Jotenkin Futismimmit kuulostaa vähättelevältä verrattuna alkuperäiseen nimeen Damelvan, mutta taas kerran ruotsinkieliset ovat tehneet kelpo urheiluohjelman. Eikö suomeksi oikein onnistu vai enkö vain osaa löytää niitä?
Suomen naisfutis 1940-luvulta nykyaikaan. YLE Areenalla jostain syystä enää neljä päivää.
Tarinamestari Puckarinen kertoo, miltä tuntuu palata kesän jälkeen alkamaan uutta kautta.
Salibandyn naisten MM pelataan joulukuussa Västeråsissa, ja Ruotsin liiton spesiaalisivut lämmittelevät aihetta pikkuhiljaa.
Viimeimmäksi kerrotaan Ruotsin maajoukkueen mediavalmennuksesta. Bästa tipset: Var dig själv.
Keskisuomalaisessa kirjoittaa Hanna Houtsonen kolumnin naisurheilusta, mutta kahdella nopealla lukemisella en ymmärtänyt, mitä hän yritti sanoa. Pitää tankata teksti vielä uudelleen hitaasti.

Frantz Kruger vaihtoi kiekon jalkapalloon sivurajaheiton SM-kilpailussa joka järjestettiin Kalevan kisojen yhteydessä. Kruger jäi pronssille, kultaa vei Kimmo Kinnunen ja hopeaa FC Hongan maalivahti Tinja-Riikka Korpela (tosin maalivahtiheitolla).
Kuva ja teksti: Petri Lunki
Kysymys kuuluu: Mitä salibandylle on viimeisen kuuden vuoden aikana tapahtunut?
Miten se on kehittynyt? Mikä on nyt paremmin kuin ennen? Oliko mikään kuusi vuotta sitten paremmin?
Kysymykset saattavat olla retorisia, mutta toki niihin saa vastata. Minulla ei tähän hätään vastauksia ole.
Kuuden vuoden ajanjakso tuli mieleen siitä, että Avokatsomo on tänään 1.8.2009 ollut olemassa kuusi vuotta. Yksi käsitellyimmistä teemoistamme, turkulainen salibandy, on tainnut kehittyä kutakuinkin niin kuin odotettu on.
Avokatsomo 2003—2010