Toisten kohtaamisten alla

Puolivälieräsarjat ovat tänä iltana vedenjakajalla. Voitot 1-1 on aika lailla eri asia kuin 0-2 ja selkä seinää vasten.

Se runkosarjassa remeltänyt Happee ei löytänyt vielä viime perjantaiksi Pasilaan. Tarkalla pelillä eka erä meni vielä 1-1, mutta jotenkin se kolmannen erän hurlumhei tuntui sopivan hirville paremmin. SSV on vastustajana vähän kuin Ruotsi, niitä vastaan passailemalla vetäytyy vain nurkkaan kyykkyyn odottamaan armoniskua.

Classicin tappio yllätti. Vuosi sitten SPV-sarjassa uskoin peli pelin jälkeen, että nyt alkavat pelata, mutta sitä päivää ei tullut. Edellisvuonna Tepsiä vastaan kuitenkin. Toisaalta Oilers ei ole niin nuori ja kokematon kuin voisi luulla, päälle Midas ja Vehkaojan paluu… Uusi kevään 1999 VFT? Kiintoisaa nähdä illalla Tapiolassa, missä mennään. Öljymiesten kotipelin kruunaa hot dog, ja tänään pitää mennä ajoissa jonoon, ettei jää ilman.

Liekö Peliveljillä paineita tänään kotona? Ei kai vielä yhden tappion jälkeen. Sen tason joukkueessa tekee tänään maaleja useampi kuin yksi mies.

Henri Johansson puhkui pelihaluja ja itseluottamusta Tapanilassa eikä ollut Hynysenkään ilme innoton. Samaan kastiin vielä Nordlund ja päälle se silmää räpäyttämätön sipaisunsa yläpeltiin rankkarikisan pakkopaikassa. Ensi erästä jäi mieleen Nokian vahdeilta yhteensä yksi torjunta ja siitäkin pallo putosi maaliviivalle josta Huhtimo lakaisi sen verkkoon.

Nokia helppo vastus, huikkasi Lasse Salminen kaukalosta astuessaan rivissä ihmetelleille valo- ja muille kuvaajille. Tosin terveiset menivät hiukan hukkaan kun en huomannut paikalla ketään, joka olisi väittänytkään Nokiaa helpoksi.

Tilastosivuilla kummitteli Tapanilan tuloksessa jokin ”VL”. Vauhtileikittely? Vartiolaiva? Välitetty viesti? Rangaistuslaukauskilpailu siellä minusta käytiin, lyhenteeltään rl tai rlk tai jotain sellaista.

5 kommenttia artikkeliin ”Toisten kohtaamisten alla

  1. Ainakin seitsemän Järvisen torjuntaa meni siis ohi sulta.

    Eipä silti, maalivahtipeli ei tainnut olla ihan huippua kellään. Taisi nimittäin kyllä jo kovasti näissä teidän blogeissa maailman parhaaksi hehkutettu Naumanenkin olla aika yössä. Yhdeksän päästettyä ja torjuntaprosentti alle 69.

  2. Seitsemän torjuntaa ensimmäisessä erässä? Sitten en ollut ainoa kun tilastoijatkaan eivät huomanneet. Mutta tuskin kukaan maalivahdeista jäi muistelemaan iltaa uransa kohokohtana. Miten mahtoi olla eilen Tampereella?

  3. Kyllä Mansesterissa moket pelas hyvin….Järvinenkin piti aika ajoin Nokiaa pystyssä….Ulyn kommentaattoreita lainaten,puolenkymmentä maailmanluokan torjuntaa!

Kommentointi on suljettu.