Verkkodemokratiaa ja sitä vanhanaikaista

Muun muassa erotuomarien palkkioasia sai salibandyn nettikansan hereille, ja Pääkallon kommenttilaatikossa liittokin sai runsaasti ohjeita siitä, millaisia päätöksiä pitäisi tehdä ja keitä päättäjiksi valita.

Kurotin omankin pikkulusikkani pataan ja muistutin liittokokouksen merkityksestä.

Nyt kun näkemyksiä ja ehdotuksia on taas paljon tarjolla, muistutan konkreettisimmasta tavasta vaikuttaa liiton asioihin:

”Salibandyliiton liittokokous järjestetään lauantaina 24.11.2012 pääkaupunkiseudulla. Liittokokouksessa valitaan puheenjohtaja, hallitus, valtuusto, valituslautakunta sekä päätetään liiton pitkän tähtäimen suunnitelmasta.”

Toivotaan vilkasta rakentavaa keskustelua ja paljon päteviä ehdokkaita kaikkiin mahdollisiin tehtäviin.

Salibandyn alkuaikoina oli itsestään selvää, että me, seurat, olimme liitto. Seuroja oli parikymmentä, ja liittokokouksissa pienissä saleissa pohdittiin naamakkain muun muassa, olisiko liitolla varaa ostaa salibandykaukalo tai pitäisikö sallia myös sekajoukkueet. Henkilökuntaa ei ollut vaan puheenjohtaja postitti jäsenkirjeet kotoaan. Kunnes liitto päätti (seurat päättivät) palkata Nervanderinkadun toimistoonsa Helsinkiin puolipäiväisen toimistotyöntekijän, ja loppu, loppu on historiaa.

Tänään liitolla on ylhäällä norsunluutornissaan tuhansia työntekijöitä, holvin puolella lapioidaan TV-sopimuksista tulvivaa rahaa ja sikarinsavun seasta erottuu konjakkilasien kimmellys. No, ehkei ihan, mutta se pointti. Että olisi olevinaan erikseen me ja erikseen jokin erillinen liitto.

Mittakaavan muuttumisesta huolimatta systeemi on yhä se sama, vaikka kaikki tapahtuukin jähmeämmin ja yhden ihmisen tai seuran ääni on kokonaisuudessa hiljaisempi. Edelleen valta liitossa kuuluu sen jäsenille, jotka käyttävät sitä tietyin muodoin kuten kokouksissa ja äänestyksissä. Jäykät muodot ovat olemassa siksi, että jokainen jäsen saisi mahdollisuuden vaikuttaa ja vaikuttaminen tapahtuisi tasaveroisin perustein. Siis toisin kuin vaikkapa internetissä, jossa kukaan ei tiedä, onko mielipidevyöry oikeasti vyöry vai sata eri nimimerkkiä yhdeltä ja samalta näppäimistöltä. Ja jossa keskustelun tahdittavat äänekkäimmät.

Verkkokeskustelut eivät silti ole vailla arvoa, päinvastoin. Virallinen järjestötoiminta kun on myös paperipinoja, pitkiä kokouksia, valiokunnan sihteerin lataamaa kahvia ja alakerrasta haettua pullaa. Niihin eivät läheskään jokaisen kärsivällisyys ja takapuoli riitä. Onneksi on verkko, jossa salibandyn nopealiikkeiset aleksivalavuoret voivat kysyä osuvat kysymyksensä ja tuoda esiin hyvät ideansa, joita virkamiehet ja rutiinien kanssa painijat eivät olisi koskaan itse keksineet. Etunsa on myös nimettömyydessä. Hyvä idea voi nimittäin olla hyvä ja huono huono riippumatta siitä, kumpi tuli asiaa pohtineelta juniorilta ja kumpi isolta herra johtajalta.

Tarvitsemme sekä verkkodemokratiaa että sitä vanhanaikaista, ja jonain päivänä ne saattavat yhdistyä ketterämmiksi systeemeiksi.

Vastaavia kai mietitään myös valtion ja kuntien tasolla. Tai ainakin pitäisi.

(Edit: Salibandy-lehti kolahti postiluukusta samaan aikaan kun naputtelin viimeistä kappaletta. Tuli näköjään piskuista päällekkäisyyttä lehden pääkirjoituksen kanssa.)

5 kommenttia artikkeliin ”Verkkodemokratiaa ja sitä vanhanaikaista

  1. Kiitti! Kehitetään kaikki yhdessä lajia, jokainen omien mahdollisuuksiensa mukaisesti.

    Hmm, tuo ideahan voisi toimia laajemminkin kuin salibandyssa.

  2. Mika kirjoitti taas kerran asiaa. Salibandyn parissa toimii nykyisin valtaosaltaan 1980-luvulla ja jopa 1990-luvulla syntyneitä, joille perinteinen järjestö- ja yhdistystoiminta ei ole tuttua. Rekisteröity yhdistys nimeltä Salibandyliitto muodostuu kuitenkin edelleen sadoista salibandyseuroista eri puolilta Suomea. Liitto = seurat.

    Liiton jäsenet eli seurat voivat osallistua liiton päätöksentekoon lähettämällä edustajansa liiton erilaisiin säännöissä määrättyihin ja vuosittain sovittaviin kokouksiin, joissa päätöksiä tehdään. Mielestäni vain kokouksiin osallistuneilla on moraalinen oikeus arvostella päätöksiä. Systeemistä käytetään nimitystä järjestödemokratia. Siinäkin on puutteensa, mutta parempaakaan ei ole tarjolla.

    Jos et ole vaivautunut mukaan sääntöjen suomaan keskusteluun kokouksissa, turha on narista päätöksistä.

    2010-luvun keskustelut sosiaalisessa mediassa (johon Avokatsomokin kuuluu) tuovat päätöksentekoon lisäarvoa, mutta varsinkin nimettömät heittelyt asioiden hoitamisesta menevät hukkaan, jos päätöksentekoon ei aikuisten oikeasti osallistuta.

    Enemmistön kanta voittaa, ja pulinat pois seuraavaan kokoukseen asti.

  3. Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    Arposen kanssa olen kuitenkin eri mieltä. Koen itselläni olevan täysi moraalinen oikeus (tai jopa velvollisuus) arvostella liiton päätöksiä, vaikken kokouksissa ole istunutkaan. Aivan samoin otan vastaan kritiikkiä istuessani oman seuran hallituksessa. Kaikki toimintaan tavalla tai toisella liittyvät henkilöt ovat tervetulleita kertomaan kasvotusten tai nimettömänä mielipiteensä seuramme toiminnasta.

    Jos vain päätöksentekoon osallistuneet henkilöt olisivat oikeutettuja kommentointiin, suljettaisiin valtaosa toimijoista sen mainitun norsunluutornin ulkopuolelle. Kannattajat, pelaajien lähipiiri, media… Toki heilläkin on oikeus ilmaista kantansa.

    Päätöksentekijöitä tietysti tarvitaan ja heidän näkemyksensä lajista on toki kaikkein merkityksellisintä, mutta uskon ja toivon heidän ottavan hyviä ideoita vastaan myös nimettömistä lähteistä. Kuten Hilskan esimerkki osoittaa, ei nimi miestä (tai poikaa) pahenna.

  4. Edelleen näkisin, että molempia muotoja tarvitaan ja ne täydentävät toisiaan.

    Päätöksiä tehtäessä pitää vain muistaa lähdekritiikki. Vaikka 15 nimimerkkiä huutaisi verkossa jonkin olevan rikki, sadasta loput 85 saattavat silti olla sitä mieltä, että se toimii moitteettomasti eikä vaadi korjausta.

Kommentointi on suljettu.