Hävitty taistelu säälipisteitä vastaan

Säälipistesabluuna näkyy saapuvan salibandyynkin vääjäämättä kuin bassosoolo, mutta ainakin perusteluja on mielenkiintoista pureskella.

En keksi, miksi ”Peli pitää pelata loppuun saakka” tai ”pelissä pitää löytää voittaja” olisi sen painavampi argumentti kuin ”jos joukkueet tekevät sovitussa peliajassa yhtä monta maalia, pisteet jaetaan ja sitä kutsutaan tasapeliksi”.

Oletan, että kyse on ennen kaikkea sukupolvi- ja tottumusasiasta. Omassa nuoruudessani esimerkiksi jääkiekko-ottelut päättyivät tasan, ja kesken fanivuosieni lanseerattiin viiden minuutin tupla tai kuitti -jatkoaika. Ne tuntuvat siksi itsestä normaalilta. Arvaan salibandykansan edelleen seuraavan tiiviisti myös kiekkoa, ja nykyväki on tottunut kolmen pisteen otteluihin, säälipisteisiin ja rankkarikisoihin. Niinpä ne ovat heille se uusi normaali.

Erikseen on mielenkiintoista, että valmentajat toivovat sääntömuutoksia poistamaan jatkoajalta ”kyttäilyä”, josta he puhuvat kuin luonnonvoimasta. Eikö juuri valmentajilla itsellään ole valta saada pelaajat olemaan kyttäilemättä, jos oikeasti niin haluavat?

Tupla tai kuitti -jatkoaikaa kuvaillaan ”julmaksi”, ja sitä totinen urheilu tietysti onkin. Joku voittaa ja joku häviää. Ihan täysin, kokonaan ja totaalisesti. Taivas ja helvetti. Voitolla yöhön tai pitkä, pitkä bussimatka tyhjin käsin kotiin.

Olen näkevinäni uudessa sabluunassa ennen kaikkea tappion pelkoa, mikä on oikeastaan yllättävää. Liitetäänhän urheiluun ja urheiluväkeen perinteisesti rohkeuden, riskinoton ja uskaltamisen kaltaisia ominaisuuksia.

Kun pisteet jatkoajan ja mahdollisten rankkarien jälkeen jaetaan 2-1, toinen tavallaan voittaa mutta toinenkaan ei häviä vaan pelaa ainakin tasan. Voiton ja tappion jin ja jang -symmetria vaihtuu kivaksi 2000-lukulaiseksi win-almost-win-posiksi.

Kärjistäen voisi häviämisen pelkoa ja kyttäilyä vähentää vielä lisää siirtymällä systeemiin, jossa joukkue saisi jo paikalle saapumalla viisi pistettä ja ottelussa enemmän maaleja tehnyt bonuksena kuudennen.

Mitä pienemmät panokset, sitä enemmän sijaa rohkeudelle? Samalla tietysti draama laimenee kohti nollaa.

Ainakin sääntömuutos tulee vähentämään runkosarjasta häviämistä ja huonoja fiiliksiä. Jossain vaiheessa, viimeistään pudotuspeleissä, voiton tai tappion väistämättömyys tulee kuitenkin vastaan.

Ja onhan pudotuspeleissäkin toki vaihtoehtoja. Jokainen pelannut tietää sen tappion jälkeisen turhautumisen ja irrationaalisen toiveen uudesta mahdollisuudesta. Mitä pitempi play off -sarja, sitä useamman tappion saa vielä anteeksi.

Kokeillaan vielä kerran! Paras kolmesta? Paras viidestä? Please?

Jossain vaiheessa valkenee kuitenkin se aamu, kun ratkaisua ei voi enää lykätä vaan totuus on väistämättä kohdattava.

Oli se sitten Game Seven tai Superfinaali.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *