keskiviikkona 30. syyskuuta 2009

Kotikylien kundeja

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 9.31. Aihe: jalkapallo, jääkiekko, linkit, media, salibandy, videot.

Sportmagasinet vakuutti, taas kerran.

Ei tietenkään vähiten maailman hienoimpien punapaitojen, IFK:n tradition ja Let’s play hockeyn sävelten takia, mutta kiintoisaa asiaa muutenkin. Aki Riihilahti muistuttamassa, että totta kai jossain voidaan aina pelata ”paremmin”, mutta ei se vähennä mitenkään oman jengin ja omien suosikkien arvoa. Ja sitten Atlaksen käsipallon Kotikylän kundit, josta on haluttu kulmakunnan omaa juttua.

Juuri tämä. Että joskus jossain lukee ”ettei katsomossa ollut kuin kaverit ja sukulaiset”, ikään kuin he olisivat jotenkin vähäarvoisia. Lähdetään ennemmin sitä kautta, että saadaan katsomoon ensin ne tärkeimmät: sukulaiset, kaverit, tuttavat, naapurit ja oman seuran juniorit. Niin kuin idealla Classic-perhe, esimerkiksi. Sen jälkeen saattaa tulla vieraampiakin jos ja kun meininki on hyvä.

Mitä pienempi paikkakunta, sitä itsestään selvempää tämä lienee.

Ja olihan siellä vielä cocktailkutsujen kimalluksessa Tero Tiitukin, miehemme piireissä. Hienoa, paitsi sittemmin polvivamma.

YLE Areenalla vielä viikon verran.

Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.


Avokatsomo 2003—2010