Maailman ensimmäinen tuplafinalisti

Tampereen Classic tarjosi lauantaina ruudun ääressä vähään aikaan maukkaimmat salibandykokemukset: Naisten jatkoaikavoitto IKSUsta seurajoukkueiden Champions Cupin välierässä ja miesten dominointi omassaan Pixbota vastaan.

Classicin naisten voitto maistui siksikin, että tarina ehti jo näyttää liiankin tutulta. Alun 3-0-johdon menettäminen, kieppuminen Emelie Wibronin, Corin Rüttimannin ja muiden maailmantähtien pesukoneessa. Mutta sitten uusi piristyminen ja sen yhden avautuneen paikan hyödyntäminen. Erotuomarin näyttö vahvisti Sanni Niemisen upean laukauksen vastapalloon pompanneenkin tolpan sijasta takaisin kentälle yläkulmasta. Pienet marginaalit tällä kertaa suomalaisten puolella.

Classicin miesten välierävoitto maistui etenkin ylivoimaisuudessaan. Suomalainen salibandyjoukkue johdossa ruotsalaisia huippuja vastaan mutta ei hetkeäkään sitä tuttua kalvavaa tunnetta, että ruotsalaiset saattaisivat vielä nousta. Vain hykerryttävä uteliaisuus nähdä, kuinka monta maalia Classic vielä iskee.

Finaalipäivä toi sitten kaksi kunniakasta tappiota ruotsalaisia vastaan. Kaksi erilaista tappiota.

Classicin naiset rehellisesti sanottuna pelillisesti alakynnessä mutta takataskussaan se yllätysmahdollisuus yhdessä pelissä. Sitten vastustajan rangaistuslaukaus, jonka aiheuttanutta virhettä en ole kaikkien hidastustenkaan jälkeen löytänyt, lopussa kolme palloa tyhjiin ja näennäisen rumat loppunumerot 2-6. Kristiina Kauppilan saadessa viisiminuuttisen olin pahimmoilleen hakemassa kahvia, mutta siinäkin olisi ruotsalaisten eksperttien mielestä kakkonen riittänyt.

Classicin miehet niin tasaväkisiä vastustajan kanssa kuin voittamatta voi olla, mutta pienet marginaalit nyt näin päin. Ehkä pitäisi olla ylpeä siitä, että kerrankin Ruotsin mestari tarvitsi suomalaisia vastaan voittoon sataprosenttisen tunnollisen puolustustaistelun kruunattuna Viktor Klintstenin maailmanluokan maalivahtisuorituksella?

Erikseen ihmettelin ottelun aikana erään vastustajan pelaajan likaisia otteita Classic-vahti Lassi Torisevaa kohtaan enkä näköjään ollut ainoa. Ei vastannut ihan kuvaani ruotsalaisesta vi lirar schysst -periaatteesta.

Katsomon puolella houkutti vielä jossitella. Jos erotuomarit olisivat olleet maailman parhaiden seurajoukkueiden tasolla. Jos Ella Alanko ja Alisa Pöllänen olisivat olleet terveinä pelaamassa. Jos Lassi Vänttisen tarkkuusmaila olisi ollut mukana ottelussa, jossa liian moni Classicin parhaista paikoista päättyi ohilaukaukseen…

… mutta nämä vain katsomon puolella. Huomionarvoista oli, että kummastakaan Classicin joukkueesta ei haluttu oma-aloitteisesti eikä edes kysyessäni lähteä lainkaan spekuloimaan poissaoloilla tai tuomarilinjalla. Classicin joukkueet keskittyivät kommenteissaan korostamaan ylpeyttä omasta hyvästä taistelusta, jatkuvaa työntekoa ja oman pelin kehittämistä edelleen.

Classicin lähestymistapa antaa vinkkiä, miksi historiallisesti kaksi saman seuran joukkuetta pelasi samana päivänä CC-finaaleissa.


Champions Cupin formaatti puhuttaa edelleen. Ruotsissakin kyseltiin, onko mielekästä voittaa maailman parhaan seurajoukkueen titteli pelaamalla kaksi ottelua.

Kansainvälisessä liitossa pohditaan kuitenkin muutoksia.

pitweet