maanantaina 19. huhtikuuta 2010
Viimeiset laineet liplattavat rantaan
Förkrossande majoritet för Erä på läktaren. SSV har 13 kids i klacken. Bekräftar att ingen egentligen gillar SSV.
- Katsomossa ollut toimittaja Chriso Vuojärvi Twitterissä
Kärjistystä ja kyynistä toimittajaa (?), mutta viidennessä finaalissa kyllä yllätti, kuinka totaalisesti 3000-päinen katsomo pauhasi Erän puolesta. Ilmassa oli kapinahenkeä myös palkintojenjaossa kun hopeajoukkue sai osakseen suosionosoitukset ja mestari hiukan tyylittömästi vihellyksiä.
Osan teki tietysti ainasamamestari versus haastaja -asetelma, mutta ihan kaikkea se ei selitä. Aikanaan Vuosaaren Urheilutalolla divaria taistelleen ja Suomen Cupin finaalissa mahti-Viikingit yllättäneen nuorekkaan SSV:n henki ei ole vielä löytänyt Pasilaan saakka.
Mutta SSV:n esitys kaukalossa oli huikea. Ilman Juha Kivilehtoa. Ilman Tero Tiitua. Ilman Teemu Piispasta. Joku joukkue olisi moisten menetysten jälkeen jo luopunut toivosta, mutta Amu Ahonen sai kolhitusta ryhmästään mestarillisella tavalla maksimin irti. Näyttävyyden kohdalla oli pakko hiukan joustaa, mutta me saksalaisen jalkapallon kannattajat olemme jo vuosikymmeniä muistuttaneet, että maalintekopeleissä väännetään mestaruuksista eikä tyylipisteistä.
EC-finaalin sokaisemana olin kyllä odottanut pelillisesti erilaista sarjaa. Järven ja Mannerin rinnalla ja ohikin esiin nousivat Kinnuset ja Lax, Toivoniemi toki oli juuri sitä mitä tosipaikassa aina. Ja Forsten. SSV ratkaisi lopulta leveämmältä kuin odotettua enemmmän Bollströmin, Kukkolan ja Kapasen tehojen varaan jäänyt Erä.
Play offissa peli yksinkertaistuu kun väsymys, kolhut ja jännitys kumuloituvat, sanotaan eräässäkin perinteisemmässä lajissa. Oliko Erän pelitapa sittenkin turhan kunnianhimoinen pleijareihin? Vai saivatko maan paras puolustus ja maalivahti vain sen näyttämään siltä.
(Edit: Ja ylivoimapeli sitten? SSV:llä murhaavan tehokas, Erällä ylivoimaa pelaamaan päässeistä play off -joukkueista ylivoimaisesti huonoimpia. Kun mestaruus jäi yhden maalin päähän…)
Mestari tai hopealla, kaikki tai ei mitään, tupla tai kuitti, taivas tai helvetti. Silti ennen tätä kautta 0 finaalivoittoa omannut Erä ylsi kuitenkin jo maalin päähän pokaalista.
Ja tappiin asti venyneessä finaalisarjassa voitti koko laji.
Kommentit
-
Tuossa viidennessä finaalissa hienon tunnelman loivat juuri Erän kannattajat, joita oli varmaan 90% väestä. Liekö sitten kulttuurin puutetta vai ottiko tappio liian koville, kun SSV sai nostella pokaalia lähes tyhjälle katsomolle.
-
ERÄ:n kotipeli, niin ihmehän se olisi, jos paikalla ei olisi ollut enemmän ERÄ-henkistä porukkaa. Jäähallissa tilanne oli toisinpäin.
Sitäpaitsi seurassa itse pelaavia taisi olla suurin osa. Ehkä se kertoo jotain, että väliaikakisaankaan ei saatu ketään, joka ei olisi pelannut ERÄ:ssä.
Ja mitä tulee määriin, niin taisivat siellä olla vähän tietynlaiset kuulosuojaimet päällä, kun puhutaan, että 3000 kannatti ERÄ:ä. Taisi se jako olla enemmänkin semmoinen 50-15-35. 50% Erän kannattajia, 15 SSV:n ja loput ei kummankaan. (Ei sillä, kyllä 1500:kin kannattaa olla ihan iloinen lajissa, jota ei telkustakaan katso edes sataa tuhatta katsojaa.) Eikä niitä ERÄ:nkään kannattajia enää hopeamitalien jaonkaan aikana paljoa ollut, joten ihan hirveän innokkaina en niitä pidä.
Se on totta, että ERÄ:n kannattajat olisivat voineet käyttäytyä tyylikkäämminkin. Itse olin vieressä, kun innokkaimmat, ihan aikuiset vielä, buuasivat, kun mestareita palkittiin. Hienoa porukkaa.
-
SSV ei saanut edes niitä seurassa pelaavia paikalle edes finaaleihin; siis tälläkään kaudella :)
-
Olihan hyvä heitto, mutta lavasta karkas toikin veivi.
Mulle on ihan sama saiko SSV junnunsa matsiin vai ei.
Kuulun tuohon 30%:iin, joka tuli paikan päälle katsomaan vaan hyviä kuvioita. En kuuntelemaan kenenkään buuauksia.