaa kiukuttelua Trackersilla ja Mika Savolaisellakin oli suuria vaikeuksia kyetä keskittymään omaan peliin. Vaikka ei ole ensimmäinen, jota SSV:n prässi rassaa. Joku puhuisi jopa systemaattisista rikkeistä, joilla vastustajan lähdöt otetaan pois. Jani Blad teki hyvin hommia muistuttaakseen joukkuetta olennaisesta, ja toiselta tauolta tulikin keskittynyt Trackers.

Miesvartiointi ei hirveämmin mestareita häkellyttänyt. Riskialtis taktiikka kun vastassa on Kivilehto, ja varsinkin se yksi harhautussarja avasikin kentän näyttävästi.

Vähän nolon näköistä kun vierasjoukkueen vaihtopelaajat yrittävät lämmitellä erätauolla mutta kaukalo on niin täynnä pallopoikia pelailemassa että pelaajille ei ole riittää palloja eikä tilaa.

38 protestia · Linkki tähän juttuun

perjantaina 6. maaliskuuta 2009

Seitsemän tuntia alkuvihellyksiin

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 11.38. Aihe: salibandy.

You knew today was special. JD got his favorite dessert, pineapple, and Ciggy was glowing with excess energy after he got home from practice, despite an elbow that he could barely lift over his shoulder. Never mind about the mangled thumb. And Ulfie was feeling it, too. The normally mild-mannered Swede stopped to snap at his kids, who were running around the house. Why was this night different of all other nights?

This was the first round of the playoffs.

Larry Sloman: Thin ice – A season in hell with the New York Rangers

Tästä eteenpäin loukkaantumiset pimitetään ja fokus säilytetään. Ja tämä oli vasta yksi peli ja vielä ei ole voitettu mitään ja meidän pitää vielä parantaa tästä paljon ja kaikki on edelleen auki ja vastustaja todella vaarallinen.

Lisää koeteltuja sananparsia Luurangoilla.

Trackers on tietty SSV:lle vain hidastustöyssy, mutta ne muut. Classicilla riittää hyökkäysvoimaa ja puolustus on vain asenteesta kiinni, joten. Paitsi jos oman tason nostaminen ei olekaan vain on/off-kytkimen takana. TPS:n vakuuttavan pelin pitäisi riittää, mutta ne Josban hyvät kotipelit ja kokemus ja Jussila… Oilersin kovat pakit ja maalivahdit, Niiranen ja Riitesuo vastaan Kapanen ja Kosola ja Naumanen ja muutama muu… pitäisi riittää… mutta entä jos ne Oilersin tappiot olivatkin jotain muutakin kuin kovan treenin tuomaa kankeutta?

Play offeista putoajilla on edessä vain kesäloma, mutta liigakarsinnoissa ne kaikkein kovimmat panokset ovat. Siellä on taivas ja tulevaisuus auki tai toisaalta uhka vajota sinne, minne ei kuu kumota eivätkä sponsorit löydä ja mistä kaikki jollekin kelpaavat pelaajat vaihtavat muihin seuroihin.

Kevät 97 kun SSV kukisti karsinnoissa Höytiäisen Urheilijat voitoin 3-2. Tai 98 kun HNMKY pudotti SSV:n liigasta 3-2 ja NST samoin lukemin SBS Porin. Tai 00 kun Toni Katajisto laukoi Classicin liigaan viidennen ottelun jatkoajalla. Tai 05 kun NST:n Johnny Kotro ohitti Henri Toivoniemen viidennen pelin jatkoajalla. Oilersin noususta pääsarjaan rankkareilla 1994 emme tällä kertaa puhu. Mutta Oilers—Erä silloinkin.

Vähintäänkin pleijarien veroista draamaa.

7 protestia · Linkki tähän juttuun

torstaina 5. maaliskuuta 2009

Kuvalinkki

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 21.53. Aihe: kuvat, linkit, salibandy.

Tulevat oikeat kuvajournalistitkin kuvaavat joskus salibandya.

· Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 4. maaliskuuta 2009

Kunhan joku keppi on

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 12.33. Aihe: kuvat, salibandy.

pelimies.jpg

Kuva: Olli Laukkanen

6 protestia · Linkki tähän juttuun

tiistaina 3. maaliskuuta 2009

Totuuden hetkiä

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 12.36. Aihe: linkit, salibandy.

Aina lämmittää huomata että joku on lukenut ja muistaakin. Vaikka joutuisikin tilille asiantuntemattomuudestaan.

Usea porukka löysi syksyn veikkauksessa aika oikeillekin tienoille, mutta Happeen naiset olisi ilman muuta pitänyt tajuta kovemmiksi. NST:tä en kyllä olisi osannut paljoa siirtää miettimälläkään. En olisi arvannut, että Vili Rahkonen tekisi 24 maalia, T Reponen syöttäisi 21 ja Jarkko Monthan torjuisi itsensä maalivahtitilaston top teniin.

Ja puolivälierien veikkaaminen on vielä hankalampaa. Ainakin kolmen parin.

6 protestia · Linkki tähän juttuun


Avokatsomo 2003—2053