Sportmagasinet vakuutti, taas kerran.

Ei tietenkään vähiten maailman hienoimpien punapaitojen, IFK:n tradition ja Let’s play hockeyn sävelten takia, mutta kiintoisaa asiaa muutenkin. Aki Riihilahti muistuttamassa, että totta kai jossain voidaan aina pelata ”paremmin”, mutta ei se vähennä mitenkään oman jengin ja omien suosikkien arvoa. Ja sitten Atlaksen käsipallon Kotikylän kundit, josta on haluttu kulmakunnan omaa juttua.

Juuri tämä. Että joskus jossain lukee ”ettei katsomossa ollut kuin kaverit ja sukulaiset”, ikään kuin he olisivat jotenkin vähäarvoisia. Lähdetään ennemmin sitä kautta, että saadaan katsomoon ensin ne tärkeimmät: sukulaiset, kaverit, tuttavat, naapurit ja oman seuran juniorit. Niin kuin idealla Classic-perhe, esimerkiksi. Sen jälkeen saattaa tulla vieraampiakin jos ja kun meininki on hyvä.

Mitä pienempi paikkakunta, sitä itsestään selvempää tämä lienee.

Ja olihan siellä vielä cocktailkutsujen kimalluksessa Tero Tiitukin, miehemme piireissä. Hienoa, paitsi sittemmin polvivamma.

YLE Areenalla vielä viikon verran.

Nikkola kyselee maailman parasta urheilukirjaa.

Ken Drydenin The Game tietenkin, todettakoon taas kerran, ja HJK Mestarien Liigassa (näyte), jonka kappaleeni olen onnistunut käsittämättömästi hukkaamaan eikä Klubin fanikaupan tiskilläkään näkynyt enää yhtään.

Koululaisena piti lukea yhä uudelleen kirjat Tretjakista, Harlamovista ja Vellu Ketolasta, ja tuolla ylähyllyllähän ne komeilevat edelleen. Pitääpä lukea joku päivä taas. Entä fiktio? Kuuluisivatkohan Harjuvaarat tähän sarjaan?

Mutta nämä vain vastaan tulleista, kuinka paljon hyviä lieneekään vielä lukematta? Jos vaikka Nikkolan saamista kommenteista vinkkejä.

Eero Kososen hanskakäsi hakee tämänkin.

Mielikuvillahan näissä pitkälti mennään, tosipelejä viime kauden jälkeen näkemättä.

Miehissä neljän kärki ja [myös] sitten tasaista. Aika samansuuntaisia monet veikkaukset, joten jossain pitää yrittää vähän riskillä.

Jospa SSV ei enää löytäisi ihan sitä samaa kipinää. Pitkälti sama ryhmä, alla kolme kultaa ja avainmiehillä maailmanmestaruus. Joskushan henkisen rekyylin ja alitajuisen löysäämisen on pakko iskeä. Jos olen väärässä, muistuttakaa keväällä fraasista ”ei väsynyt voittamaan”. Puhuvat aina siitä Classicin fysiikkapohjista, mutta tuollainen joukkue ja pettymysten antamat opit. SPV valmiina jatkamaan suoraan loistavasta viime keväästään. Erää painava EFC ja viime kauden alkutakku. Kooveella jatkuisi nouseva trendi, joka alkoi viime kaudella. Oilersin puolustus, niin, mutta noin hyviä hyökkääjiä ja yhdistelmä Kaitsu + nuoret näyttöhaluiset. Rajan lähellä kasvetaan sisukkaammiksi vai miten se meni, ja että Barbaarien tykit onnistuvat myös NST:n paidassa. TPS:ssä on lahjoja ykkösen takanakin, mutta riittääkö työhaluja ja uskoa itseen? Ja että Nokian tähtihankinnat ovat sittenkin niitä jotka ovat saaneet loistaa siinä pikkuisen sivussa, joukkueidensa selkärankoihin nojaten. Josban siirsin monta kertaa ylemmäs, koska eihän se voi olla noin alhaalla, herranen aika, Josba. Mutta se rinki, ja Jussila poissa.

Naisissa Classic vanhasta muistista, vai rynnisikö NST heti runkosarjassa ohi? OLSin voittokulttuuri divarista, velho Kuussaari ja Andersonin taitava mediarummutus? Kuinka monta ihan parastaan Happee menetti ja jos he eivät palaa kesken kauden? Tosin Happeen kohdalla harhailin viime kaudellakin eniten.

Sitten vain vääriksi todistamaan.

NST:n liigaveikkaukseen ehtii vielä tänään. Ja IS Veikkaaja kannattaa ostaa tällä viikolla. Liigan ennakkopaketti, Vänttisen haastattelu ja mattosettiä. Entä miten sitten kauden mittaan? Tirsa?

Luurankobloggaajat sivusivat otteluraporttien tekemistä mutta keskustelu käytiin sitten pikemminkin muuramelaisesta salibandysta. Kristian Sundqvist tarttuu aiheeseen futiksen puolella ja kysyy, millaista jalkapallojournalismin tulee olla.

Printissä vai verkossa, mitä, milloin, kenen tekemänä ja millä tyylillä?

Vuosien varrella jokusen otteluraportin rustanneena olen aiheesta kovasti kiinnostunut.

PS. Ladies Edition on taas vauhdissa.

TPS Tuubissa ja sellaista.

Tähän suuntaan mennään kuten me VelluTV:n katsojat tiedämme.

Myymisestä en ymmärrä mitään, mutta joukkuepelit kiinnostavat, ja Sami Hurme kirjoittaa Kunto kortilla -blogissa, kuinka paljon tehokkaammin niitä voisi myydä katsojille.

Jollain lailla samaan aiheeseen tuntuisi liittyvän se kun eilen Finnair Stadiumilla lähdin puoliajalla ostamaan tenaville popcornia. Jonotus pohjoispäädyn ainoaan auki olevaan myyntipisteeseen oli sen mittainen, että ehdin takaisin katsomoon kun pelikellossa komeili 72 minuuttia. Ilman popcornia, koska myyntipisteestä olivat kaikki syömiset jossain vaiheessa loppuneet. Mitä kenellekään ei tullut mieleen kertoa jonossa seisoville.

Edellinen jonottaja kertoi mielipiteensä asiasta myyjättärelle niin painavalla tavalla etten enää viitsinyt lisätä neitosen taakkaa. Kausikorttilaisena en äänestä jaloillani mutta kerron jälkikasvulle, että puoliaikaostoksia ei tästä lähin ole luvassa.

Dawda Bahin maali oli kyllä hieno. Juho Mäkelän onnistumisen näin sattuneesta syystä vasta Urheiluruudusta.

TPS:n kannattajat bloggaavat ja kannattavat. Myös salibandya.

Tulee aina kehuttua ruotsinkielisiä urheiluohjelmia suomenkielisiin verrattuna, mutta Sisu – tarinoita urheilusta kertomassa Tero Tiitusta ja kumppaneista liikkui jo samassa suunnassa. Sitä en tiedä, olisiko vaikkapa Kaj Kunnas toimittajana vienyt vaikutelman perille asti.

Hienoa, että nuoruuden urheiluvaikuttajia nostetaan esiin. Ja kadehdittava oli joensuulaiskoulun piha. Meillä 70-80-luvulla oli, hmmm, hiekkaa. Okei, oli myös pihaa reunustava putkiaita jonka päällä tasapainoilla ja verkkoaita, jota vasten pelata tennispallolla futista yhteen maaliin ja palata tunnille hiessä kylpien ja farkut rikki.

Kiintoisa perusteellinen raportti naisten salibandymaajoukkueen Puolan-turneesta.

Salibandyliitto ja -liiga valmistelevat sivujensa uudistamista. Ideoita ja vinkkejä saa antaa.

I min förra klubb var jag den enda som ville satsa, här känns det mer seriöst, sanoo Erä III:n viime kauden ykkösveskari Ruotsissa. Mitä hän mahtaa tarkoittaa?

Yksitoista yötä Salibandyliigan avaukseen. Luurankomiehet, Salibandy Areena ja AOA ovat jo pitkälti hoitaneet osansa, mutta Avokatsomon liigaveikkauksia tuhrattaessa vasta pureskellaan lyijykynää, kumitetaan ankarasti, katsellaan ulos luokan ikkunasta ja huokaillaan pölyhiukkasten tanssiessa syksyisessä auringonsäteessä.

Miehissä on kärkinelikko ja sen jälkeen niin tasaista että loput saa heittää arvalla. Naisissa hiukan ennustettavampaa.

Mutta kyllä se täältä vielä tulee. Jollei muuta niin alakanttiin arvattavien sisua nostattamaan. Odotellessa parempaa luettavaa, vaikkapa ilahduttavasti eetteriin palannut Gittang. Tuleekohan NST:n sivuille muuten tänä vuonna avointa veikkausta?

Karhuherra taannoin haastoi avohoidokitkin veikkaamaan jääkiekkoa, mutta telineisiin jäätiin kun ainakin itsellä on tuorein hokitietämys tulossa vasta jossain tuolla kevään 1992 välierissä JyPiä vastaan. Dolezal ja Gudas eivät taida enää pelata?

Ari Virtanen:

Pelikellon näyttäessä 81.35 Litmanen käveli rauhallisesti, ja korostan: rauhallisesti, kentältä vaihtoon pettyneen näköisenä. 81.44 hän läpsäisi Shefki Kuqia käteen. 81.46 sinä, Baxter, yritit kätellä Litmasta, mutta jäit haromaan tyhjää Kuninkaan kävellessä sivuilleen vilkaisematta ohitsesi. – - Litmanen palasi muutama minuutti myöhemmin takkinsa ja poolopaitansa kera penkille, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Litmaselle kuivien vaatteiden hakeminen kopista vaihdon jälkeen saattaa olla rutiinia vieraspeleissä, mutta tyhjää haroneelle Baxterille se tuli yllätyksenä. Mielikuvaksi tästä kohtalonottelusta jäi Litmasen kävely ohi Baxterin.

Kristian Sundqvist:

Käveleminen vaihtoon eli ajan kuluttaminen tilanteessa, jossa Suomen oli pakko tehdä maali oli itsekäs mielenosoitus. Jos Jari olisi juossut nuo viimeiset 30 metriä olisi parikymmentä vuotta kestänyt upea A-maajoukkueura saanut hienomman lopun. – - Näkihän Jarista jo aiemmin, että miestä tympi. Lahjarankkarin Litti tietenkin tykitti karusti alanurkkaan, muttei vaivautunut nostamaan käsiään saati hymyilemään maalin kunniaksi. Tuon vaivan olisi voinut nähdä jos ei joukkuetovereiden niin ainakin niiden Liechtensteiniin vaivautuneiden suomalaisfanien eteen.

Mitä piinkova ammattimies tekisi?

Hajontaa on kirjoitusten kommenteissakin.

Muutoin olen sitä mieltä, että Virtasen tekstejä lukisi paljon usemminkin. Sundqvist kirjoittaakin jo mukavan ahkerasti.

Komeat EM-kisat huipentuivat viihdyttävään finaaliin, ainakin meidän saksalaisen jalkapallon ystävien mielestä. Pelit iltavaloissa näyttivät TV-ruudussa hyvältä, ja paikan päällä etenkin Suomen avaus Tanskaa vastaan oli kelpo spektaakkeli. Yleisvaikutelmakseni jäi, että kisat saivat erinomaisesti näkyvyyttä, enimmäkseen tosin pintapuolista peruskerrontaa.

Mutta onko jollekin selvinnyt, mihin Jessica Julin viittasi Sportmagasinetissa kun kertoi olevansa chockerad tultuaan Helsinkiin ja huomattuaan, miten pessimististä media on? Nettikeskusteluissa toki toistuivat samat väsyneet kliseet, mutta toimittajien tekeminä en törmännyt kuin Erkka V. Lehtolan hiukan kriittisempiin teksteihin. Puolivälierän Englanti-tappion perusteella Lehtolan kritiikki näytti osuvan aika lailla oikeisiin kohtiin.

Kuva: Topi Naskali

Kuvankaunis nainen ratkaisi EM-välierän, raportoi hauskuusalan erikoisjulkaisu Lehti.