Kontrolli voitti vauhdin

Naisten liigavalmentajat olivat aikaansa edellä kun SB-Pro ei sittenkään ollut vielä valmis vääntämään valtikkaa Classicilta. Hatunnosto silti veikkaajille uskalluksesta ehdottaa muutakin kuin sitä ilmeisintä. Tiettävästi gallupia ei ollut printattu Classicin kopin seinälle, mutta viittauksilla siihen oli kuulemma oma osansa tamperelaisten tahdon terästäjänä.

Ennakkoluulottomalla Prolla oli toisen ottelun jatkoajalla paikka melkoiseen asetelmaan, mutta Classicin tasoitus 1-1:een rankkareilla palautti maailmanjärjestyksen. Minulle sarjan vaikutelmaksi alusta loppuun jäi Classicin kontrolli vastaan Pron ryntäily niin taktisesti kuin keskittymisessäkin. Tenavatähtiä pelasi kummassakin vaan Classicin kokemusylivoima näkyi.

Classic pelasi kärsivällisesti omaa peliään, Pro taas joutui kokeilemaan sitä ja tätä, mikä toi ryhmitykseen epävarmuutta. Runkosarjan helpoissa peleissä voi dominoida omalla pelillä, mutta viimeistään finaaleissa joutuu ottamaan vastustajankin huomioon, kuuluu ikuinen dilemma. Pro onnistui paremmin karvaamalla kuin miesvartioinnilla, mutta oliko se kuitenkaan ennalta selvää?

Jenni Morottaja raatoi, riisti, syötti, sijoittui nopeuteensa luottaen riskilläkin ja haki linkopaikkaa, mutta Classicin kärkikarvaajat peittivät vetoa melkein yhtä sitkeästi. Mirva Laitinen painoi finaalien painavimmat kaukopommit, Annamari Lehto kikkaili esiin ahtaista paikoista, Mira Wickman väläytteli samoin kuin Kujalat ja Lehtimäet, mutta se tasaisesti onnistuva hyökkäyspelin johtaja ei noussut esiin. Kuinka monta palloa Pro finaaleissa lahjoittikaan vastustajalle huonoilla syötöillä? Neljännen pelin toisen erän lopulla näytti, että turvallisempaa olisi ollut heittää pallot suoraan laidan yli kun melkein jokainen karkasi Classicille vastaiskun avaukseksi. Monta melkein maalipaikkaa tuhrautui huonoon viimeiseen syöttöön, ja päätöspelin viimeisen erän tasoituspaikoissa jääti käsiäkin. Väsyä vai jännätystä?

Junioritähtien taistelussa Alisa Pöllänen harhautti yhä uudelleen näyttävästi yhden tai kaksi vastustajaa. Seuraavalle tasolle hän nousee sitten kun jatkoksi saadaan säännöllisesti terävä laukaus tai nappisyöttö. My Kippiläkin keräsi kokemusta aikuisten finaaleista tulevaisuuden suurtekojen aineksiksi. Tiia Raitanen oli jo nyt mestarien runkopelaaja halliten hyvin palloa, purkaen Pron miesvartiointia nousemalla jalalla läpi ja kruunaamalla viikkonsa eilen maalilla.

Maalivahtien taistelussa Laura Loisa teki loistopelastuksia, tosin vastaavasti muutama maali näytti olevan otettavissa. Toisessa päässä Jonna Mäkihonko nousi mestaruuden torjuvaksi vahdiksi, mutten oikein osaa päättää, kuinka monta todella pahaa palloa hän joutui peittämään.

Henna Yläsuo oli tuttu tukipilari, ja niistä laukausten peitoista sopii muidenkin ottaa mallia. Hanna Sipiläinen näytti, ettei kentällä tarvitse hätäillä ja hosua kun laittaa palloa rauhallisesti oikeaan paikkaan. Katriina Saarinen loisti etenkin kolmannen pelin terrierinä ottamassa vastustajalta tilan ja ajan pois. Kuten naissalibandyn erityisasiantuntija Jarkko Hannuksela totesi, kakkonen oli nyt Classicin nyrkki. Nina Rantala ja Eliisa Alanko painoivat palloon sääntöjen rajamailla antaen tuomarien vetää rajat, ja he omistivat maalinedustan Laura Loisan edessä. Finaalien ykköspelaaja Katri Luomaniemi taas dominoi koko kentällä: Riistoa, peittoa, kuljetusta, syöttöä, tärkeitä maaleja, kaikkea löytyi itsevarmalla onnistumisprosentilla.

SB-Pro voi olla tulevaisuuden joukkue, jos ryhmä pysyy koossa ja lahjakkuuksien halu satsata lajiin säilyy. Nyt ei ollut vielä aika, vaikka cupvoitto ja liigahopea melkoinen kausi ovatkin.

Ja Classic: Viisi perättäistä kultaa. Siinä haastajille innoitusta kesäharjoitteluun. Ensi kaudella sopii taas koettaa.