Viikonlopun impressioita

Mosahalli, perjantai 12.3.

Pasi Järvisen huima torjuntavire Nokian maalilla. Välillä seisoi vissiin päällään, välillä otti jotenkin takiksella, ihmeteltiin vastaleirissä pölyn laskeuduttua. Ja toisessa päässä Jani Naumanen, joka venyi Henri Johanssonin parhaisiinkin vetoihin.

Johansson elämänsä vireessä mutta kausi ohi. Tuhlausta. Lasse Salminen siviileissä takareisi pelikelvottomana. Vähiin kävivät viimeiset pirkkalaiset – tai siis nokialaiset.

Melkein tippa linssissä Erän komeimpia vauhtihyökkäyksiä ihmetellessä. Klap klap klap – tyyliin lyhyillä syötöillä viidessä sekunnissa nollasta sataan ja kohti maalia. Markus Bollströmin pyöräytys selän takaa Kapasen 7-1-maalissa. Kaunista.

Vanha suosikkipelaajani Elisa Simonen, nyttemmin Virhiä, taukorankkarikisassa.

Mika Myllyniemi ensimmäisen pelin tapaan positiivinen äijä tappionkin hetkellä. Ei selittelyä edes houkuttelevimmissa kohdissa vaan faktojen toteaminen ja rehdit krediitit voittajille, mutta silti tinkimättömän ylpeänä omista.

Jani Naumanen myöhästyi ensi kertaa tilanteesta koko iltana kun hän poikkesi VIP-tilassa vasta muiden pelaajein ehdittyä jo korjata parempiin suihin 20-vuotisjuhlatäytekakun tähteet.

Mobiilisti osoittautui helpoimmaksi seurata Classic-Oilers-pelin ratkaisuhetket @scclassicin tweeteistä. Huutomerkistä pääteltiin varovasti , että Ossi Lahden torjunta ilmeisesti päätti kisan.

Tapiolan Urheiluhalli, lauantai 13.3.

Hot dog, tietenkin. Mutta oliko kauden viimeinen? Managerilegenda Tom Sandell poikkesi muun muassa antamassa rakentavan palautteen siitä kovan onnen nettilähetyksestä. Itse epäilen epäonnistumisen syyksi, että signaali kulki vanhan intiaanien hautausmaan kautta.

En kommer, varoitti Robin Nyberg Niclas Meyeriä. Hmm, samassa viisikossa Niiranenkin. Oilersin salainen ase svenskatalande femman?

Marry me Jussi Piha, luki sydämin koristelussa lakanassa.

Maailmanmestari Jouni Vehkaojan pallonhallinta ja ratkaisut. Ja kruununa, että tosi pelimies muistaa tuulettaa maaliaan kameralle.

Aika monta pelikatkoa erotuomareihin osuneista palloista.

Onhan Mikko Leikkanen vielä vähän kiltti otteissaan, mutta 3+2 pleijaripelissä hei. Lahjakkuutta.

Taistelupari Niiranen – Vapaniemi. Niirasen seläntakaasyöttö, joka avasi paketin täysin. Älä lähre shinne Punkari äläkä Viitanen sinäkään. Rännäli sai lakaista harvinaisen tyhjiin. Niirasen pelisilmä läpi ottelun.

Savolaisen hymy ja peukku katsomon kiivaimmille huutelijoille.

2 kommenttia artikkeliin ”Viikonlopun impressioita

  1. Tuosta Tapiolan listasta puuttui enää blogistin ärhäkkä torjuntaliike ja kauhusta kangistunut ilme kun pallo tuli kameran objektiiviin kulmaväännöstä.

  2. ”Kangistunut” on blogistille tutumpi olotila kuin ”ärhäkkä”.

    Viime peleissä on tullut tavallista enemmän osumia: pari palloa, Kukkolan kenkä ja en-muista-kenen-maila.

    Ja oikea kuvaaja vieressä kertoi kauhutarinan siitä kollegastaan, joka sai kiekon päähänsä kamerattomalle puolelle. Se kuulosti pahalta.

Kommentointi on suljettu.