Tekeekö itku urheilijasta taistelijan?

Kaksi hienosti suoriutunutta suomalaista olympiaurheilijaa puhkesi itkuun tien noustua lopulta pystyyn. Tilanne herätti tietenkin myötätuntoa ja keräsi kehuja ja ylistyksiä.

Muun muassa arvostamani urheilumies kirjoitti:

Ollilla ja Poikosella on kyllä todelliset taistelijan luonteet ja todellisen huippu-urheilijan asenteet. – – – Voittoa on kaikkien helppo tuuletella, mutta todelliset urheilijat erottuvat tappioiden karvaassa kalkissa.

Tuo oli tietenkin vain kokoavaa fiilistelyä eikä varmaankaan tarkoitettu miksikään analyysiksi mutta osui silti pohdintahermooni.

Voiko siitä, että kilpailija näyttää suorituksen jälkeen pettymyksensä avoimesti, päätellä hänen taistelijan luonteensa tai todellisen urheilijan olemuksensa?

Entä jos joku toinen taisteli yhtä kovaa mutta nieli kyyneleensä, onnitteli voittajaa ja harppoi hammasta purren pukuhuoneeseen? Entä jos toinen urheilija vain on pidättyvämpi tunteidensa näyttämisessä?

En enää muista, miten lapsuuteni sankareihin kuulunut Björn Borg esiintyi tappioiden jälkeen. Olettaisin, että vähäeleisesti, jos kohta tappioita ei tainnut kovin montaa tullakaan. Silti ei voitane sanoa, ettei hän olisi ollut todellinen taistelija tai urheilija.

(No, ihan pelkkä näyttävä pettymys ei riitä. Alkuerissään viimeiseksi jäänyt kyynelehtijä ei vaikuta yhtä taistelleelta kuin hän, joka ensin onnistui yläkanttiin ja sitten pettyi kun ei yltänyt vieläkin korkeammalle.)

Itkevä urheilija saa synninpäästön, kirjoittaa Petteri Sihvonen ja näkee oheisshown täyttävän sitä aukkoa, joka syntyy suomalaisen menestyksen olympiadi olympiadilta hiipuessa.

Mutta onhan urheilu showbisnestä ja urheilija sen esiintyjä. Ja me katsojat haluamme nähdä onnen ja pettymyksen kyyneliä, kivun irvistyksiä ja onnistujan haltioitumisia. Kun esiintyjä näyttää tai uskottavasti vaikuttaa näyttävän tunteensa, koemme saavamme nähdä jotain syvempää, jotain vähän salattua, jotain enemmän. Silloin kamerat raksuttavat, kirjoittajat innostuvat ja kuvaussihteeri merkkaa tallenteen kohdan muistiin, koska tätä hetkeä tullaan ehdottomasti käyttämään highlight-koosteissa ja ensi vuoden markkinointivideoissa.

Niin se menee.

Ja tunteita näyttävä urheilija ja hänen yhteistyökumppaninsa pääsevät esille ilmeettömiä harmaahiirulaisia enemmän. Hyvässä lykyssä saattaa itkuun tai nauruun liittyä urheilutoimittajakin, jonka oma henkilöbrändi samalla saa uutta sävyä.

Kisahaastiksia sivuten: Turistin dilemma (2013)