Tunnelma ja kaverit tuovat katsojan lehtereille

Urheilun taustapeili: Markkinointia urheilun kuluttajille. Millaista on suomalainen urheilumarkkinointi, miten tutkimusta hyödynnetään ja mikä ratkaisee, minne katsojat kulkunsa suuntaavat? Vieraina ovat markkinoinnin yliopettaja Kari Puronaho Haaga Heliasta ja Risto Rasku Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Toimittajana Jouko Vuolle.

Alan erikoismiesten kertomat taannoisessa Urheilun taustapeilissä olivat itsellenikin lievä yllätys kun minäkin olen tottunut urheilutapahtumissa korostamaan itse pelin / kilpailun merkitystä kylmän oluen, kuumien tanssityttöjen, höyryävien hotdogien ja muun serpentiinisateen rinnalla.

Vähän kärjistettynä Kari Puronaho ja Risto Rasku kertovat, että katsoja menee kokemaan tapahtumaa yhdessä kavereiden kanssa enemmän kuin vain katsomaan vihaisen näköisten painijoiden irvistyksiä. Esimerkkinä muun muassa laukkakisa Kentucky Derby, jossa itse kilpailu kestää puolitoista minuuttia mutta koko tapahtuma pöhinöineen kaksi viikkoa. Tai Lahdessa hiihtokisat, joissa koko väkijoukosta löytyi lopulta pari hassua tyytymätöntä, vaikka itse päätapahtuma eli suurmäen kilpailu jouduttiin peruuttamaan tuulen takia.

Hän haluaa löytää toiset katsojat ja kaverinsa sieltä. Ja sitten se tunnelma, joka tapahtumassa on. Meillä ovat lajit ymmärtäneet tämän asian merkityksen jotkut paremmin ja jotkut aika huonosti.

Yhdessä kokeminen.

Mainitut esimerkit ovat toki yksittäisiä tapahtumia. Katsojalukujen nostaminen on vaikeampaa viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuvissa sarjapeleissä, joissa toistaiseksi oikeastaan vain jääkiekon SM-liiga on lukemiinsa tyytyväinen. Niistä tutkijoilla on vähemmän sanottavaa paitsi että HIFK:n kotipeleissä oli viime kaudella selvästikin kelpo meininki.

Tutkittu on toki palloilukatsojiakin ja saatu tietää, että he arvostavat kotijoukkueeltaan aktiivista pelitapaa ja taistelua loppuun saakka enemmän kuin muita pelillisiä asioita. Himmailemaan ei siis kannata kentälle lähteä.

Mutta voisiko palloilun sarjapelikin yhä olla tapahtuma, jossa tavataan ja johon mennään kokemaan yhdessä? Omassa lapsuudessani tapasimme kavereiden kanssa itsestäänselvästi vakiopaikoilla Jäähallissa tai Stadikalla kun IFK:lla tai Klubilla oli matsi, mutta silloin ei ollut nettiä ja TV:ssäkin ohjelmaa vain kahdella kanavalla ja vain klo 18-23.

Miten rakentaa 2000-luvun yhteinen tapahtuma ja kokemus? Suosittelen ainakin kuuntelemaan alustuksen.

4 kommenttia artikkeliin ”Tunnelma ja kaverit tuovat katsojan lehtereille

  1. Tuossa on jotain perää. Käytiin hetki sitten Berliinissä katsomassa Bundesliigaa (Hertha – Stuttgart), itse en kummoinen fudisfani ole mutta tapahtuma teki melkoisen vaikutuksen. Katsomossa laulut raikasivat tuntia ennen peliä, huuma tarttuu väkisinkin kaikkiin paikallaolijoihin.

    Itse pelin taso ei mitenkään päätä huimannut, päällisin puolin ei juuri eronnut kotoisen Veikkausliigan matseista.

  2. Tarina lienee totta juuri yksittäisten urheilutapahtumien kohdalla. Ihmiset menevät sinne missä oletetana olevan paljon muitakin ihmisiä ja sen vuoksi sinne mennään, että voi sanoa myös olleensa paikalla.

    Mutta ei tarvita edes tieteellistä tutkimusta tai edes tutkimusta kun havaitsee, että pallopelijoukkueet tarvitsevat Suomessa voittoja, että katsomot täyttyvät. Lajilla ei ole niin väliä mutta kunhan menestystä tulee, niin kansaa kiinnostaa. Tokihan se sitten vaatii voittojen lisäksi vielä median kiinnostuksen, että katsomot täyttyvät.

    Ilmiö on sinänsä mielenkiintoinen, sillä peli ja tapahtumahan on samanlainen, oli niitä voittoja alla tai ei. Mutta kun alla on komea voittoputki tulee katsomoon myös aivan turistit kokemaan orastavaa voiton huumaa. Koska huumeita ei voi ottelutapahtumissa jakaa olisi siellä oltava tarjolla voiton huuman lisäksi jotain joka koukuttaa. Jotain joka läikähdyttää sisimmässä.

    Mutta mitä se sitten on. Millainen ottelutapahtuma saa aikaan tuon läikähdyksen. Tuskin se on ilmaisia suklaapatukoita tai edes kovaäänistä musiikin soittoa. Miten se keskiverto seuraan tai lajiin sitoutumaton katsoja saadaan kokemaan elämyksen jonka tämä katsoja haluaa kokea uudestaan ja uudestaan. Vaatiiko se amerikkalaistyylistä tähtikulttia vai jotain muuta. Haluaako kansa nähdä tähtiä vai loppuun asti yrittämistä vai kokea jotain ihan muuta. Miten pitkän sarjan yksittäisestä tapahtumasta tehdään niin merkittävä, että siellä pitää olla.

  3. Hyvä kysymys, löytääkö suomalainen yleisö palloilujoukkueen otteluihin jos joukkue ei voita.

    Ja totta, että pelkät voitot eivät riitä, kuten muuan kotimainen salibandyn liigajoukkue osoittaa. Ja eilen Sonera Stadionilla meitä hytisi jäätävässä vaakasuorassa sateessa vain kourallinen ihmisiä näkemässä, kuinka HJK otti 13. perättäisen kotivoittonsa.

    Median rooli onkin sitten oma aiheensa. Median tehtävä ei ole markkinoida lajeja, kuten toimittajat yhä uudelleen muistuttavat. Sosiaalisessa mediassa toimittajamuotia näyttää olevan pikemminkin kyllästyneen kyyninen ivanauru kaikelle, mitä urheilussa vain pääsee puraisemaan. Mutta voiko media olla vastahangassa silloin kun katsomo on täynnä?

  4. Menestyvä joukkue/urheilija/näytelmä/mikä vaan kerää jonkin verran uteliasta yleisöä. Menestyminen on tavallaan takeena laadusta, eli pääsylippuun sijoitetut rahat eivät mene hukkaan.

    Meneatyninen ruokkii yleistä huomiota, mutta sen realisoituminen oikeiksi katsojiksi on ihan toinen juttu.

Kommentointi on suljettu.