Lajin synty: Prologi

Kevät 1976. Hiekka Töölön Yhteislyseon pihalla pölisee kun kuusi koulupoikaa painii, repii toisiaan vaatteista ja potkii kuraista tennispalloa. Maalina on yksi ruutu pihan verkkoaitaa, jonka pallo saa rämähtämään jonkun onnistuessa lataamaan sen ohi yhtä maalia puolustavan maalivahdin. Salibandyn keksiminen on vielä kaukana tulevaisuudessa, mutta maalivahti tekee varsin säbäveskarimaisia liikkeitä aidanpätkäänsä varjellessaan. Miinuspuolena ovat torjunnoissa toistuvasti haaroista repeävät farkut, joiden korjaamisesta äiti alkaa vähitellen saada tarpeekseen. Kello pärisee ja on aika palata pölyiseen luokkaan opiskelemaan sanojen sijamuotoja ja Siperian jokia. Mutta seuraavalla välkällä taas.

Ikäluokan oikeat urheilijat treenaavat tosissaan oikeissa urheiluseuroissa, silti niiden ulkopuolellakin tapahtuu paljon. Kesällä potkitaan jalkapalloa, mutta vähän innottomasti. T:n pallo on karheaa ruskeaa nahkaa, jonka paino sateella nousee kolme kiloa. Väinämöisen kenttä on kovaa pölisevää hiekkaa ja verkottomat maalit takaavat, että jokainen pallo on haettava kadulta autojen seasta, osui laukaus puiden väliin tai ei. Aikanaan into kasvaa ja välineetkin kohentuvat. Silloin puetaan tammikuun paukkupakkasella lämpimästi ylle ja livahdetaan töölöläisen kerrostalon vintille pomputtelemaan. Hengitys huuruaa, mutta ennätykset kohenevat.

Ykkösjuttu on silti lätkä, ja marraskuun pakastuessa talveksi kulkee koulumatka kentän kautta, josko sitä jo jäädytettäisiin. Ågelin tekojään rakentaminen antaa mahdollisuuden varaslähtöön jos jaksaa tungeksia 69:ssä mailojen ja luistinten kanssa. Väiskin avaaminen on silti juhlapäivä, vaikka jää aluksi ohutta onkin ja terä iskee kipinää kirskahtaessaan jään läpi pilkistävään kiveen. Talvi-illan tekovaloissa ja keväämmällä hiihtolomapäivien auringossa kenttä tungeksii pelureita ja matseja. Nopeimmat (ja isoimmat) pelaavat maaleihin, seuraavat maaleja merkkaaviin vanerilevyihin ja pahnanpohjimmaiset tekevät tolpat lumikökkäreistä. Kohottaa ei saa eikä maalissa oleva laittaa mailaa poikittain jäähän. Minä olen tietysti Ilkka Sinisalo, jonka otteita mennään illalla halliin katsomaan viiden markan seisomapaikoille. Välillä lauotaan, ja ohiveto saa jonkun Väinämöisenkadun varteen pysäköidyistä autoista kumahtamaan. Poikaparvi hajoaa tuuleen, ja vasta kun varmistuu, ettei mistään ampaissut vihaista autonomistajaa, laukoja konttaa hakemaan kiekkonsa jalkakäytävältä. Osa kiekoista uppoaa hankeen löytyäkseen keväällä kinosten sulaessa.

Aina ei tarvita opettajia eikä urheiluseuroja. Kivien lyöminen matkaan rimanpätkällä saa ajatuksen liikkeelle, ja kohta mätkitään koululta lainatuilla välineillä sekajoukkuein pesistä. Perjantaisin kelpaa aloittaa viikonloppu kokoontumalla Kisahalliin pelaamaan lentopalloa.

Ei ole parempaa leikkikalua kuin pallo, ja vain mielikuvitus on sen käyttötapojen rajana. Sammonpuistikon yläkentällä Kauppakorkeakoulun kupeessa vedetään voikkatunnilla jääpallomailoilla ja -pallolla mutta kengät jalassa ja kiekkomaaleihin. Opettaja spurttaa muiden ohi kentänlaidan hangenreunaa juosten, mutta parasta ovat kunnon laitataklaukset lumikinokseen. Jäiden sulettua kiekkokausi jatkuu tietysti pihalla tennispallolla vaikka KOHO 221:n lapa kuluukin asvaltilla hammastikuksi ja ikkunaan kumahtava pallo tuo talkkarin paikalle.

Rospuuttokelillä kelpaa pelata olohuoneessa yhdellä yhtä vastaan tennispallolla. Kummallakin pelaajalla on oma oviaukkonsa maalina, pallo lauotaan lattiasta kämmentä mailana käyttäen ja kiinniottoon kelpaa kiekko- tai pesisräpylä. Miinuspuolena punoittava kipeä kämmensyrjä ja vaarassa olevat kukkaruukut, mutta hikeä ja hauskaa riittää. Pingispöytää ei omaan huoneeseen mahdu, mutta tilalle improvisoidaan buckis. Verkkona pöydälle riviin asetellut C-kasettien kannet, mailoina kovakantiset kirjat ja pallona superpallo, jota syöttämällä saa ensimmäiseen pöytäkosketukseen huikeita kierteitä. Sarja tuloslistoineen kuuluu tietenkin asiaan.

Tämä on vielä aikaa ennen TV- ja tietokonepelejä ja Urheiludokumentin Toni Yli-Jania. Teknisintä leikkiä edustaa pöytälätkä, jota sitten hakataan senkin edestä. Ensin peltilevyukkoisella versiolla metallikuulan sisältävine kiekkoineen ja sittemmin Stigalla, joka on yhä muistoissa kaikkien aikojen parhaana joululahjana. Kaverin kanssa syyskuusta kesäkuuhun öitä myöten pelattavassa sarjassa jokaiselle joukkueelle tulee runkosarjassa 96 ottelua ja tuloksista, sarjataulukoista ja pistepörsseistä raapustetaan huopakynillä paksuja nippuja. Tallbergilta ostetut lisäukkelit maalataan huolella IFK:n, Ässien ja FoPS:n väreihin. Aikaa (3×2 min tehokasta) otetaan verkkovirtaisella sähköherätyskellolla, jonka sekuntiviisari pelikatkolla pysähtyy nykäisemällä johto seinästä. Aikanaan johto tietenkin rikkoutuu ja kello syttyy tuleen kesken pelin. Marmorikuulalla yritetään myös jääpalloversiota, mutta siitä ei tule hittiä. Vielä 70-luvulla yleisurheilukin on iso juttu, miksei siis myös leikisti. Taitavasti heitettynä pyyhekumi pomppaa pöydästä haluttuun suuntaan ja se voisi olla korkeushyppääjä. Telineet ja rima syntyvät legoista ja lyijykynästä. Telineet korkeammiksi, ja kumin sekä viivottimen avulla lingottuna toinen pyyhekumi on seiväshyppääjä. Huopakynät ja paperia esiin, ja kisat käyntiin.

Mutta vielä olisi tarvetta jollekin pelille.

Kirjoittaja on joukkuepalloiluintoilija, joka ilman urheilutaustaa on ehtinyt kontata maalialueella salibandyn kuudella ylimmällä sarjatasolla. Tämä sarja kumpusi halusta tallentaa yksi subjektiivinen siivu salibandyn synty- ja vähän muustakin historiasta ennen kuin muistikuvat haihtuvat tavoittamattomiin.

Työlista:

1. Prologi

2. Letkumaila ja kumipallo

3. Keppisarjan uhka

4. ”Tyly blir sist i sin grupp”

5. Koukku seinässä

6. Epilogi

4 kommenttia artikkeliin ”Lajin synty: Prologi

  1. Se oli sitä aikaa kun urheilussa oli aitoa vastakkainasettelua.

    Toimitsijat häätivät pikkupojan hiihtokilpailuista koska oli väärän urheiluseuran verkkarit päällä. Yleisurheilukenttä oli kovassa käytössä, kolme paikallista seuraa täytti sen vuoroilloin. Jos meni väärän seuran aikana radalle, niin nämä kostoksi tulivat seuraavana iltana häiriköimään toisten vuorolla.

    Raja-aidat ovat madaltuneet ja syrjiminen on lähes loppunut, mutta vähiin ovat käyneet kylätason hiihtokilpailut ja se urheilukentälläkin saa treenata ihan yksin.

  2. Kun asiaa miettii, urheilun ilmapiiri (eetos?) oli 70-luvulla jotenkin vakava ja virallinen mutta samaan aikaan tämän päivän näkökulmasta herttaisen amatöörimäinen.

    Sen jälkeen urheiluun on tullut toisaalta tärkeilemätöntä rentoutta, toisaalta taas mahtipontista kaupallisuutta ja ylihypetystä.

    Ehkä skaala on laajentunut. Ja itsetutkiskelu lisääntynyt. Ehkä.

  3. Mahtavaa tarinointia. Jatkoa odotellaan kuumeisesti.

Kommentointi on suljettu.