Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2010

Päivittelyä

Näinä aikoina päivitellään urheilublogien osoitteita linkkilistoihin.

Jatkuvaa syöttöä uhkuu uutta intoa.

Tirsamaa on nyt ruotsinsuomalainen kuten Pakarisenkin mestariteokset, ja odotan etenkin suomalaisen selväpäisiä näkemyksiä sikäläisistä kuvioista.

Omasta takaahan Ruotsissa riittää kiintoisia blogeja. Yltyvä AIK:laisuus hiukan tahmaa gittangia, mutta edelleen luen. Suomeakin kerran jos toisenkin kurittanut Fischerström kirjoittaa myös.

Yhä enemmän materiaalia siirtyy Facebookiin ja Twitteriinkin, mutta tykkään yhä myös blogeista. Joskus pitkä teksti tarkoitti monen sivun juttua lehdessä, nykyään kai sitten peräti blogimerkintää.

Naapurien välisiä

MC_C-Pojat-08932

Kausihan on jo ihan ovella, treenipelejä ja pre-season -turnauksia pelataan. Avokatsomon länsisiipikin kävi vetreyttämässä pallosilmää Mestareiden Cupin peleissä, kehissä olivat kotimaiset C95- ja C96-pojat haastajinaan mielenkiintoiset Järfalla IB, Västerås IB ja Huddinge IBS länsinaapurista.

Hallissa tuoksui peliltä ja suomalaisjoukkueet kannustivat maajoukkuehengessä toisiaan ruotsalaisia vastaan. Vanhemmatkin jo vähän lämmittelivät äänijänteitään.

Koko setti kuvia flickrissä ja laajakuvakoostettakin kokeilussa täällä.