Liigan supistamiselle ehdoton ehkä ei

Salibandyliigan joukkuemäärää olisi tason ja miesten maajoukkueen intressien vuoksi pudotettava mieluiten kymmeneen mutta ainakin kahteentoista, ilmoittaa salibandyanalyytikko Jani Hakkarainen Pääkallo-blogissaan.

Kokeilut on kokeiltu. Salibandyliigassa on vähintään kaksi joukkuetta liikaa. Joukkuemäärää on pakko pudottaa mahdollisimman pian. Muuten liigan tasoa ei saada riittävän laajaksi. Tuote ei ole tällä hetkellä kunnossa, murahtaa oppinut ystäväni parhaaseen Urheilulehti-tyyliin tekstin otsa huolestuneessa rypyssä.

Tämän tekstin nojalla en kuitenkaan vielä vakuuttunut muutostarpeesta.

Olisiko sarjan supistaminen eduksi maajoukkueelle? Uskon niin. No ainahan pelaajien kehityksen kannalta on sitä parempi, mitä enemmän kovia pelejä kotimaassa pelataan, kuulen korvissani maajoukkueen päävalmentajan vastauksen kuvitellussa TV-haastattelussa.

Mutta olisiko etu niin suuri, että se perustelisi sarjan supistamisen ja todennäköisen alueellisen kapenemisen?

Ehkä, ehkä ei. Tämänhetkisen sarjataulukon perusteella voisi päätellä, että kovia pelejä kärkipelaajille takaisi parhaiten neljän tai viiden joukkueen liiga.

Menneiden kausien sarjataulukoita silmäilemällä näyttää, että joukkuemäärästä riippumatta sarjan häntäpää on välillä tasainen ja välillä sieltä erottuu yksi tai useampi pääjoukosta jäänyt. Joukossa on sekä HIFK:n ja Happeen tapaisia huonoa jaksoa eläviä menestyneitä joukkueita että nousijoita, jotka syystä tai toisesta eivät sitten saaneetkaan jalkeille ihan liigatasoista ryhmää.

Ennustettavuutta vaikeuttaa tason vaihtelu: Paikkansa pelillisesti ansainnut joukkue saattaa salibandyssa organisaation ohuuden vuoksi tai muista syistä yhtäkkiä heikentyä tai jopa lopettaa toimintansa. Liian heikoiksi osoittautuvien nousijoiden määrää taas saattaisi vähentää seulan tiukentaminen ja suorasta noususta luopuminen, mutta samalla riistettäisiin Divarista mehevä porkkana.

Ehdotus liigan supistamisesta näyttäisi sisältävän oletuksen, että mahdollisten riittävän tasokkaiden joukkueiden määrä on 12 (10) eikä se siitä lähivuosina tule muuttumaan. Tämän hetken sarjataulukon mukaan pois joutaisi esimerkiksi jumbo OLS, jolla tietääkseni on useita viime kevään nuorten MM-pelaajia ja muutenkin hyviä junioreita, kaupungissa opiskelupaikkoja ja toivottavasti edelleenkin työpaikkojakin sekä salibandyperinnettä eli ainakin rakenteellisesti oiva pohja liigajoukkueelle.

Kymmenen joukkuetta takaisi, että läpihuutopelejä ei olisi kenelläkään. Jokaisen otteluun olisi latauduttava kunnolla.

Tulosten valossa tämän kauden läpihuutopelejä olisivat saattaneet olla vaikkapa NST – Classic 2-11, Classic – Josba 12-3, Happee – TPS 9-1 ja Koovee – SPV 3-15. Olisiko liiga siis ollut tasokkaampi ilman NST:tä, Josbaa, TPS:aa ja Kooveeta?

Mihin kaikkiin otteluihin pelaajat eivät lataudu kunnolla ja miksi? Onko syy silloin ainoastaan vastustajassa?

Montako kertaa vaikkapa urheilullisuuden uudelle tasolle vienyt SPV kokoontuu vuodessa tekemään yhdessä töitä menestyksensä eteen? Useimmiten harjoittelemaan ja pelaamaan omalla porukalla eli maan parhaiden kanssa ja vastaan. Entä kuinka moni näistä vuoden kokoontumisista on liigaottelu niin huonoa vastustajaa vastaan, että edessä on läpihuutopeli? Jos nuo muutama ilta riittävät syömään pelaajilta eväät esiintyä terävästi maajoukkueessa, mitä se kertoo paljon puhutun jokapäiväisen tekemisen tasosta?

Ero liigapelin ja kansainvälisen huippuottelun välillä on aivan liian suuri. Se on itse asiassa valtava, kirjoittaa Hakkarainen.

En väitä vastaan. Mutta jälleen: Johtuuko se tosiaan siitä, että sarjataulukossa jotkut väistämättä ovat myös siellä häntäpäässä?

Kaukainen, mutta houkutteleva vertaus: Muinaisen Neuvostoliiton jääkiekkomenestys ei näyttänyt kärsivän suuresti siitä, että maan pääsarjassa sattuneesta syystä oli tuntuvia tasoeroja.

Suomi on voittanut salibandyssa kahdesti miesten maailmanmestaruuden. Kultajoukkueiden runko oli 14 joukkueen Salibandyliigasta. Sattumaa? Ehkä. Kummallakin kultakaudella liigan häntäpää oli kohtuullisen tasainen.

Itsekin olen sanonut, että tason nostamiseksi tarvitaan kovia pelejä ja tasaisia sarjoja. Tuntuu loogiselta ja itsestäänselvältä, mutta ansaitsee kriittisen tarkastelun kuten kaikki väitteet.

Rahajalkapalloa pyörittelevässä kirjassaan Soccernomics Simon Kuper ja Stefan Szymanski pohtivat myös sarjojen tasaisuuden merkitystä, toki lähinnä yleisömäärien ja kiinnostavuuden kannalta. Amerikkalaisissa liigoissa nähdään paljon vaivaa tasaisuuden takaamiseksi, eurofutiksessa ei. Entä kirjoittajien löydös?

The data shows that, overall, football fans prefer unbalanced leagues.

Parhaiden jalkapallomaiden liigoissa kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa? Kuten Bayern Münchenin, Juventuksen, Barcelonan tai Arsenalin?

MM-ehdokkaat Risto Töllikkö ja Tuomas Iiskola kohtaavat tänä iltana Lappeenrannassa ottelussa NST – Erä. Joukkueet eivät ole kärkijoukkoa, mutta kummallakaan talentilla tuskin on edessä läpihuutopeli, johon olisi vaikea latautua kunnolla.

5 kommenttia artikkeliin ”Liigan supistamiselle ehdoton ehkä ei

  1. Fiksu analyysi Hakkaraisen vähemmän fiksusta kirjoitelmasta. Tämä peli meni nyt 6 – 0 Hilskalle.

    Tärkeää olisi pohtia, miten liigaan saadaan lisää pelejä ja uusia paikkakuntia mukaan. Nyt niitä on lapsellisen vähän.

  2. Tähän kohtaan sopii sellainen metahuomautus, että etenkin tuolla sosiaalisessa mediassa pyrimme jostain syystä automaattisesti näkemään kommentit vastakkainasetteluina.

    Ehkä se on yleisyydessään muuttunut oletukseksi.

    Jospa tämä ei olisikaan ottelu vaan treenit ja pallottelua, jossa edetään yhdessä vähän kerrallaan kohti totuuksia Pelistä?

  3. Hilska osuu oikeaan. Kaikki on yksinkertaisuudessaan kiinni harjoittelusta ja osaavasta managerista/jojosta, joka osaa hankkia sen ” täsmäpelaajan ”.

    Indiansin hyvä harjoittelu esimerkkinä tuo kohtuullisen hyvää tulosta. Kun vertaa joukkueita sen alapuolella, on helppo linjata erot. Harjoittelusta löytynee syyt.

    Salibandyliigaa voisi kasvattaa jopa 16 joukkueen sarjaksi. Vaasan alueella tehdään hyvin töitä, Kuopio saattaa nousta jo nyt, Rauma, Kerava….Divarin 4:n kärki kestää vertailun liigan häntäpäälle tällä hetkellä hyvin.

    En pysty ymmärtämään joukkueiden supistamisen tuottavan parempia pelejä tai pelaajia. Erittäin määrätietoinen harjoittelu tekee sen. Matemaattinen ajattelu: vähemmän joukkueita – parempia pelaajia on löyhä perustelu.

    Ei ole sattumaa, että samat joukkueet ovat vuodesta toiseen salibandyliigan kärjessä.

    16 joukkuetta saa peukun täältä.

  4. Olen kanssa vahvasti Mikan ja Iiron linjoilla. Mielestäni vahvaa juniorityön tekemistä helpottaa kun seuran edustusjoukkue pelaa liigassa. Näin junnuille saadaan esikuvia omasta takaa.
    Sarjan epätasaisuutta selittää osittain myös se että on taloudellisesti paremmin menestyneitä joukkueita, jotka joka vuosi kaappaavat ns. kasvattajaseuroista talentteja omiin joukkueisiinsa. Pitäisikö näiltä kasvattajaseuroilta evätä liigapaikka. Mielestäni tätä loistavaa kasvualustaa ei saa turmella. Mitä enemmän liigassa on joukkueita sitä useammalla on mahdollisuus näyttää osaamisensä liigassa.

Kommentointi on suljettu.