Soihtu poliisihevosen kypärässä

astadionKuulemma mustan aukon pohjalla piilee singulariteetti, jonka vetovoima on ääretön. Siksi mustan aukon läheisyydessä fysiikan laitkin muuttuvat.

Jalkapallostadioneissa on jotain samaa. Ne näyttävät muuttavan sekä viranomaisten että joidenkin fanien logiikkaa tavalla, joka ei kaltaiselleni tuularille avaudu.

Lähestyvän Stadin derbyn alla pidetty turvallisuusinfo potkaisi uudelle kierrokselle moneen kertaan toistellut argumentit ja nostatti pintaan tuularin tutut oudot tuntemukset.

Olen kerran nähnyt kotimaassa jalkapallohuligaaneja. Ravintolan ikkunoita lyötiin säpäleiksi, sivullista katsojaa potkaistiin katsomossa päähän, poliiseja juoksi jonossa eri suuntiin ja putkat täyttyivät. Mutta ne olivat vierasjoukkueen kannattajia 1985 Suomi-Englanti-ottelussa, ja siinäkin maassa kuuluu meno sittemmin rauhoittuneen.

Jotakuta on tiettävästi lyöty Suomessakin ja kuulemma jopa poliisihevosta heitetty tuolilla, mutta niitä oikeita huligaanilaumoja en ole vielä kertaakaan osunut näkemään. Niitä, joiden takia ratsupoliisit ja siniset autot koristavat katua kun matsiin menen.

Ehkä poliisilla on ollut tiedustelutietoa ja näkyvä läsnäolo estänyt pahemman. Tai ehkä uutiset mellakoista eivät vain ole osuneet silmiini.

Tähänastiseksi vaikutelmakseni on jäänyt, että järjestyksenvalvonnan järeyttä kuvaa parhaiten vertaus kärpäsen ampumisesta tykillä.

Logiikka tosin kaartuu jyrkästi myös niillä faneilla, joiden mielestä fanijoukkojen kesken tapahtunut pahoinpitely on poliisin syytä. Kuten sillä aina muutoin varsin fiksuja miettivällä, joka tweettasi, että niin saattaa käydä kun poliisi päästää fanit 30 metrin päähän toisistaan tai pelin jälkeen samalle terassille.

Ettäkö jalkapalloa katsomaan meneviä ihmisiä ei uskalla päästää ilman poliisivartiota 30 metrin päähän toisistaan tai samalle terassille?

Ehkä viranomaisten ja (joidenkin) fanien logiikka sittenkin kaartuu samaan suuntaan vinoon.

Soihtuproblematiikka on hiukan vaikeampi. Vaikka kuumuus on potentiaalisesti perin vaarallista, ovat vahingot maailman stadioneilla käsittääkseni olleet suhteessa käyttömääriin toistaiseksi vähäisiä. Joku hengittänyt savua ja joku saanut palovamman.

En silti osaa nähdä, että suomalainen viranomainen voisi mitenkään antaa katsojille lupaa soihduttamiseen. Sytytintä isompien palavien välineiden tai räjähteiden tuominen yleisötilaisuuteen on niin kaukana meikäläisestä turvallisuuskulttuurista.

Hallittu tulishow ammattilaisten toteuttamana on toinen juttu, mutta onko suuri osa soihtujen viehätyksestä juuri niiden kapinallisuudessa?

bstadion