tiistaina 23. kesäkuuta 2009

Pelottava 16

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 9.59. Aihe: jalkapallo.

Kolmaskin tappio pikkuhuuhkajille. Jälleen kaikenlaista positiivista alempana kentällä, mutta maagisen kuudentoista rajan lähestyessä tuntui aina vain lämpötila laskevan ja ideat loppuvan. Toki siinä kohdin alkaa vastustajan puolustuskin olla terävimmillään, mutta. Puuttuvatko meiltä kärkimiestyypit vai kovatempoisten pelien kokemus vai mikä.

Ne erikoistilanteet, aina vain. Hesarin haastattelussa mentiin vielä ohuesti joten jos jossain osuu silmiin päävalmentajan syvempää tarinaa siitä puolesta, vinkatkaa.

Lehtovaaran torjunnat tekivät joka tapauksessa vaikutuksen.

Suomen asemoiminen jalkapallokartalle on edelleen prosessoitavana. Onko oltava pettynyt tappioista vai ylpeä selviytymisestä näin kovaan seuraan?

Ja kuinka paljon apua näistä kavereista olisi A-maajoukkueelle?

Kommentit

  1. 23.6.2009 klo 16.35 Jihde:

    Englantipeli oli ainoa jonka näin kokonaisuudessaan. Hieman samaa ongelmaa kuin ”täysi-ikäisillä”, eli tehdään paljon töitä sen eteen että saadaan edes yksi puolittainen maalipaikka aikaiseksi.

    Mielestäni saa olla sekä ylpeä että pettynyt, jälkimmäistä pitääkin olla. Olisi kiva jos Suomi saisi kasvatettua semmoisen Pippo Inzaghi tyyppisen paitsiopelaajan joka tekee niitä helponnäköisiä maaleja tai Zlatanin joka vaatii 1+ miehen vartioinnin. Vaikea sanoa onko näistä miehistä kuinka paljoa apua… Kenestä sitten on jos ei näistä.

  2. 26.6.2009 klo 10.06 Avokatsomon henkilökuntaaMika Hilska:

    Kaksijakoinen tunnelma lienee tässä asiassa sallittu. Miten se maalinteko on joillekin niin helpon näköistä ja joillekin ylitsekäymättömän vaikeaa? Liki joka lajissa.

    Pelintekijä ei ehkä tarjoa analyysiä, mutta piiskaa eteenpäin: http://www.paitsio.com/blogit/pelintekija/?p=95.

  3. 27.6.2009 klo 0.23 Jihde:

    Kyllä kelpais yksi Marcus Bergkin… 7 maalia neljässä pelissä. On se helppoa kun osaa.


Avokatsomo 2003—2053