Mielensäpahoitus

Salibandyn ja jääkiekon Johtavien (heh) Analyytikoiden sanaverryttely tuolla Akateemisella puolella on paitsi mielenkiintoinen konsepti myös useita ajatuksia liikkeelle tuuppaava pallottelu.

Itseäni on vaivannut ja vaivaa edelleen tuo vilpittömyysasia. Tässä se ilmenee Sihvosen lanseeraamana mustavalkoisena jääkiekko”keskusteluna”, joka aikanaan toi hänen nimensä laji-ihmisten huulille ja myi lehtiä.

Hakkarainen:

Ymmärrän myös, että on täytynyt toimia Urheilulehden kapeiden resurssien sisällä, mustavalkoisuudella on myyty lehteä ja olet työllistänyt itsesi (itse asiassa olet nykyään varmaankin ”julkisuuden henkilö” Suomessa)

Sihvonen:

Olen ollut kuin pahimmoinen opportunisti. Olen viljellyt keskustelujen sitä pohjaa, jota en itse ymmärrä, saatika jaa.

Sekä:

Ja minä olen sitten mennyt ja luonut koko työurani sille, että olen piruuttani manipuloinut tuota kannattamisesta seuraavaa tunnetta. En voi olla oikein ylpeä itsestäni. Leikin ja teen bisnestä ja herätän lajikeskustelua asialla, jota itse vieroksun sydämeni pohjasta.

Vittuilulla (anteeksi murteeni) on sysätty liikkeelle mielipiteenvaihtoja, joilla on ollut tilaisuus sittemmin jalostua oikeiksi keskusteluiksi. Urheilujournalismin kuluttajana olen silti allapäin.

Räksyttäminen fiaskoista, skandaaleista, housuihin paskomisesta, hamekankaista, perseennuolijoista, suojatyöpaikoista ja pelleistä voi tuoda klikkauksia ja tehdä äijämäisyyksien hokijasta brändin, mutta juuri niiden vuoksi se on kaikkein pahinta. Pahempaa kuin anonyymi, joka avautuu foorumilla, koska on oikeasti vihainen.

Miksi minä vaivautuisin lukemaan toimittajan tekstiä, jos en usko, että hän itsekään tarkoittaa mitä kirjoittaa?

Enkä tietenkään puhu nyt Sihvosesta vaan ilmiöstä yleisemmin. Toki me medialukutaitoiset voimme lukea noita juttuja ikään kuin iskien fiksumpien kesken silmää lehtiä ostavan rahvaan selän takana, mutta riittääkö se? Eikö asiallisia juttuja voisi kirjoittaa asiallisesti ja säästää rajut ilmaukset niihin hetkiin kun kirjoittaja oikeasti on rajua mieltä? Itselleni urheilun kohuotsikot tuottavat nykyään vain turhautuneen huokauksen ja silmien pyörittelyä.

Kirjoitti samantapaista aihetta sivunneessa keskustelussa Oskari Saari tiistaina Twitterissä:

Ylipäätään toivoisin Suomeen vähemmän ”kaikki on paskaa paitsi kusi” -asennetta. Enemmän toisten ihmisten ja heidän työnsä kunnioitusta.

(Kustannusvastaavien päätoimittajien vasta-argumentit toki arvaan)

9 kommenttia artikkeliin ”Mielensäpahoitus

  1. Painavia sanoja. Sitä niin mielellään näkisi, että hyvän journalistin tunnusmerkki olisi rehellisyys – itsään, aihettaan ja yleisöään kohtaan.

  2. Minusta Petteri Sihvonen (ja hänen aseenkantajansa Seppänen) ovat kompastuneet nimenomaan pakonomaiseen raflaavuuteen. Kun Sihvonen aloitti, hän toi mukanaan paljon hyvää ja aloitti taktista keskustelua jääkiekon seuraajien keskuudessa (Juhani Tammisen panosta unohtamatta). Nyt kuitenkin mies on muuttunut samoja sloganeita jauhavaksi automaatiksi, joka on jäänyt maineensa vangiksi. Sihvonen myös sortuu hämmmentävän usein muilta kuulemiensa asioiden levittelyyn itse pelin analysoinnin sijaan. Tämähän juuri tarkoittaa sitä ”yökerhojournalismia”, josta hän kritisoi muita.

  3. Ja kaiken lisäksi pakonomainen raflaavuus syö itsensä. Kun kaikki asiat ovat kohujotakin, ei mikään enää ole.

  4. Mut on yllättänyt melkein enemmän se ymmärtäjien määrä. Siis ne, jotka selittää ja hakee kaikelle oikeutusta siitä, että ”se vaan myy [sitätaitätä]”, olipa sitten kyseessä kuka tahansa hämmentäjä.

    Minä en ole sitä keskusteluakaan oikein nähnyt.

  5. Samaa mieltä sekä Hilun että Rami Nummen kanssa. Puuduttavaapa hyvinkin. Ei edes ärsytä kun on niin typerää.

    Nimimerkillä ”jostain syystä ajauduin taas tilaamaan Urheilulehteä vaikken oikeasti halua”

  6. Keskustelusta rakensin kieltämättä sen varaan, että ymmärsin Johtavien tekstistä sellaistakin oikeasti syntyneen.

    Ymmärtämisen ja oikeuttamisen ero tulee esiin monessa yhteydessä, niin tässäkin. Ymmärrän kyllä. Kohuttelu myy lehtiä ja tuo klikkauksia. Brändäytyminen kohuttelijoiden kohuttelijaksi voi tuoda kunnianhimoiselle kirjoittajalle nimeä ja ehkä keikkaakin.

    Toinen juttu on sitten, oikeuttaako, onko oikeasti tarpeen ja miksi.

    Männä viikolla selasin kirjastossa muutaman Urheilulehden. Löysin muutaman salibandysta tutun nimen kuten Elisa Virhiä, Hanna-Mari Sarlin, Rosa Lappi-Seppälä, Anu Toikka ja Julia Uusmalmi, mutta nekin legendaarisimpien naisfutaajien listalta.

    En täyttänyt tilauslomaketta.

  7. Tuo oli just se syy miksi kerran jo tilauksen lopetin: ei naisurheilua tai pienempiä lajeja, pelkkää jäkistä ja formulaa (futistahan tietty seuraan). Nyt oon ollu vaan laiska :(

  8. Kiakosta saa mielenkiintoisiakin juttuja kunhan ei sorru teemusakuteemusakuteemusakudollari -höttöön.

    Päristelyissä sen sijaan en näe edes potentiaalista mielenkiintoisuutta. Okei, trialissa ehkä.

  9. Herra Nummen mainitsema ”pakonomainen raflaavuus”on juuri se mikä on ollut ällöttävää, läpinäkyvää ja ehkä ylimielistäkin.

    Muuten on hyvä että niin tunteitaherättävään asiaan kuin jääkiekko löytyy runsaasti luettavaa,faktatietoa,erilaisia mielipiteitä ja laajalti eri näkökulmia ja ympäristöjä.

    Fraasitautologiaa on kyllä ihan tarpeeksi tarjolla.

Kommentointi on suljettu.