Salibandyn Kompromissi Cup

Vuodenvaihteessa 1997 – 1998 sain kunnian seurata Tukholmassa salibandyn Euroopan Cupia paikan päällä.

Suomen mestari VFT kaatoi alkusarjassa Saksan Konstanzin 24-0, Belgian Stimulo Exituksen 28-0, Norjan Slevikin 10-3, Venäjän Poljot Omskin 8-2 ja hävisi Ruotsin Balrogille 2-3 johdettuaan 2-0. Välierässä Ruotsin Fornudden oli vahvempi 3-2, mutta ei siinä vielä kaikki. VFT pelasi joulun ja uudenvuoden välissä neljänä päivän pelatussa turnauksessa vielä pronssiottelun, jossa se taipui Sveitsin Alligator Malansille 1-2.

Seitsemän ottelua neljässä päivässä. Aamupelejä, päiväpelejä, iltapelejä.

Pasi Vänttinen voitti turnauksen pistepörssin tehoilla 10+8. hiukan himmeämpi tähti Oskari Lehto oli kahdeksas saldolla 11+2 alleviivaamassa sitä, että kolmos- ja nelosketjut saivat pikkumaiden joukkueita vastaan paljon peliaikaa.

Viime vuoden Champions Cupissa Seinäjoen Peliveljet matkusti Tshekin Mlada Boleslaviin suoraan välierään, hävisi rankkareilla Sveitsin SV Wiler-Ersigenille 6-7 ja matkusti kotiin. Kovin paljoa vaihtovaatteita ei tarvittu.

Muistelen etenkin huippumaiden joukkueiden managerien kyllästyneen vanhaan turnausformaattiin. Liian pitkä ja kallis turnaus, liikaa tylsiä pelejä. Muutettava kohti huippumaiden pientä mutta laadukasta kisaa.

Uuden systeemin tyrmäsivät vuosi ainakin sitten Pääkallo.fi ja sen päätoimittaja Joel Siltanen. Haastateltujen pelaajien mielestä turnaus oli tylsä, systeemiltään epäreilu, tuntui tyngältä eikä sen aikana ehtinyt päästä turnausfiilikseen. Budjettivastaavien managerien kommentteja en löytänyt.
eurocup1

Champions Cup kuten niin moni muukin asia urheilussa on toisilleen vastakkaisten tavoitteiden kompromissi.

Pitäisi olla monien maiden mestareita ja koko salibandymaailman yhteinen juttu mutta kovia ja tasaisia pelejä.

Pitäisi olla oikea turnaus ja paljon pelejä mutta joka ottelussa pitäisi olla panosta.

Pitäisi olla oikea turnaus ja paljon pelejä mutta kustannukset eivät saisi nousta liikaa.

Salibandy ei ole ainoa laji, jossa realiteetit tulevat vastaan.

Maailman kärki ei ole yhtään liian leveä. Kärjistäen voisi sanoa, että ihan maailman kovimpien seurajoukkueiden turnaus pelataan joka vuosi pitkänä ja perusteellisena. Sitä kutsutaan Svenska Superliganiksi.

Jääkiekon ja jalkapallon joissain liigoissa ja turnauksissa ottelumäärää kannattaa paisuttaa, koska ottelut tuottavat rahaa. Useimmissa lajeissa ja sarjoissa ne ovat kuitenkin menoeriä. Tässä kisassa matkat ja majoitukset maksavat, ja jokainen turnauspäivä on työssä käyville amatööreille tulonmenetys. Vuosien varrella on jopa Ruotsin mestareita jättänyt taloudellisista syistä osallistumatta.

On ymmärrettävää, että kun joukkueet matkustavat paikalle kaukaakin, niille halutaan maksimimäärä otteluita. Samalla kuitenkin todellista merkitystä on vain otteluilla, joista tie voi jatkua kohti pokaalia. Hankala yhtälö.

Toni Lötjönen ehtikin jo julistaa Twitterissä tuomionsa Ylijohtavan arvovallalla.

Mitä teki IFF? Ei tietenkään mitään. Siellä nähdään märkiä päiväunia olympialaisista.

Tai ehkä IFF on nimenomaan vuosien mittaan pyrkinyt säätämään parhaiden seurajoukkueiden mittelöä parempaan suuntaan. Niin kauan kuin joudutaan sovittelemaan yhteen ristiriitaisia tavoitteita, ei täydellistä turnausta voi olla. Parasta mahdollista kompromissia voidaan kuitenkin hakea.

Oma kysymyksensä on tietysti, tarvitaanko tällaista turnausta. Sen päättää salibandy-yhteisö demokraattisen systeeminsä kautta.

Ehkä IFF olisi voinut kasvattaa päätöstensä legitimiteettiä läpinäkyvyydellä: avaamalla julkisuuteen asiasta käytyjä keskusteluja ja eri näkemyksiä. Käsittääkseni potentiaalisilta osallistujilta on kyselty mielipiteitä ja keskusteluja ollut.

Turnauksen formaatin ja nimen muutokset ovat vaikeuttaneet sen aseman vakiinnuttamista. On pelattu Euroopan Cupia, EuroFloorball Cupia ja Champions Cupia täydennettynä ”divarillaan” EuroFloorball Cupilla. Lajiin melko perehtyneenä joudun itsekin lunttaamaan, millä systeemillä nyt tällä kertaa pelataankaan.

Kateeksi käy erään toisen lajin kisa, josta koko maailma tietää, että ensin pelataan alkulohkot, sitten parhaiden kesken cupvaihe ja lopuksi huipentumana loistelias finaali.

Suomessa oli aikanaan melko helppoa kirjoittaa ”salibandyn Euroopan Cupista”. EFC olikin sitten melkoista munkkilatinaa mutta Champions Cup jo vähän parempi, vaikka kaukana täydellisestä. Mikä nimitys avaisi suomalaiselle lukijalle parhaiten, että kyse on salibandyn maailman parhaiden seurajoukkueiden mittelöstä? Mestarien liiga? Mutta kun se ei ole liiga vaan turnaus, kivahtaisi kumminkin joku.

Suomalaisille Champions Cup on kilpailullisesti juuri sopivan kova haaste, ja siksikin seuraan mielenkiinnolla Classicin naisten ja miesten onnistumista tänä viikonloppuna Boråsissa. Aivan kuten MM-tasollakin, suomalaiset ovat kyenneet muutaman kerran murtamaan ruotsalaisten ylivallan. Kuitenkin juuri niin harvoin, että se on iso saavutus.

eurocup2